”Aina on toivoa”, myhäilee Jaakko Laitinen vastatessaan kysymykseen siitä, onko meillä enää toivoa. Sen menettäminen ei ole vaihtoehto. Toivon määrä riippuu myös päivästä.
Iloa sykkivästä balkanrytkeestä tutun Jaakko Laitinen ja Väärä raha -orkesterin keulakuva kuuli muutama vuosi sitten levyltä harmonikkataiteilija Harri Kuusijärven Koutus-yhtyettä.
”Ajattelin, että tuota olisi kyllä mukava laulaa”, Laitinen kertoo pohtineensa ihastellessaan jazzin ja progen hämärää fuusiota. Ajatus tuotti myöhemmin Lehtojärven Hirvenpää -yhtyeen, tango-orkesterin jonka samanniminen ensilevy ilmestyi marraskuun alussa Helmi Levyiltä.
Kuusijärvi seuloi Laitisen teksteistä sävellettäväkseen mieleisensä, eikä se Laitisen mukaan aluksi ollut helppoa.
”Harri kuuli ensin vain balkanilaisen soundin. Tekstit eivät innostaneet sen tyyppiseen rempseyteen. Kun Harrilta sitten varastettiin Argentiinassa kaikki soittokamat, alkoi niitä sävellyksiä syntyä ihan parissa viikossa. Ja minä kirjoitin nopeaan tahtiin lisää.” Tarinan mukaan kostoksi varastetuista kamoista Kuusijärvi varasti puolestaan Argentiinalta tangon. Näin yhtyeen musiikkilaji oli kohtalon sinetöimä.
”Lopputulos on saatanallisia säkeitä, iskelmäprogea ja tangoiskelmää.”
Laitisen tekstit olivat osittain ylijäämätekstejä Väärältä rahalta, mutta ne erkanivat nopeasti omille synkemmille poluilleen. Yleensä runsasta kirjallista ilmaisua ihaileva Laitinen kertoo lukeneensa samoihin aikoihin Erno Paasilinnaa, jonka jäykkyys ja negatiivinen asenne, jopa kylmyys, tekivät vaikutuksen. Laitinen ryhtyi kokeilemaan rajojaan sanoittajana ja käyttämään ”laveampaa muottia”. Laitinen sanoo, että kun kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista, on lähtökohta usein vain jokin alitajunnasta nouseva ajatus. Se täytyy monitasoisuudessaan valjastaa ja välittää myös kuulijalle. Sen täytyy kestää kuuntelemista ja herättää ajatuksia. ”Teksti ei voi olla pelkkää mystistä huljuttelua.”
Lopputulos on saatanallisia säkeitä, iskelmäprogea ja tangoiskelmää. Ja kylmääkin kyytiä. Lehtojärven Hirvenpää maalaa kuvan lopunaikoja elävästä ihmiskunnasta ja sen kipukohdista, kuten ilmasto- ja ympäristöahdistuksesta tai kapitalismin tuhovoimasta. Näkökulma liukuu yksilökokemuksista galaktisiin sfääreihin asti. Jaakko Laitinen kuulostaa välillä suoraan helvetistä karanneelta tangokuninkaalta. Kuusiniemen hanuri vinkuu yhtäällä pirunviuluna ja toisaalla se loihtii kuuluville hengähdystaukoja yhteiskuntakritiikkiä suustaan sylkevän solistin tueksi. Ristiriita iloisen balkanilaisveijarin ja lopunaikojen tangokuninkaallisen välillä on hurja. Laitinen myöntää ristiriidan hymyillen. Jos sitä ei olisi, muuttuisi kaikki kovin tunkkaiseksi.
Laitinen kertoo olevansa niin tottunut olemaan viihdyttävä ja ilahduttava, että keikoille lähteminen Lehtojärven Hirvenpään kanssa pelotti tosissaan. Takana on keikkaputki Saksassa ja Rovaniemen kylissä ja homma toimii.
”Vaikka pelottaa, niin minä kyllä tykkään itseni haastamisesta. Aina pitää hypätä”, nauraa Laitinen.
