Kun kaikenkarvaiset kryptoanarkistit jakelevat tietoa netissä, syntyy diktatuurin kaatavia vallankumouksia.
Kaikenkarvaiset kryptoanarkistit jakelevat tietoa netissä ja sosiaalisissa verkoissa.
Syntyy diktatuurin kaatavia vallankumouksia, joiden ansiosta demokratia nyt ottaa ensiaskeliaan Tunisiassa, Egyptissä ja Libyassa. Tätähän on aiemmin turhaan yritetty kehitysavulla, propagandalla ja sotatoimilla.
Mitä tekee turvallisuusviranomainen länsimaissa? No, yrittää tuhota vuotajaorganisaation.
Mainio esimerkki on Palantir-nimisen turvallisuusyhtiön laatima muistio Wikileaks-uhan varalta. (http://wlcentral.org/node/1250)
Nettiin vuodetun turvallisuusyhtiön muistion mukaan perusongelma on Wikileaksin liberaali perustukija. Tällainen huolestuttava tukija on esimerkiksi asianajaja-kirjailija Glen Greenwald, joka luokitellaan turvallisuusanalyysissa ”liberaaliin ajatteluun kallellaan olevaksi ammattilaiseksi, joka tosin painostuksen jälkeen valitsee ammattinsa asiansa sijaan”.
Greenwald ei kuitenkaan ole taipunut, päin vastoin. Hän on puolustanut Bradley Manningia, jonka on epäilty vuotaneen diplomaattisähkeet Wikileaksiin.
Wikileaksin vahvuus ovat tosiaan Greenwaldin tapaiset tukijat ja vapaaehtoiset ympäri maailmaa. Koko organisaatio on löyhä ja yksilöt taipuisia.
”Julian artikuloi ja muut tottelevat”, Palantir analysoi. Wikileaks ei tarvitse isoa organisaatiota, koska tieto leviää useille palvelimille ympäri maailmaa.
Palantir kannustaa levittämään epäilyjä, jotka kohdistuvat Wikileaksiin. Yhtiö haluaa saada nettiyhteisön uskomaan, että Wikileaksin vuotoihin osallistuminen ei kannata, koska se ei enää ole turvallista.
Palantir haluaa luoda hysteriaa ja huolta turvallisuudesta ja kehottaa tekemään paljastuksia Wikileaksin oman toiminnan epäkohdista. Tämän mediakampanjan kohteena ovat tavalliset kansalaiset.
Turvallisuusyhtiö haluaa eripuraa: ”Heittäkää bensaa liekkeihin kilpailevien ryhmien välille. Disinformaatiota. Luokaa viestejä, jotka sabotoivat vastustajan toimintaa tai vähentävät uskottavuutta. Esittäkää väärennettyjä dokumentteja ja kertokaa sitten virheistä”, muistio usuttaa Wikileaksin kanssa riitautuneita entisiä työntekijöitä.
Ennen kaikkea urkkikaa esiin sosiaalisesta mediasta firmojen riskialttiit työntekijät.
Memo loppuu itsekehuun: ”Yhdessä Palantir Technolgies, HBGary Federal ja Berico Technologies toteuttavat erikoisosaamisen ja lähestymistavan, jolla pystytään taistelemaan Wikileaks-uhkaa vastaan tehokkaasti.”
Mitä sitten tapahtui? Kampanja Wikileaksia vastaan jatkui siten, että tietoturvayhtiö HBGaryn johtaja uhkasi paljastaa Wikileaksia puolustavan Anonymous-ryhmän toimijat.
Netin sananvapauden ja nimettömyyden ritariklaani Anonymous suuttui. Anonymous tunkeutui HBGaryn verkostoihin, varasti HBGaryn sähköpostit, Twitter-tilit, sosiaalitunnukset, kaivoi esiin johtajan muistiot ja julkaisi kaiken netissä.
Anonymous jätti HBGarylle viestin: Olemme nähneet sinun asiakirjasi ja tiedätkö mitä? Me nauroimme niille”.
Minäkin nauroin. Netin avoimuus, vapaus ja nimettömyys ovat yllättävän tärkeitä itseisarvoja, joiden puolustaminen voi johtaa iloisiin vallankumouksiin.
Kimmo Jylhämö
