Haastattelukirja Fidel Castrosta sivistää, taustoittaa, stimuloi & viihdyttää.
Fidel Castro on toisen maailmansodan jälkeisen globaalipolitiikan merkittävimpiä henkilöitä. Vallankumoussankari ehti olla eri nimikkeillä Kuuban valtionpäämiehenä vuodesta 1959 vuoteen 2006, jolloin hän terveydellisistä syistä luopui presidentin asemastaan.
Attac-järjestön perustajana ja Le Monde diplomatique -lehden entisenä päätoimittajana tunnetulla Ignacio Ramonet’lla oli mahdollisuus haastatella sadan tunnin ajan Fidel Castroa vuosina 2003–2005. Tuloksena syntyi laaja ja yksityiskohtainenkin haastattelukirja.
Kronologisesti etenevässä kirjassa Castro kuvaa omaa elämäänsä, Kuuban vallankumouksen kulkua sen kompuroivine alkuvaiheineen, olosuhteiden vakiintumista, jyrkkää kamppailua USA:n vaikutuspyrkimyksiä vastaan, kauppasaarron ja Neuvostoliiton romahtamisen aiheuttamia taloudellisia pulmia sekä kuubalaisen systeemin saavutuksia ja ajankohtaisia jännitteitä.
Lisävalaistusta tulee myös kuubalaisten osallistumiseen Latinalaisen Amerikan muihin mullistuksiin ja Afrikan itsenäistymistaisteluihin. Miehellä on paljon mielipiteitä 2000-luvun maailmanpoliittisen järjestelmän tulevasta kehityksestä ja esimerkiksi globalisaatiokriittisestä liikehdinnästä.
Kriittisen vasemmistointellektuellin ja ensyklopedistisesti puhuvan comandanten kemiat näyttävät sopineen hyvin yhteen.
Ramonet on erityisen tarkkana siinä, että maastamuuttokriisejä, toisinajattelijoiden kritisoitua kohtelua ja poliittisen osallistumisen tai median rajoittamiseen liittyviä kipupisteitäkään ei unohdeta. Vain Castron perhesuhteet jäävät keskustelun ulkopuolelle.
Kirja antaa Castrosta kuvan sivistyneenä ja luovana poikkeushenkilönä, jonka detaljimuisti toimii erinomaisesti. Velmuilukin käy vallankumousjohtajalta.
Pitkät luennot muun muassa Latinalaisen Amerikan historiasta ovat vakuuttava peruskurssi kenelle tahansa. Castro on muutenkin aivan pitelemätön besserwisser. Syvällisempien analyysien ohella hän eksyy vähän väliä intoilemaan milloin maatalouden lannoiteinnovaatioihin, kirurgian uusimpiin sovelluksiin, ympäristöteknologiaan ja vaikka aseteollisuuden teknisiin saloihin liittyvillä ideoillaan.
Castro ei säästele kritiikkiään epäilyttävänä pitämiään maailman johtajia kohtaan. Toisaalta hän jakaa auliisti kehuja niille, joita arvostaa.
Yhdysvaltojen presidenteistä Castro ylistää eniten Jimmy Carteria ja hiukan yllättäen John F. Kennedyä, jonka lyhyen valtajakson (1960–1963) aikana Kuuban ja USA:n välit olivat niin jännitteiset, että niistä oli syttyä kolmas maailmansota.
Kuubalaisen demokratian saavutukseksi Castro listaa kansan opetuksellisen, kulttuurisen ja terveydellisen tasa-arvon ja heittää ilkeitä palloja pohjoisen naapurinsa suuntaan: ”Voidaanko puhua ilmaisun vapaudesta maissa, jossa totaalinen lukutaidottomuus on 20–30 prosenttia ja käytännön lukutaidottomuus 50 prosenttia?” Tai: ”Missä on niiden journalistien ja televisiokanavien kriittinen henki, jotka USA:ssa kannattivat presidentti Bushin sotaa kuin parhaatkin propagandistit?”
Fidel Castro. Elämäni on teoksena yhtä lailla yleissivistävä ja taustoittava. Samalla se viihdyttää ja stimuloi poliittisesti ja älyllisesti: kriittisessä lukijassa herää innostus rinnakkaislähteiden käyttöön ja debattiin. Kirjan kustantaminen suomeksi ansaitsee kunnioitusta ja kiitoksen.
Ignacio Ramonet: Fidel Castro. Elämäni. Siltala, 2012, 755 sivua. Viisi tähteä.
Tuomas Rantanen
