Pölyn ylistys
Silvia Hosseini
Esseisti Silvia Hosseinin esikoisteos Pölyn ylistys ravistelee rakenteita samankaltaisella henkilökohtaisella otteella kuin Roxane Gayn Bad Feminist ja Koko Hubaran Ruskeat tytöt.
Kirja alkaa esseellä, jossa Hosseini tarkastelee, miten yritysten brändityö on sosiaalisen median myötä ulkoistettu kuluttajille. Instagramiin on esimerkiksi ladattu #mycalvins-tunnisteella puoli miljoonaa kuvaa ihmisistä yllään Calvin Kleinin vaatteet. Tuotemerkeistä on tullut somen myötä myös henkilökohtaisen brändin rakennuspalikoita.
Pisimmälle itsensä brändäämisen ovat vieneet lifestyle-bloggarit, joille jokainen päivitys ja kuva on mainos yrityksestä ja itsestä. Viesti ulospäin rakennetaan virheettömäksi, ja esimerkiksi masennuksesta kertova julkaisu koristellaan tarkkaan harkituin asu- ja sisustuskuvin.
Kapitalismia käsitellään laajemmin Dubain kaupunkia – tai pikemminkin illuusiota kaupungista – kuvaavassa esseessä. Teennäisessä luksuskaupungissa pilvenpiirtäjät kurottavat kohti taivaita ja turisteja kehotetaan ”testaamaan luottokorttiensa rajoja”. Mall of the Emirates -ostoskeskuksen laskettelurinteessä lumilautaillaan ja ihastellaan pingviinejä, samalla kun ympäröivällä aavikolla lämpötila tavoittelee 50 astetta. Voisiko kapitalistisen maailman loppu käynnistyä mistään muualta?
Kirjallisuus ja lyriikka ovat esseissä vahvasti läsnä. Hosseini pohtii, mikä tekee Leonard Cohenin Death of a Ladies’ Man -levystä ongelmallisen ja miksi Ruudolfin ”Leijonakuningas” on parempi voimalaulu kuin R. Kellyn alkuperäiskappale.
Henkilökohtaisimmilla tasoilla liikutaan käsiteltäessä sivullisuuden tunnetta Albert Camusin ja Roberto Bolañon romaanien kautta sekä esseessä ”Vähän saa kuristaa”, jossa Hosseini puhuu mieltymyksestään väkivaltaiseen seksiin ja kertoo, miksi Sons of Anarchy on kiihottavampaa viihdettä kuin Fifty Shades of Grey.
