Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Jukka Vuorio
Kirjoittaja kertoo syitä sille, miksi kokoomus on Suomen paras puolue.
Kun olin 16-vuotias, en erottanut puolueita toisistaan. Mutta silti melkein liityin kokoomusnuoriin.
No, sellaisia nuoret ovat. Olinhan minä heti perään 17-vuotiaana valmis lopettamaan lukion kesken ja menemään vapaaehtoisena etuajassa armeijaan. Onneksi äiti esti suunnitelmani.
Mutta silloin 16-vuotiaana olin Helsingin Messukeskuksessa Next Step -messuilla. Siellähän ysiluokkalaiset käyvät tutkailemassa, että mitä sitä voisi peruskoulun jälkeen tehdä. En minä nyt niin muista, että halusinko välttämättä tehdä ysiluokan jälkeen yhtään mitään vai oliko siinäkin taas äidillä näppinsä pelissä, että jotain on pakko tehdä, ja siksi olin siellä messuilla.
Muistan kokoomusnuorten infopöydän ja muistan niiden kokoomusnuorten olleen kivoja ja innokkaita. He kertoivat minulle yhteiskunnasta, missä kaikilla olisi hyvä olla, jos vain tajuttaisiin noudattaa oikeistopolitiikkaa. Se kuulosti hyvältä. He yllyttivät minua liittymään joukkoonsa siltä seisomalta. Sain heiltä mukaani kaikenlaisia brosyyreitä ja lueskelin niitä bussimatkalla takaisin Saloon (Sauli Niinistön kotikaupunkiin, muuten). Melkein olin jo viemässä liittymiskaavaketta postiin, kun äiti taas puuttui peliin. Ei meillä kotona koskaan politiikasta puhuttu, mutta kun oltiin Kiskon Työväen Urheilijoiden jäseniä, niin ehkä siitä olisi joku voinut jotain päätellä.
Nykyään erotan puolueet toisistaan jotenkuten. En enää haaveile kokoomuksen jäsenyydestä, mutta ymmärrän todella hyvin, että monet haaveilevat.
Kansallinen Kokoomus. Siinähän on jotenkin jylhä sointikin.
Ja riitely, siitähän ei tykkää kukaan. Tietty myös kokoomuksessa varmaan tapellaan. Mutta siinä missä vaikka Vasemmistoliitto käy sisäisiä riitojaan vähintään puolijulkisesti ja erottelee kansanedustajia ihan julkisesti, kokoomuksen julkisivu on ulospäin kiva, ihana ja fantastinen. Ja urheilullinen. Marjo Matikainen-Kallströn ja havuja perkele. Kokoomuksen eduskuntaryhmällä on SM- ja MM-mitaleja varmasti enemmän kuin muilla puolueilla yhteensä.
Parasta kokoomuksessa on, että puolue on ihailtavasti onnistunut luomaan imagon, joka houkuttaa kaikkein huonoimmassakin asemassa olevia. Työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja matalapalkka-aloilla työskentelevätkin äänestävät innoissaan oikeistoa, koska menestyjien imagosta kaikki haluavat oman murusensa.
Ehkä kokoomuksen äänestäminen on vähän niin kuin Suomen lätkämaajoukkueen kannattaminen. Koetaan, että kun kuusi miljoonaa dollaria vuodessa tienaava Mikko Koivu lyö kiekon maaliin, niin tavallaan me siellä lähiöbaarin pöydässä keskikaljaa ryystävät turakaiset, mekin ollaan tässä voittajia kun oikein silmiin katsotaan.
Kokoomuksella on kaikki parhaat poliitikotkin. Kaikki nuoria ja dynaamisia, iästä riippumatta. Joku Ben Zyskowiczkin, sehän on ollut eduskunnassa 1970-luvulta lähtien eikä silti näytä päivääkään yli 45-vuotiaalta.
Ei sillä nyt niin ole väliä, jos oikeisto aikoo leikata ensimmäisenä julkisista palveluista, jos Jyrki Katainen näyttää sympaattiselta sanoessaan, että nyt tarvitaan kaikilta talkoohenkeä. Ja siltähän hän näyttää. Melkein sitä haluaisi itsekin vaatia lähikirjaston alasajoa.
Ja Alexander Stubb, ulkoministeri. Niin niin, kyllähän sitä titteliä virallisesti pitää hallussaan joku vanha kommari, mutta menkääpä kyselemään tuonne yökerhojen jonoihin, että kuka on Suomen ulkoministeri. Kyllä kansa tietää. Stubb on niin kova jätkä, että vaikka ei edes ole ulkoministeri, merkittävä osa kansasta pitää häntä sellaisena. Kukapa ei haluaisi olla kuin hän?
Eikä nyt edes aloiteta tasavallan presidentistä. Työväen presidentistä. Toiset pyrkivät presidentiksi, hän suostui ottamaan duunin vastaan. Hän jos kuka imee puolelleen vartijat, siivoojat ja burgerinpaistajat. Samanlaisia duunareita ollaan tässä kaikki vaan!
