Perussuomalaisten voitto oli demokratian voitto, koska se palautti uskon kansaan ja poliittiseen muutokseen. Poliittinen protesti on mahdollista. Myös EU-politiikan voi haastaa.

Ei se kuitenkaan meidän voittomme ollut. Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoi vaalituloksen selvittyä, että ”meidän arvot ja tavoitteet meidän ajamina kokivat tappion”. Vaikken nyt vihreitä äänestänyt, hän puhui osittain myös minun arvoistani.

Ja vaikka Paavo Arhinmäestä tuli äänikuningas Helsingissä, ei vasemmistokaan voittanut vaan hävisi.

Minä matkaan Nurmijärven porvarillisesta elämänpiiristä lähes päivittäin Helsingin Sörnäisiin, jossa nurmijärveläinen todellisuus on etenkin Matti Vanhasen puheiden jälkeen monen punavihreän koko poliittisen identiteetin vastakohta.

Muutin aikoinaan, koska vallilalainen kaksio maksoi saman verran kuin tilava rivitaloasunto kauniilla paikalla. Näin ei kuitenkaan monen punavihreän mielestä saisi toimia. Asunhan 30 kilometriä Helsingistä pohjoiseen, radattomassa kasvukeskuksessa ja omistan henkilöauton.
Kyllä sitä maailmassa on muutettavaa muuallakin kuin Kehä kolmosen sisäpuolella.

Enemmistö pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvista ei kuitenkaan allekirjoita punavihreitä arvoja. Ei kaupungeissa ole tilaa eikä järkevän hintaisia asuntoja kaikille. Päivittäin Helsinkiin pendelöi yli sata tuhatta ihmistä. Nurmijärvellä perussuomalaisten kannatus nousi lähes 25 prosenttiin, ja jopa Helsingissä puolue sai lähes yhtä paljon ääniä kuin vihreät. 

Punavihreiden mielestä se on väärin ja se ahdistaa, mutta mitä tehdä?

On ymmärrettävää, että jokainen joutuu pohtimaan omalta kohdaltaan, millaista politiikkaa teoillaan tuottaa. Minusta Voiman suurin rasite on kuitenkin ollut se, että lehtemme tuottaa pahimmillaan poliittisen identiteetin, jota eivät voi voi allekirjoittaa elämäntavallaan kuin korkeintaan suurien kaupunkien keskustoissa asuvat liberaalisti ajattelevat ihmiset, joilla on riittävästi voimaa toteuttaa elämää ja joita ohjaa globaali eettinen pohdinta.

Minä ihailen tätä edelläkävijäporukkaa ja sen voimia, mutta meidän tähän porukkaan kuuluvien on myönnettävä, että poliittisessa projektissamme on valuvika. Se on asettanut liikaa ehtoja mukaan liittymiselle.

Vaikka henkilökohtaisten asioiden politisoiminen on edelleen minusta kannatettava hanke, ei pelkkä kilpailu omalla eettisyydellä tai hyvyydellä tuota parasta lopputulosta, varsinkaan jos se ei näy tilastoissa kulutuksen ja päästöjen vähenemisenä.

Meidän on avattava ajatteluamme.

Vaalitappioidensa jälkeen vihreissä ja vasemmistossa alkoi vaistomainen liike, jossa jo yli tuhat ihmistä on jo liittynyt puolueisiin. Minusta se on parasta, mitä politiikassa on tapahtunut pitkään aikaan.

Nyt edistyksellisten liikkeiden tulisi aktivoitua muuallakin kuin Helsingissä ja aloittaa paikallistasolla uutta toimintaa. Kuntavaalit ovat jo ensi vuonna. Uskon, että meillä hyviä ideoita riittää. Nyt tarvitsemme vain tahtoa toteuttaa ideamme todellisuudessa.

Voittaakseen ensi vaaleissa edistysmielisten on saatava taakseen myös kansan äänet. Minäkin pohdin, pitäisikö liittyä puolueeseen – ihan periaatteen vuoksi.
Eihän toisia voi syyttää vuodesta toiseen huonosta politiikasta,  jos ei ole itse mukana?

Kimmo Jylhämö