Ihmisen syleilyssä eläin kärsii.
Lemmikeissä tiivistyy ihmisen halu rakastaa vaikka rakkauden kohteen kustannuksella. Tähän ihmisen erikoiseen lajipiirteeseen keskittyy professori Seppo Turusen Lemmikkielämää.
Lemmikkielämää on kirja ihmisen hellyydenkipeyden vaikutuksista lemmikkeihin ja luontoon. Aiheina ovat muun muassa pentutehtailu ja syntymäsairaiden koirarotujen jalostus, eksoottisten eläinten laiton kauppa ja valtava ekologinen taakka, jonka moderni lemmikkiteollisuus muodostaa.
Korkeasaaren eläintarhan johtajana toiminut Turunen tarjoaa mielenkiintoisen tietopaketin lemmikkikulttuurin kehityksestä. Asian ytimessä ovat kuitenkin lopulta inhimilliset tarpeet ja niiden tyydyttäminen.
Lemmikkien maailmassa on tapahtumassa hiljainen väestöräjähdys. Maailmanlaajuisen keskiluokan kasvaessa niin kissoista ja koirista kuin eksoottisista matelijoistakin on tullut elinkeinoala, jossa elintarvikkeiden ja oheistuotteiden myötä liikkuu miljardeja.
Lemmikkielämää on konkreettinen katsaus lemmikkiteollisuuden lukuihin. Kirjassa mennään tuskin sivuakaan ilman jonkinlaista statistiikkaa. Samalla kesyeläinten ja vangittujen villieläinten kasvava määrä sidotaan hätkähdyttävällä tavalla maailmalla tapahtuvaan sukupuuttojen aaltoon.
Toisaalta ei pitäisi olla yllätys, että ihmisen ilona maapallolla elävät 600 miljoonaa koiraa ja miljardi kissaa ovat yhteydessä esimerkiksi karjakuolemiin ja kokonaisten lintuyhdyskuntien tuhoutumisiin.
Eläinkunta on kesyyntymässä. Ihmisen eläinrakkaus aiheuttaa tuhoa. Lemmikkien pidon on muututtava kestävämpään suuntaan. Tämä eetos kantaa koko Lemmikkielämän läpi.
Lemmikkielämää kuvaa kuitenkin maailmaa, jossa asioilla on outo tärkeysjärjestys. Kun susi tappaa lemmikkikoiran, äänessä on pian joukko rotuhygieenikkoja, joiden mielestä häviävän pientä susikantaamme pitäisi harventaa entisestään. Lukuja: Suomessa on noin 150 sutta ja 600?000 koiraa.
Jos lapsi edes näkee suden koulutiellä, ajavat huolestuneet vanhemmat elukalle pian kuolemantuomiota. Lisää lukuja: Susi on tappanut Suomessa 1880-luvun jälkeen nolla (0) ihmistä.
Kun mietitään esimerkiksi villiintyneiden, häiriintyneiden ja muuten vaan aggressiivisten koirien ihmiselle ja muille eläinlajeille aiheuttamia tuhoja, voi vain kysyä, miksi lemmikkien omistaminen tuntuu lähentelevän nykykonsensuksessa ihmisoikeutta.
Yksinkertainen vastaus on se, että lemmikit ovat jotain, jota olemme adoptoineet, osa ihmisen maailmaa. Ihminen paradoksaalisesti omistaa lemmikkinsä, mutta tämä omistussuhde ei riitä lemmikkiyttä määrittämään. Kyse on tietoisesta päätöksestä ostaa rakkaussuhde.
Pitäisikö lemmikin hankkimista tarkastella ennen kaikkea kulutuspäätöksenä? Onko muille vaihtoehdoille nykymaailmassa tilaa? Näihin kysymyksiin olisi Turusen toivonut paneutuvan syvällisemmin.
Tällaisenaan Lemmikkielämää on kiinnostava tietokirja, mutta aiheelle soisi vahvemmin etiikkaan keskittyvää synteesiä; ainekset kun on jo saatu yksien kansien väliin.
Seppo Turunen: Lemmikkielämää. Gaudeamus 2011. 205 s.
Tapani Möttönen
