Uutuusromaani parodioi median kriisiä.
”Helvetti täällä ei kukaan ideoi ilman minun ohjeistustani!”
Kuvitteellisen paikallislehti Palvelijan päätoimittaja Hölppö paljastaa lausahduksessaan palasen siitä, miksi media kriiseilee. Jarno Mällisen fiktiivinen romaani Hiekkaan piirretty hirviö kertoo todellisuudesta.
Visiointi kuuluu niille, jotka pelkäävät tappioon johtavia virheitä. Ideointi niille, jotka pelkäävät työpaikkansa puolesta. Samaan aikaan täytyy ankkuroida ja hinata eteenpäin. Uusi tarkoittaa vanhan tekemistä halvemmalla.
Kirja rakentuu samalle paradoksille kuin Frédéric Beigbederin mainosteollisuudesta kertova satiiri 99 frangia. Uutta ideoidaan pelko perseessä ja tiukkojen tuotto-odotusten talutusnuorassa.
Mällisen kirjassa laskevasta levikkikierteestä ja yläkerran herroista muotoutunut näkymätön käsi uhkaa rusentaa uuden päätoimittajan ja toimituksen. Hölppö keksii lehden tarkoituksen joka päivä uudelleen.
”Tiedän, mitä nyt on tehtävä. Kansalaisjournalismia. Nettiraportteja naisia vaanivista fasisteista, vaietuista totuuksista, demonisista voimista, autokauppojen asiakaskoeajoista…”
Lehtijutuista tulee silkkaa falloshouretta. Surrealistiset tekstit ”osallistuvat” yhteiskunnalliseen keskusteluun vailla järkeä. Kaikki pelkäävät kaikkea. Yt-neuvottelut käydään ”kodinkonealaa” vastaan.
Lopputulos huvittaa, mutta ääneen ei uskalla nauraa.
Tänä päivänä uskotaan, että sanomalehden kuuluu ylläpitää sananvapautta ja tukea demokratiaa. Kuitenkin sanomalehden emon eli mediakonsernin tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Toimittajien tehtävä on tuottaa lukijaa kiinnostavaa sisältöä. Ristikkäiset tavoitteet kohtaavat todellisuudessa, jota varjostaa talouskriisi.
Näistä voimista on syntynyt nykyisenkaltainen buffet-sanomalehti, joka tarjoilee vähän kaikkea vähän kaikille. Risk Monitor -analyysityökalulla on selvitetty neljä lukijatyyppiä. Näkemys-, perinne-, ilmiö- ja mukavuusihmiset saavat napostella sekaisin uutisia, hintavertailuja ja tapetointivinkkejä.
Kukaan tuskin keksisi nykyisenkaltaista sanomalehteä nyt, jos sen hahmottelu pitäisi aloittaa alusta.
Media-alan ronskeja irtisanomislukuja selittää paitsi liian suuret tuotto-odotukset myös sen tiedostaminen, että sanomalehteä hämärtää suuri, ratkaisematon ongelma: miksi?
Koska demokratia! Paitsi että ihmiset eivät tee ostopäätöksiä demokratian vaan omien tarpeidensa hyväksi. Sananvapaus! Minulla on jo kiitos. Uutiset! Tarvitseeko edes sanoa. Tapetointi! Mene osoitteeseen tapetointi.fi ja totea itse.
Median murroksen alkutahdeilla olisi pitänyt seisauttaa kellot ja miettiä, miten toimittajan, lukija-kuluttaja-kansalaisen ja osakkeenomistajan motiivit sopivat yhteen? Ne eivät sovi.
Tiedämme nyt enemmän ihmisten kuluttamasta sisällöstä kuin koskaan sanomalehden ”kultakautena”. Tiedämme klikkausten perusteella, mitä ”kiinnostava” netissä tarkoittaa. Lopputulokseen ovat sekä tekijät että kuluttajat tyytymättömiä. Irtokarkeilla ei lähde nälkä.
Sanomalehtiä ja verkkolehtiä täytetään millä tahansa aivan kuin sivu- ja linkkimäärät olisi lyöty lukkoon alkuräjähdyksessä.
Painokoneet seis -teoksen kirjoittaja Johanna Vehkoo on hahmotellut tulevaisuuden sanomalehtiä, jotka perustuvat aikakauslehtien lukutottumuksiin. Näin toimii esimerkiksi The Economist, joka ei yritäkään uutisoida nopeasti tai tarjota kaikille kaikkea.
Uutispohjaiset katsaukset eivät kerää kuin neljänneksen perinteisen sanomalehden yleisöstä, mutta yleisö saa enemmän sitä, mistä maksaa.
Uskollisia seuraajia lehdelle syntyy, kun on pomminvarmasti selvittänyt itselleen ja muille, miksi tekee, mitä tekee. Raha ei ole syy, vaan seuraus.
Hiekkaan piirretty hirviö parodisoi sanomalehteä, jota kukaan ei tunnista omakseen. Visio puuttuu, ja jäljelle jää vain rahan kuppaus näivettyvästä ruumiista.
Jarno Mällinen: Hiekkaan piirretty hirviö. Like 2014. 280 s.
Kolme tähteä.
Minea Koskinen
