Pankkiiri Björn Wahlroos herättää kiivaita tunteita näyttämöllä & todellisuudessa.

Lilla Teaternissa sai maaliskuussa ensi-iltansa toimittaja Timo Harakan ja käsikirjoittaja Antti Karumon Kungen-näytelmä, joka kertoo Björn Wahlroosista. Esitys sijoittuu Wahlroosin Åminnen kartanossa vuonna 2007 järjestämiin tupaantulijaisiin ja pureutuu pankkiirin mielenmaisemaan. Näyttämöllä Wahlroosilla on palava halu saada kansainvälistä tunnustusta ja nousta suurmiesten joukkoon.

Törmäsin äskettäin väitteeseen, että Wahlroos on jo tyydyttänyt kunnianhimonsa. Rahaa ja valtaa hänellä on. Miksi Wahlroos yhä haluaa puuttua yhteiskunnan asioihin?

Timo Harakka: ”Niin, mikä siinä ihmisessä hiertää ja selittää loputtomat provokaatiot? Mikä selittää, että hän haluaa kirjoittaa kirjan ja vielä englanniksi? Kun häneltä syntymäpäivähaastattelussa kysytään, mitä haluaisit vielä saavuttaa, hän toteaa, että… Miten se meni Antti?”

Antti Karumo: ”’Elämän tarkoitus on kuitenkin se, että elämässä on hauskaa. Elämä on ainutlaatuinen elämys.’ Hän toistaa sitä etuoikeutetun asemaansa, korostaa sitä, että kokee olevansa etuoikeutettu. Silti se kuulostaa vähän selitykseltä. Se haastattelu paljastaa, että jokin mahdollisesti närästää. Jokin toteutumaton on siellä alla.”

Wahlroosin asema Suomessa on kiinnostava. Hänellä on lukuisten kytkösten kautta paljon valtaa, mutta ei mitään halua paikoille, joissa tulee vastuu mukana. Hänellä on vain muutamia hallituspaikkoja.

TH: ”Siitä tulee se demokratian halveksunta, kun Wahlroosin ei koskaan tarvitse hankkia sitä lupaa kansalta.”

”Jos ajattelee Björnin isää Buntta Wahlroosia, niin sillä oli samanlainen rooli kuin Björnillä tuossa sun analyysissa. Buntta oli kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä sellainen napamies, jota poliitikot eivät saaneet edes vakavan alkoholiongelman nojalla erotettua. Hän oli kaiken demokraattisen päätöksenteon yläpuolella samalla tavalla kuin poikansa.”

AK: ”Näytelmässä on kyse mitä-jos-leikistä. Ja tämä leikki on sitten pelkkää provokaatiota. Eihän Wahlroosin hahmo tosissaan halua ottaa vastuuta missään vaiheessa.”

TH: ”Mulle valkeni vasta kun luin Ruotsissa kirjoitettuja Wahlroos-henkilökuvia, että hän on täysin suomenruotsalaisen eliitin tuote. Yksi siitä verkostosta ja veljeskunnasta, joka tukee toinen toisiaan. Ehkä hänen provokaationsa tähtäävät päinvastaiseen imagoon, että hän näyttäisi riippumattomalta.”

Näytelmän toinen avainhenkilö on Wahlroosin taistolaisaikojen ystävä Leif Salmén. Ystävysten tiet erosivat opiskeluvuosien jälkeen ja herrat ajautuivat maailmankatsomuksiltaan hyvin etäälle toisistaan. Salmén oli pitkään muun muassa A-studion toimittajana ja hänet muistetaan tiukkana vaalipaneelien vetäjänä. Kungenissa Wahlroos kutsuu vanhan toverinsa mukaan tupaantulijaisiinsa.

Näytelmässä Wahlroos vetää entisen ystävänsä Salménin mukaan soppaan ja väittää, että ”hei, sä olet yksi meistä”. Onko kyse katkeruudesta, että Wahlroos haluaa saada ystävänsä takaisin ankkalammikkoon?

AK: ”Täähän on tavallaan tarina ystävyydestä. Meillä oli alkuvaiheessa hypoteesi, että he voisivat pelastaa maailman, jos he vain voisivat. Kumpikaan ei tule poteroistaan vastaan vaan mieluummin pitää kiinni omasta hovistaan ja omista kannattajistaan. Näytelmä on kuva heidän sukupolvestaan…”

TH: ”Mikä määrä tuhlattua älyä, lahjakkuutta ja sitten myöhemmin saavutettuja resursseja.”

Eli Salménin idealismi yhdistettynä Wahlroosin resursseihin…

TH: ”Teoriassa se toimii!”

AK: ”Senhän pitäis pelastaa maailma! Mutta näytelmä kertoo, millaisia he ovat. Lopputulos on pannukakku.”

Vaikka suomenkielisessä mediassa Kungen sai osakseen kritiikkiä, on Lilla Teatternin katsomoissa riittänyt ensi-illasta lähtien väkeä. Kritiikki liittyi tapaan, jolla Walhroos näyttäytyy lavalla: harmittomana.

Mikä siinä on, että Wahlroos herättää niin paljon tunteita?

AK: ”Haluaisin painottaa, että Wahlroos on kiehtova henkilö, eikä draamaa olisi voinut kirjoittaa ilman tätä asiaa. Vain sitä kautta tekstissä pääsee hänen näkökulmaansa. Se on ehto.”

TH: ”Jos Wahlroos on jonkin sortin ikoni, meidän tehtävä on yrittää tehdä siitä ihminen. Mitä sen päässä liikkuu, mitkä on sen haaveet, unelmat, pettymykset ja tavoitteet. Jotkut ei pysty vastaanottamaan sitä ajatusta, että Walhroos on ihminen. Hän on joko ali-ihminen, joka pitäisi poistaa maailmasta. Tai sitten hän on yli-ihminen ja niin suurenmoinen, että sitä ei voida laittaa samalle tasolle kuin muita kuolevaisia.”

Liittyykö ääriasetelma Wahlroosin provokaatioihin?

AK: ”Liittyy. Eihän Wahlroos ole missään dialogissa koskaan kenenkään kanssa. Hän tulee itse valitsemanaan ajankohtana, kertoo jotain ja poistuu paikalta. Tällä on pakko olla jotain tekemistä hänen minäkuvansa kanssa.”

TH: ”Se on monarkin yksinoikeus.”

Onko ”kuninkaan” rooli se, jonka Wahlroos haluaa? Aristokraatti on perinteisesti resurssien vuoksi ollut se, joka pystyy haastamaan monarkin. Sitähän Wahlroos nyt edustaa.

TH: ”Tämä on Kustaa III:n dilemma. Hän tekisi vallankumouksen puhdistamalla aristokratian, joka oli kaapannut kuninkaalta yksinvallan. Mutta jos haluaa tulla historiallisesti muistetuksi, silloin on pakko olla kuningas. On pakko tehdä isot siirrot. Pakko olla jotain enemmän. Wahlroosilla on Armfeltin kartano. Hän kuuluu kartanonomistajiin ja aatelisiin, vaikkei hänellä ole ritarihuoneella vaakunaa.”

”Yhtäkkiä pienuus käy ilmi globaalissa mittakaavassa. Maailman finanssikeskukset eivät ole kuulleetkaan hänestä – niinpä yksikään kaupallinen angloamerikkalainen ei julkaise hänen kirjaansa. Kirjaa, joka on myyntimenestys vain hänen omassa pienessä ruhtinaskunnassaan.”

Kungen 11.5. asti Helsingin Lilla Teaternissa. Neljä tähteä.

Jari Hanska