Kun yleisö saapuu esitystilana toimivaan luokkahuoneeseen, vakavailmeiset henkilökunnan edustajat ovat jo valmiiksi paikalla näyttämässä istuinpaikkoja ja antamassa ohjeita koronaturvallisuuden huomioimisessa. Heidän kasvonsa ovat teatteripuuteroidut kuin Roy Anderssonin elokuvien surrealistisella henkilöillä.
Kuivan presentaation muotoon puetun esityksen ensimmäiset diat esittelevät Taideyliopiston historiaa, organisaatiota, strategiaa ja arvoja. Sen jälkeen selviää, miten Taideyliopisto pyrkii ehkäisemään epäasiallista kohtelua omassa toiminnassaan.
Luennon seuraavassa vaiheessa ryhdytään käsittelemään samalla etäännyttävällä lakonisuudella erästä yksittäistapausta, jossa X:ksi nimetty henkilö on joutunut Taideyliopiston sisällä toteutettavassa hankkeessa henkilö Z:n tekemän seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Tapahtumien yksityiskohtien häivytyksestä huolimatta vaikuttaa ilmeiseltä, että oikeudenloukkaus on vakava.
Prosessikuvaus paljastaa, miten vaikeaa ja lopulta tuloksetonta asian käsittely Taideyliopiston hallinnossa on ollut. Samalla selväksi tulee, miten uhrin kannalta lisäkärsimystä tuottavaa ja traumatisoivaa on juuri hallinnon kylmä välinpitämättömyys.
”Esityksessä ei haluta esittää yksilöityjä syytöksiä. Sen sijaan siinä tuodaan esiin miten instituution on vaikea tunnustaa ja tunnistaa hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Samalla siinä otetaan kantaa sen puolesta, että jotkut asiat ovat yksiselitteisesti väärin siitäkin huolimatta, että niistä voi olla vaikea puhua”, kertoo esityksen tehneen Ida ho -ryhmän jäsen Irene Kajo.
Ida ho tunnetaan erilaisista esitystaiteen piirin kuuluvista teoksista, kuten luontaishoitoja ja niihin kytkeytyvää ihmiskuvaa käsittelevästä Anu´s Spa –projektista. Tapaus X:ää ovat Kajon kanssa olleet tekemässä Thomas Hamberg ja Satu Mäkinen.
Vaikka esitys on koottu dokumentaarisesta aineistosta, siinä vältellään huolellisesti paljastamasta tapahtumien henkilöitä ja tarkkaa paikkaa.
”Yksityisyyden suojeleminen on tarpeen siksi, että tällaisten prosessien avaaminen on uhrin näkökulmasta kivuliasta ja monella tapaa riskialtista. Se voisi johtaa myös kunnianloukkaussyytteisiin. Tietysti asianomaiset itse tunnistavat tapauksen, jos esityksen näkevät. Moni muu varmasti tunnistaa tässä asioita, johon on törmännyt muissa vastaavissa prosesseissa.”
Kajo on käsitellyt taiteen kentällä tapahtuvan seksualisoidun vallankäytön tematiikkaa myös Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden artikkelissa Ruumiin rajoilla ja Voimaan kirjoittamassaan esseessä Ruumillista ja henkistä itsemääräämisoikeutta voidaan rikkoa taitelijamyytin suojassa sekä Voiman nettilehteen tekemissään Vartiokoira-bloggauksissa Hän on nero – taiteilijamyytin turkkalaista historiaa ja vaikutuksia 1, Seuraavaksi harjoittelemme panohengitystä – taiteilijamyytin turkkalaista historiaa ja vaikutuksia 2, Kyllä sinusta vielä näyttelijä tulee sekä Kipupiste.
”Ajattelemme työryhmässä, että myös esitystaide voi omalla tavallaan lisätä ymmärrystä siitä, miten instituutioiden ympäristöissä on vaikeaa tuoda esiin tällaisia kokemuksia. Siis miten sinänsä hyvää tarkoittava byrokraattinen koneisto jauhaa inhimillisen kokemuksen näkymättömiin”, Kajo selittää.
Esityksessä käy ilmi, että hakiessaan oikeutta henkilö X joutuu selvittämään asiaansa yhteensä seitsemän johtajan ja kahden päällikön kanssa. Turhaan.
”Tämä liittyy siihen miten ongelmallista on yrittää ratkaista eettisesti haastavia ja monimutkaisia tilanteita vain noudattamalla määräyksiä ja sääntöjä. Kun joku huolehtii jostain ja joku toinen jostain muusta, kokonaisvastuu katoaa. Samalla uhrin oikeuksien sijaan tärkeimmäksi tulee prosessin läpivienti muodollisesti oikealla tavalla. Lisäksi sivuutetaan se inhimillisen kohtaamisen taso, joka on tunnetusti juuri uhrien toipumisen kannalta kaikkien tärkeintä.”
Esitys todentaa myös usein esillä ollutta havaintoa siitä, että seksuaalisen häirinnän käsittely on erityisen vaikeaa juuri taideinstituutioiden piirissä.
”Taiteen suojakaapu tuntuu usein vaikeuttavan juuri sen tulkitsemista, mikä on oikein ja väärin. Puhe taitelijoiden ’erityisoikeuksista’ ja ’tietoisesta riskinotosta’ vie keskustelua harmaalle alueelle. Jos vielä vääriä tekoja tekevä edustaa alan asiantuntija-auktoriteettia, on erityisen vaikea sanoa, ettei joku teokseen, opetukseen tai tutkimukseen liittyvä toimintatapa tai vallankäyttömuoto ole ok”, huokaa Kajo.
”Minusta tällainen taiteen vapauden taakse piiloutuminen on pelkurien paskapuhetta, jolla hämärretään sitä mikä on yksiselitteisesti väkivaltaa ja väärin. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla kokematta väkivaltaa myös taidetta itse tehdessään.”
Tapaus X – erään prosessi läpileikkaus Taideyliopistossa
Jäljelle olevat näytökset 27.9. klo 18 ja 8.10. klo 18.30 Kalliolan kansalaisopistossa, Sturenkatu 11, Helsinki
Vapaa pääsy (ennakkovarus tarvitaan rajoitetun paikkamäärän vuoksi)
Varaukset ja lisätietoja: idaidahoho@gmail.com
