Agit Prop ja Peter von Bagh toivat solidaarisuuden valkokankaalle.
teksti Iida Simes
Ennen kuin bändi pääsee aloittamaan, lavalle nousee hehkutuksistaan kuuluisa elokuvamaailman monitaituri.
”Hyvää iltaa. Aikanaan varmaan vain ani harva ymmärsi, että silloin vuonna 1970, kun Agit Prop perustettiin – tai hyvin pian sen jälkeen – se edusti yleismaailmallisessa, erittäin korkeatasoisessa laululiikkeessä maailman ehdotonta kärkeä.”
Peter von Bagh (1943–2014) on selvästi innostunut kantaaottavasta musiikista ja antaa tilaa laulajatähtien aloittaa.
Dokumenttielokuvan ääniraidan valloittaa Natalia-biisi, jonka Pekka Aarnio, Monna Kamu, Pekka Launis ja Sinikka Sokka laulavat tutussa harmoniassaan.
Näin alkaa von Baghin viimeinen elokuva, Lauluja utopiasta. Se kertoo viime vuosikymmenten poliittista historiaa vasemmistolaisen solidaarisuusliikkeen nousun ja sen 1980-luvulla alkaneen kuihtumisen kautta.
Von Bagh ehti siirtyä taivaalliseen tähtikaartiin ennen kuin raina lopulta valmistui ohjaaja ja tuottaja Jouko Aaltosen viimeistelemänä.
Agip Prop syntyi rippileirin nuotiolla – vaikkei uskonto ollutkaan vasemmistolaisten nuorten pääideologia, kuten he elokuvan haastattelussa huvittuneesti huomauttavat.
Naislaulajat vaihtuivat muutaman kerran. Bändin tavoitteena oli, että laulajien soinnin kautta ”neljästä tulee yksi”. Yhtyeessä vierailivat Kiti Neuvonen, Anu Saari ja Liisa Tavikin, mutta sen viimeinen kokoonpano on kaikkein tunnetuin.
Epävirallinen viides jäsen on tietenkin säestäjä ja säveltäjä Eero Ojanen, vaikka Kaj Chydeniuksenkin osuus on ollut valtava.
Berliinin valtavat festivaalit ovat tietenkin elokuvan huippukohtia. Jo vuonna 1970 tämä tuntematon bändi nousi kansainvälisen poliittisen laulutapahtuman suosituimmaksi esiintyjäksi. Kolme vuotta myöhemmin meno oli vielä kovempaa: kun Suomen 800-päinen valtuuskunta marssi stadionille vuoden 1973 nuorisofestivaaleilla, ämyrit luukuttivat Kenen joukoissa seisot -kappaletta – ”kuin kansallislauluna”, nauraa Sokka.
Agit Prop tapasi Chilessä presidentti Salvador Allenden. Vain muutama kuukausi sen jälkeen Allende kuoli, ja sotilaat kaappasivat vallan. Elokuvassa laulajat muistelevat aikaa liikuttuneina ja järkyttyneinä.
Poliittisen utopian laulujen sanat syntyivät monen runoilijan kynästä. Oli ajan hengestä mitä mieltä tahansa, imperialistien takana ei ole koskaan ollut näin arvostettuja taiteilijoita kuin Pentti Saaritsa, Aulikki Oksanen, Matti Rossi, Marja-Leena Mikkola, Elvi Sinervo ja Arvo Turtiainen.
Eikä kaikkia sanoituksia tehty kotimaisin voimin, vaan ne lainattiin Bertolt Brechtiltä ja Vladimir Majakovskilta.
Maailma muuttui 1980-luvulla, ja aikaisemman vuosikymmenen poliittisuus meni muodista, vaikka ”eivät ne ongelmat mihinkään kadonneet”, bändi pohtii elokuvassa.
1990-luvun laman aikaan Agit Proppia kaivattiin taas ja tapahtui ihme: nuorisokin löysi tiensä keikoille. ”Meidän lasten ikäiset”, ihmettelee Kamu elokuvassa.
Bändi sai jopa jatkajia. Agit Propin innoittama Ultra Bra syntyi Kallion lukion kaveripiiristä.
Lauluja utopiasta -elokuvan lopussa Peter von Bagh paljastaa tunteikkaan puolensa, kun hän omista sanoistaan liikuttuen lähettää vahvan viestin hänen jälkeensä eläville:
”Kvartetin voima on tänään suurempi kuin koskaan, koska yhä harvemmat osaavat kertoa ihmisen suurista unelmista. Agit Prop ei ole pelkkä nostalginen ilmiö, vaan se on konkreettinen ilmaus asiasta, joka on tulevaisuutta ja jolla on kaunis nimi: sosialismi.”
Hetkeksi elokuvaan jää tyhjä paikka. Von Bagh on poistunut pimeyteen.
Lauluja utopiasta -elokuvan ensiesitys oli Sodankylän elokuvajuhlilla.
