Sarjassa runoilija ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko avaa runoutta. Tällä kertaa ihmetellään A-kirjaimen muotoa.

A,

mihin sen pystyttääkin, paine ympärillä tekee hiljalleen työtään.
Pieni puolustautuva yksikkö suojelee kykyään pidättää, uuttaa,
viivyttää.

Valoton, merkityksettömyyden reunalle jäänyt hahmo puhuu
mahdollisimman vähästä, sitoutuu vain oman rakenteensa
ylläpitoon. Kaiken muun veivät ajan myötä olosuhteet.

Olli-Pekka Tennilän toinen runokokoelma Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia 2012) on kielitietoista runoutta. Jo teoksen nimi on oireellinen: kirjoitusvirheiden avulla runoissa pohditaan merkityksen rakentumista ja kielen toimintaa. Kielitietoiselle runoudelle on tyypillistä runon materiaalin, kielen, tarkastelu. Kirjoitusvirheiden ohella kokoelmassa on monia keinoja, joilla kielen materiaalisuus tulee näkyviin.

Tennilä pohtii runossaan A-kirjaimen luonnetta. Se ”pidättää, uuttaa, viivyttää”. Voi miettiä, ovatko nämä juuri A-kirjaimelle luonteenomaisia toimintoja, vai koskevatko ne myös muita kirjaimia.

A puhuu mahdollisimman vähän, samalla se keskittyy olemassaolonsa varmistamiseen.

Kirjainten materiaalisuus on sitä, että näemme kirjaimet omina itsenäisinä hahmoinaan, joilla on tuttujen kielellisten merkitysten ohella myös vaikkapa visuaalisia merkityksiä. Ei ole mitään syytä, miksi kirjaimet tulisi aina nähdä vain työvälineinä, joiden avulla välitetään viestejä.

A:lla voi olla muutakin sanottavaa. Meille tutut kielelliset merkitykset eivät ole mukana itse kirjaimessa, vaan niissä kielenkäyttötavoissa, joita noudatamme käyttäessämme kieltä.

Kielirunous voidaan liittää semiotiikkaan, jossa korostuu kielen sopimuksellisuus ja sanat muodostavat keskinäisten viittausten verkoston. Sanat kelluvat toistensa päällä.

A on mielestäni hieman surullinen. Se on pakotettu kiinnittämään huomiota vain omaan olemassaloonsa, sillä ”kaiken muun veivät ajan myötä olosuhteet”.

Kirjain kokee olevansa uhattuna. Ovatko muut kirjaimet uhkaavia? Vai onko kirjaimen kielellinen merkityksellistäminen sille pelottavaa? Runo ei anna selitystä sillä mikä sitä uhkaa.

Tennilän runoille on tyypillistä pohtivuus ja joskus jopa aforistisuus. Perinteiset runouden aiheet, kuten rakkauden ja elämän tarkoituksen pohdinta, puuttuvat hänen runoistaan lähes kokonaan. Tennilän kokoelma on tuore Runeberg-palkinnon saaja.

Olli-Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista. Poesia 2012. 89 s. Kirja voitti Runeberg-palkinnon maaliskuussa 2013.

Tommi Parkko