Miksi media ei voisi tehdä kärjistyksiä?
”UTA:n Kelluva kiinnostavuus -tutkimus: Yleisö haluaa lisää syvällisyyttä ja analyyttisyyttä. Tilausta tutkivalle #journalismi ´lle”, arvostettu taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen tviittaa marraskuussa.
Sellainen se on, nykyajan tietopaketti, tviitti, some-uutinen: 130 merkkiä. Pietiläisen tviitti käsittelee tutkimusta journalismin merkityksestä. Pietäinen toimii journalismin vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Eikö siinä kiteydykin herramme vuosi 2012 – vuosi, jolloin professori tviittaa?
Mutta mitä syvällisyyttä ja analyyttisyyttä ihmiset haluavat maailmasta aikana, jolloin myriadi syötteitä ja twitter- ja Facebook-viestejä vyöryy päällemme eri vempeleistä?
Tiedon lyhyttavaraa on tarjolla niin paljon kuin haluaa. Ei, en tietenkään usko, että 2010-luvulla tietomäärä olisi yksipuolistunut verrattuna edellisiin vuosikymmeniiin, joihin monet aina haikailevat.
On totta, että ennen sanomalehtien arvostelut ja esseet olivat pidempiä. Silti nykyäänkin jokainen voi pitää blogia ja kirjoittaa niin pitkiä sepustuksia kuin haluaa.
Kiinnostavien juttujen jäljet ja linkit liikkuvat somen kautta, kuten professori Pietiläisen (@Valeproffa) tviitti Kelluva kiinnostavuus -tutkimuksesta, joka käsittelee sitä, mitä se kiinnostavuus journalismissa itse asiassa on.
En kokenut, että yleisölähtöinen tutkimus vastasi kysymykseen lainkaan. Jos nykyään yleisö tietää, mikä on kiinnostavaa, he tekevät siitä jutun somessa itse.
Itse päätimme Voimassa joskus aikoinaan toimituspäällikkö Susanna Kuparisen kanssa, että emme julkaise lehdessä enää paskoja juttuja. Tarkoitimme lähinnä sitä, että juttujen pitää olla kiinnostavia ja rosoisia – ei riitä, että ne kertovat tärkeistä aiheista.
Kuparinen on sittemmin ohjannut ja käsikirjoittanut samalla journalistisella asenteella Valtuusto– ja Eduskunta-teatteriesityksiä. Täytyy uskaltaa tarttua kiinnostaviin ja tärkeisiin aiheisiin ronskistikin.
Asioista voi olla eri mieltä: ”Journalismissa, toisin kuin teatterissa, ei voi olla hyviksiä ja pahiksia, eikä dramaattisia kärjistyksiä. Mediassa ei asiansa esittäjästä tehdä pilaa eikä häntä aseteta naurunalaiseksi – kuten hyvässä teatteriesityksessä voidaan tehdä”, väitti Hesarin toimittaja Katri Kallionpää.
Miksi media ei voisi tehdä kärjistyksiä? Kyllä Hesarinkin tekee pahiksia köyhistä ja opiskelijoista, joiden jo vähäisiin tuloihin lehden päätoimittaja Mikael Pentikäinen on vaatinut leikkauksia.
Kyllä media voi itse valita, mitä pitää tehdä. Näin ainakin Voimassa. Eikä aina tarvitse onnistua, mutta voi ainakin yrittää ja epäonnistua, ja sitten yrittää uudestaan ja epäonnistua ehkäpä paremmin. Epäonnistu kiinnostavasti.
Kimmo Jylhämö
