Laulaja-lauluntekijä Astrid Swan yllätti itsensäkin Pavement-coverlevyllä.
Ääni, tietokone, piano, Midi-soitin, oma olohuone ja aikaa joulukuusta huhtikuuhun. Astrid Swan teki Hits (Pavement For Girls) -levynsä kotityönä ja alusta loppuun itse.
”Olen tottunut työskentelemään kotona. Se on ympäristö, jossa vapaudun ja pystyn keskittymään.”
Kotona studioaika on ilmaista ja sitä saa niin paljon kuin haluaa.
”Valitsin biisejä samalla kun äänitin, eli juttu ei ollut ennalta suunniteltu. Projekti venyi, kun loppua kohden opin miten kannattaa tehdä ja hioin biisejä yhä pidempään.”
Muuntautumiskykyinen on lattea adjektiivi kuvaamaan Swania, joka tekee mitä tykkää ja jonka jokaiselle albumille muodostuu eri kuulijakunta. Sielukkaiden soololevyjen Poverina ja Spartan Picnic jälkeen syntyi Better Than Wages -albumi The Drunk Lovers -rockbändin kanssa.
Pavement-levy tähän väliin oli yllätys Swanillekin.
”Kaikki eivät tietenkään hyväksy, että niin hyvistä originaaleista pitää tehdä covereita. Olihan levyn tekeminen jopa provosointia.”
Niin, onhan tämä levy Pavementia tytöille.
”Olen aina kokenut, että minuun pannaan nais-etuliite ja ajatellaan, että no nyt se naistyyppi tekee jotain. Miksen siis itse leikkisi ajatuksella?”
”Levy on myös hyville tyttöystävilleni, sillä naisille omistetaan liian vähän musiikkia.”
Kriitikoiden mukaan Pavementin rummut ja bassot vaihtuvat Swanilla ”eteerisempiin elementteihin”. Siitä on helppo vetää johtopäätös, että tässä yritetään feminisoida jotain maskuliinista.
”Halusin tehdä elektronista musiikkia, joten levyltä löytyy sellaisia elementtejä. Se sisältää leimallisesti muita kuin omia biisejäni, joiden tulkinta on vinksahtanutta tai ehkä ’väärää’. Ovathan biisit aika kaukana originaaleista.”
Luovuuden sukupuolittumisesta gradunsa tehnyt Astrid Swan saa ja joutuu nyt kokemaan ilmiötä omakohtaisesti. ”Miten nainen tekijänä asemoituu taiteeseen?” -kysymys sekä ärsyttää että on validi pohdinnan aihe.
”Naisartisti-puhe on voimakasta Suomessa. Taiteilija voi joko sujahtaa muottiin tai häntä pidetään aggressiivisena feministinä.”
Kuva monipuolistuu pikkuhiljaa. Suomestakin löytyy yhä enemmän naisia, jotka tekevät kaiken alusta loppuun. Jopa miesvaltainen musiikkitoimittajien ammattikunta alkaa naisistua.
”Suomen musiikkilehdistö on epäkiinnostava. Enemmänkin naisia voisi mennä sitä tuulettamaan”, Swan toivoo.
”Toisaalta naistenlehtien kannessa poseeraavat naisartistit eivät tee meiningistä kovin uskottavaa.”
Ensimmäisen levyn jälkeen myös Swan oli lehtijuttujen ”pop-prinsessa” tai ”velhotar”. Enää toimittajat eivät kehtaa käyttää ihan kaikkia nimityksiä. Silti edelleen on tavallista, että laulaja halutaan kuvata kukkapuska taustalla.
Pavement-albumi tuli ulos ja sen pituinen se, sillä Swan ei keikkaile levyn pohjalta.
”En osaisi soittaa näitä coverbiisejä livenä. Halusin myös palauttaa levyformaatin kunniaansa, näyttää, että se pärjää ilman keikkojakin.”
Nyt mielessä ovat uudet projektit, kuten pesti Radio Helsingin toimittajana.
”Vedän Pop-puutarha-ohjelmaa. Tykkään tehdä tarinallista juttua ja saan itse päättää mitä soitan.”
Työn alla on jo seuraava albumikin, jota Swan kuvailee yksinkertaiseksi ja ensimmäiseen levyyn liittyväksi.
”Olen työstänyt biisejä pitkään. Uusi levy kuulostaa orgaaniselta ja vähäeleiseltä, huomio on tulkinnoissa. Instrumentteina ovat vain piano, rummut, laulu sekä isoa osaa näyttelevät puhaltimet, jotka sovittaa Otto Donner.”
Jotain aivan muuta kuin Pavement-coverit. Epäilyttääkö kaikki tämä arvaamattomuus Swania itseään?
”Jos levy on menestys ja myy hyvin, niin varmasti tulee paineita tehdä jotain mikä myy vielä paremmin. Kun levyt eivät ole myyneet niin mahtavasti, on vapautta”, hän sanoo ja hymyilee.
Anna-Sofia Joro
