Raimo Pesonen: Automies. 147 s. Siltala, 2012.
Raimo Pesonen on kirjoittanut kirjan automiesten maailmasta. Pesoselta löytyy botnea, sillä hän on rutinoitunut, myös roudaushommissa ansioitunut jakeluautokuski. Hän on työskennellyt esimerkiksi Voima Kustannuksen jakeluorganisaation palveluksessa.
Minulle autiomiesten maailma on täysin tuntematon, vaikka olen vastannut viimeiset kymmenen vuotta Voiman jakelusta. Mielestäni auto on murhaa, ja ahdistun löpöpumpulla joka kerta. Äitimaa itke verta, kun petrokemian jalosteet plupluttavat Hiacen tankkiin.
Automiesten maailmassa hevosvoimat puhuvat, ja auto on paljon muutakin kuin kuskin jatke: se on mielentila ja -maisema. Automies saavuttaa mielenrauhan vain iskiessään tietä.
Itse vihaan autolla ajamista – erityisesti kaupunkien välisillä monotonisilla moottoriteillä. Pesosen kirjan avulla pääsen kuitenkin askeleen lähemmäksi maailmaa, jossa loputon moottoritie on zeniläinen harjoitus. Olen ollut tietoinen maailman olemassaolosta, mutta en ole koskaan päässyt vilkaisemaan sinne.
Automies jakaa kirjassa pääasiassa kahta lehteä: Mainoslehteä ja Kulttuurilehteä. Kulttuurilehden mielsin tietenkin Voimaksi, vaikka ei se ihan sitäkään taida olla. Mainoslehdestä käy mikä tahansa niistä lukuisista autolehdistä, joita tuulikaapit pursuavat.
Pesonen on mestari löytämään hetket, joihin tiivistyy kaikki olennainen jakeluhommista. Se, kun tasapainoilee lehtipinoja huojuvan nokkakärryn kanssa liukuportaissa ja pari mummoa tai teinilauma perustaa päivystyspisteen siihen portaiden yläpäähän. Ne paheksuvat katseet, kun kehtaa kaataa lehtiniput lattialle julkisella paikalla.
Ja se loskassa kahlaaminen.
Vaikka kirjan kuvaus jakeluhommista perustuu vankkaan kokemukseen, ei kannata erehtyä luulemaan kerrontaa dokumentaariseksi. Kirjan minä-kertoja on pitkätukkainen ruipelo, kun taas Pesonen on skrode ja kalju.
Fiktion puolelle menee sekin, kun Turuntien varrella sijaitsevassa Kasvihuoneilmiö-ravintolassa ”pallopääksi” nimetty kuski vitsailee vievänsä ”pakettiautolastillista jotain homolehtiä Turkuun, niin että ne osaavat olla siellä”.
Pesonen tietää tasan tarkkaan itsekin Voima Kustannuksen julkaisemia Normihomolehtiä jaelleena, että moisilla puheilla ei meidän palkkalistoille pääsisi. Kirjoittaja ei anna todellisuuden tulla tarinan tielle, ja hyvä niin.
Pesosen kirja käsittelee päällisin puolin Automiestä ja tämän maailmaa. Sivuhahmoina esiintyy liuta toinen toistaan omituisempia tavallisia suomalaisia. Ongelmat ovat arkisia ja traumat yleisiä. Kun kirjaa kuorruttavan autoilukohelluksen rapsuttaa pois, käsillä on kertomus hajonneista ihmisistä, jotka korjaavat itseään miten kuten osaavat.
Jonkun korjauspaketti rakentuu lampaista ja jonkun viinasta. Automiehelle sellaisesta käy Mercedes-Benz Sprinter.
Raimo Pesonen: Automies. 147 sivua. Siltala, 2012. Viisi tähteä.
Jari Tamminen
