Hullu Ruusu
Hullu Ruusu
☆☆☆☆
Kyllä meitä hellitään. Jukka Nousiaisen ja Litku Klemetin jälkeen iskelmällistä, suomenkielistä pop- ja rockperinnettä tukevoittaa Hullu Ruusu, Merita Bergin ja Antti Hermajan muodostama duo. Heidän syksyllä ilmestynyt esikoislevynsä kertoo niin teinille meikkiä ostavasta setämiehestä kuin lätkäpoikien homo-otteista. Tekstit ovat kipeitä ja kipeän hyviä.
Albumin eka puolikas on kokonaisuudessaan timanttinen. Banjon ryydittämä ”Mikael” – tarina hevoslupauksilla sydämen vieneestä lemmitystä – tuo romanttiseen kaihoon vinoja Syvä joki -tunnelmia. Samalla jolkotus on kuitenkin läpeensä lempeä.
Pehmeän iskelmällinen ”Elonkorjuu” kertoo kuukautisveren tahrimista lapsitoiveista: ”Perse vuotaa, sattuu.” Biisi kasvaa kuitenkin maalaisidyllisten kielikuvien kautta lohdulliseksi ja toiveikkaaksi korvamadoksi: ”Onhan tässä aikaa. Siemenperunoita laari pullollaan.”
”Outo talo” on levyn ehkä suoraviivaisin ja vetävin biisi jytäkertsineen, mutta sen surrealistiset sanoitukset muistuttavat, ettei kyse ole keskivertorokista. Kaksikosta ainakin Berg tunnetaan myös lavarunoudestaan.
Kokoonpanon yhteydessä on mainittu nimet Noitalinna Huraa! ja Leevi and the Leavings, joista jälkimmäinen soi etenkin B-puolen avaavan ”Tenavatähti”-biisin taustalla..
Levy piilottaa myös sovituksiinsa ja instrumentaatioonsa pieniä kierouksia. ”Opin maailman edessä luihuutta” lainaa muun muassa bluesista, mutta kuorruttaa sen pehmeällä pasuunalla.
