Teatteri on taidetta ja popmusiikki viihdettä. Tämä on virallinen totuus.
Täytän tänä vuonna 30 vuotta. Kolmasosan elämästäni olen tehnyt kahta työtä: näyttelijän ja popmuusikon. Näillä ammateilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Teatteri on taidetta ja popmusiikki viihdettä. Tämä on virallinen totuus.
Vähän aikaa sitten rakas ystäväni kertoi kokeneensa merkittävän ahaa-elämyksen. Hän oli ymmärtänyt, että pop voi olla aistillis-älyllisesti sykähdyttävää, ei vain huumeen tai karkin tapaista eskapistista viihdettä.
Hän oli luullut, että kaikki popmusiikki on Maki Kolehmaisen tekemää. Myönsin, että suurin osa on kyllä Makin tekemää, mutta sitten on näitä Makin äpäräserkkuja. He tekevät juttuaan kuin kuvataiteilijat ja nykytanssijat, mutta eivät saa sitäkään vähää leiviskää, mitä oikeille taiteilijoille almuna annetaan.
Vuoden alussa toisiinsa sulautuneet Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ja Luovan säveltaiteen edistämissäätiö ovat myöntäneet kuukauden tai parin mittaisia avustuksia poppareillekin, mutta ajatus vaikkapa Pää Kii -yhtyeen Teemu Bergmanista Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotisen apurahan saajana tuntuu utopistiselta.
Popmusiikkia taiteena eli taidepoppia ei siis virallisesti ole olemassa. Jäljelle jää politiikasta ja muualta alamaailmasta tuttu naamioinnin mahdollisuus. Tehdään albumillinen veret seisauttavaa surinapoppia ja liimataan päälle otsikko: nykymusiikkia.
Liuhuletit tietävät, että hevi on paskimmillaankin parasta. Samaa logiikkaa on käytetty linoleumilla päällystetyissä kabineteissa, joissa on päätetty, että teatteri on viihteellisimmilläänkin taidetta. Teatterintekijät ovat Töölönlahdessa uivia kyhmyjoutsenia huolimatta siitä, tekevätkö he manserockmusikaalia vai Woyzeckia.
Lähes kaikki teatteri Suomessa on verovaroin tuettua. Kansallinen erikoisuutemme on, että valtava osa tuetusta ohjelmistosta on bulevarditeatteria. Bulevarditeattereidemme määrä on häkellyttävän suuri ottaen huomioon, että maassamme on vain yksi bulevardi ja sen varrella vain yksi teatteri.
Johtava bulevarditeatterimme sijaitsee Tokoinrannassa, julistan ravintola Manalan pöydässä. Saan vastaani vastalauseita tokoinrantalaisilta: heidänkin ansiostaan tällä hetkellä työn alla on 33 kotimaista näytelmää.
Silti tekee mieleni kysyä, mikä mieli on siinä, että kyseinen teatteri tekee voittoa ja säätiöi voittovarat lain hengen vastaisesti – sen sijaan että vapauttaisi valtion tukia pienille teatteriryhmille, jotka kilpailevat pennosista veren maku suussa.
Eniten vituttaa epäreiluus. Se että viime vuosien merkittävimmällä lauluntekijättärellä ei ole varaa edes matkustaa junalla Turkuun, kun me piilotamperelaiset possut ostamme pitkäänkypsytettyä appenzeller-juustoa Stockan Herkusta.
Olavi Uusivirta
