#vaalikahvit
Blogissa Markku Tuhkanen käsittelee lavealla otteella eduskunnan ja kotimaan politiikan edesottamuksia.
Pian sinäkin huomaat, että vahingosta viisastuu vain vahingossa, jos sittenkään.
Syyskuun aamu kuultaa hopeanharmaana suurista ikkunoista. Metsäjätin toimitusjohtaja, tuleva eläkeläinen, siemailee toimistossaan mustaa kahvia aamiaisen kera, ja avaa radion.
Seesteistä oloa ei pilaa edes radiosta kuuluva renkutus, liekö siivooja vaihtanut kanavaa. Taitaa soida Portugalin huhtikuu. Ihan mukavasti hoilaa se edesmennyt renttu, mikähän Tapio tai Kari.
Nyt äkkiä kanava takaisin klasarille, jos vaikka joku kuulee!
Kahvin lisäksi lämmittää niiden keksimä lempinimi, Kaipolan Jussi. Ihan hymyilyttääkin.
Paperityöläisten aplodit kaikuvat yhä korvissa. Olipa hyvä idea jalkautua kerrankin Jämsän tehdaspihalle ja mikäs oli ollessa, kun mukana oli nuori ja terävä pääministeri. Pirun korona pakotti ulkoilmaan, mutta sää suosi.
Täytyy myöntää, että ensin ehdotus tehtaalle menosta arvelutti. Viestinnän Stefukin oli vastaan ja varotti, että voi kuulua Julma-Jussi huutoja. Paskan marjat, kukaan ei kaivellut vanhoja syntejä. Sihteeri arvasi oikein, onneksi pidin pääni.
Puhekin meni ihan nappiin. Ilmoitin jääväni marraskuussa eläkkeelle 60-vuotiaana, kuten työsopimukseni sallii. Kerroin käyttäneeni kaiken työvuosieni tuoman arvovallan turvatakseni Jämsän Kaipolan tehtaan toiminnan ainakin seuraavat neljä vuotta eli omaan viralliseen eläkeikääni. Viimeisenä suurtekonani.
Se on minun kiitokseni henkilöstölle niistä vuosikymmenistä, jotka olen saanut olla mukana metsäteollisuudessa. Toimialalla, jonka pillin mukaan koko suomalainen yhteiskunta on tanssinut viimeiset sata vuotta.
Kiitin vuolaasti Suomea ja suomalaisia! Olin saanut kotimaaltani niin paljon. Miljoonista en maininnut eikä kukaan palkastani kysynyt, kun ei ole täällä tapana.
Pääministeri kiitteli työpaikkojen puolustamisesta näinä vaikeina aikoina ja pääluottamusmies melkein nyyhki, hieno mies. Hiukan otti pannuun, kun valitteli taas palkoista.
Paperimiehet tulevat kalliiksi, kun ovat tässä maassa työläisten keihäänkärki ja vetävät muidenkin palkkoja ylöspäin.
Salaa olin kuitenkin samaa mieltä, että suomalainen paperityöntekijä on kultaakin kalliimpi. Harmittomasta herravihastaan huolimatta, se on jatkuvasti kehittämässä prosessia paremmaksi. Ja oma-aloitteisesti!
Paperin valmistus onkin entistä ekologisempaa juuri suomalaisten työntekijöiden ja insinöörien ansiosta, lausuin toimittajille.
Kaipolan Jussi – Suomen teollisuuden suurmies, otsikoi tuore Talouslehti.
Tarina olisi voinut mennä näin, mutta kun ei mennyt…
Mieli on maassa kaikesta hässäkästä, kahvi ei maita. Syyskuun aamu on mustanharmaa ja sihteeri pälyilee ovelta kulmat kurtussa.
Kutsuvat nyt munattomaksi nillittäjäksi, jonka isänmaallisuus on jäänyt muka vapaussodan snapsilauluihin. Kuka niistä rapujuhlistakin on vuotanut medialle?
Valistuneet metsänomistajat Suomessa puuhaavat boikottia ja aluekonttoreista raportoidaan, että jotkut ovat jo kieltäytyneet myymästä yhtiölle puuvarantojaan.
Miksi ne pitävät minua valehtelijana, kyllähän muutkin suuret johtajat puheissaan vähän narraavat. Uruguayssakin se on ihan luontevaa.
Onneksi Henkka äsken soitti ja puhutteli taas Jussista julmimmaksi, ja ihan kehumielessä, mikä piristi hetken. Sihteerikin huikkaisi, että kyllä suomalaiset antavat anteeksi ja unohtavat, sadassa vuodessa.
Mutta miksi Metsäjätin hallitus patistaa eläkkeelle, vaikka vielä viime vuonna oikein anelivat jäämään? Kuiskivat, että minusta on tullut yhtiölle mainehaitta, ettäs kehtaavat! Kuka lohduttaisi Kaipolan Jussia?
P.S. Ministeriösiiloista on puhuttu aina ennen hallitusneuvotteluja. Sitten uudet ministerit nimitetään ja jokainen puuhailee omiaan. Tiettävästi entinen pääministeri Juha Sipilä ei vieraillut kertaakaan missään ministeriössä. Sanna Marin, miten olisi joskus aamukahvit virkamiesten seurassa muuallakin kuin Valtioneuvoston kansliassa?
