Tarina siitä, kuinka Disney tappoi kultamunia munivan hanhensa.
Vuonna 1997 jonotin Don Rosan nimikirjoitusta sarjakuvamessuilla, Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla.
Sarjakuvapiirtäjä Carl Barksin perintöä jatkanut Aku Ankka -taiteilija ei ollut vielä saavuttanut supersuosiota, mutta jonoa silti riitti, ei tosin kadulle saakka kuten myöhempinä vuosina.
Rosa signeerasi albumeita väsymättä. Kun jäin paikalle odottelemaan, hän ehti päivän päätteeksi piirtää Roope Ankan elämä ja teot -albumiini Roopen kuvan, joka täytti loppupään tyhjän sivun kokonaan.
Rosa koki aina itsensä enemmän sarjakuvafaniksi kuin sarjakuvataiteilijaksi ja osasi ottaa yleisönsä huomioon. Harmillisesti Disney ei vastaavasti huomioinut taiteilijaa.
Vuosien ahkeroinnin jälkeen Don Rosan ura Disneyn tallissa on nyt ohi. Hän viettää eläkepäiviään kotona Kentuckyssa. Koti sijaitsee keskellä Rosan perustamaa kymmenen hehtaarin luonnonpuistoa, jota hän hoitaa itse.
Hiljattain Rosa julkaisi avoimen kirjeen Disneylle ja faneilleen.
Tekstin piti alun perin olla keräilijöille suunnatun, taiteilijan Disney-tuotannon kokoavan Don Rosan kootut -kirjasarjan viimeisen osan epilogi. Vaikka Rosan pohjoismainen kustantaja Egmont oli julkaisemassa tekstiä, Disney kielsi sen viime tingassa. Nyt teksti on luettavissa netissä.
Epilogissa Rosa kertoo, miksi hän lopetti sarjakuvien piirtämisen. Se on surullista luettavaa.
”En halunnut kirjoittaa tätä tekstiä, mutta se oli välttämätöntä”, Rosa kirjoittaa.
Rosa kärsi vuosia pahasta likinäköisyydestä. Vielä vakavampi fyysinen takaisku oli vasemman silmän verkkokalvon irtoaminen, joka saatiin korjatuksi, mutta taiteilijan näkö heikentyi.
Tämä ei silti ollut eläköitymisen syy.
Kun seisoskelin jonoissa ja seurasin signeeraajan urakkaa, lohdutin itseäni sillä, että Don Rosa saa vaivoistaan kelpo korvauksen. Väärin.
Suurimpana ongelmanaan Rosa pitää saavuttamaansa suosiota sekä fanisuhdettaan Aku Ankkaan. Hän ramppasi vuosikymmenen ajan Euroopassa tapaamassa faneja aina kun ehti. Toinen toistaan seuraavat promootiokiertueet eivät silti hyödyttäneet taiteilijaa.
”Ensimmäisiä seikkoja, joista huomasin, että tämä oli ongelma, oli se, että meille sarjakuvien kirjoittajille ja piirtäjille maksettiin suurin piirtein sama, matala taksa sivua kohden.”
Normaalimaailmassa taiteilijan suosio näkyy myynnin kasvuna, jonka seurauksena taiteilijan palkkapussi kasvaa. Ei Disneyllä.
Lisäksi kaikki aika, jonka Rosa käytti myynninedistämiskiertueilla, oli pois sarjakuvien tekemisestä eli työstä, josta hänelle maksettiin.
Rosa kertoo ”Disney-käytännöstä”. Yhtiö ei ole koskaan maksanut tekijänpalkkioita yhtiön sarjakuvien tekijöille.
”Julkaisija, jolle työskentelemme, maksaa meille kiinteän taksan per sivu. Sen jälkeen ei ole väliä, kuinka monta kertaa tarinasta otetaan uusi painos eri sarjakuvalehtiin, albumisarjoihin, kovakantisiin, erikoispainoksiin jne. jne., ei mitään väliä miten hyvin se myy, me emme koskaan saa ainuttakaan senttiä luomastamme työstä”, Rosa tilittää.
Rosan tarinoiden suosion takana on ollut se, että hän on käyttänyt taustatutkimukseen ja toteutukseen paljon aikaa. Tämän hän teki käytännössä oman tilinauhansa kustannuksella.
Raha ei ollut Rosalle tärkein tekijä. Perheen yritys on taannut hänelle taloudellisen selkänojan jo ennen työelämään siirtymistä.
Silti hän hämmästyi, kun eri maissa alettiin julkaista hänen nimellään albumeita ja seinäkalentereita, eikä hän edelleenkään saanut osuutta niiden myynnistä.
Rosaa haastatelleet toimittajat olettivat taiteilijan uivan rahassa albumien myydessä ennätyksellisen hyvin. Kaikki olettivat, että taiteilija saa tunnustuksen ja arvonannon työstään.
”Aloin tuntea olevani maailmanluokan typerys”, hän toteaa.
Lopulta Rosa palkkasi asianajajan ja rekisteröi nimensä Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Taiteilijasta oli tullut tavaramerkki, ja hän toimi sen mukaisesti.
”Disney-julkaisijoilla oli tietenkin kaikki oikeudet käyttää sarjakuviani – ne ovat Disneyn omaisuutta. Mutta minun nimeni ei ole Disneyn omaisuutta.”
Saatuaan agentiltaan arvion sopivasta korvauksesta nimensä käyttämisestä Rosa pyysi pohjoismaiselta kustantajaltaan Egmontilta puolta korvaussummasta. Egmont suostui järjestelyyn välittömästi.
Muut kustantajat eivät vaivautuneet kysymään, millä hinnalla Rosa antaisi käyttää nimeään. Esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa julkaistavat Don Rosa -albumit myydään ilman tekijän nimeä kannessa.
”Noiden kustantajien asenne ja koko järjestelmä vaikutti vähitellen lisääntyvään masennukseeni. Auttamatta tajusin, että olin tarjonnut näille ihmisille 20 vuoden verran töitäni, joita he pystyivät julkaisemaan uudelleen ja uudelleen seuraavan vuosisadan ajan tarjoamatta minulle senttiäkään tekijänpalkkiota. Se oli salakavala mato, joka löysi tiensä sieluuni. Se tappoi intoni.”
Edes rakkaus lajiin ei riittänyt.
”Pyydän anteeksi, taidan palata takaisin olemaan pelkkä fani”, Rosa päättää kirjoituksensa.
Don Rosan tuotantoa julkaisee Suomessa Sanoma Magazines – se sama kustannusyhtiö, joka parhaillaan vaatii free-toimittajilta ja -kuvaajilta kaikki oikeudet heidän tuotoksiinsa, niiden muokkaamiseen ja rajattomaan edelleen myymiseen.
Nyt Sanoma Magazines on saanut valmiiksi Don Rosan kootut -sarjan. Himoitsen yhdeksänosaista laitosta, mutta en anna rahojani Sanomille ja Disneylle. Rosalle antaisin.
Don Rosa: Don Rosan kootut I–IX. Suom. Jukka Lindfors et. al. Sanoma Magazines 2011–2012. 2 400 s.
Jari Tamminen
