Sanotaan, että rock ´n´ roll on paholaisen musiikkia, mutta vankilarokin järjestäjien mukaan se on pelastanut monia.
Helsingin vankilan SörkkaRock on järjestetty vuodesta 1986 lähtien. Nykyään perinnettä jatkaa Karjaan Elävän Musiikin yhdistys Kelmu ry. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta festari on pidetty joka toinen vuosi. Seuraava järjestetään 12. kesäkuuta.
Jo ensimmäisessä SörkkaRockissa Honey B. & T-Bones yhtyeensä kanssa esiintynyt, lukuisia vankilakeikkoja tehnyt Aija Puurtinen kertoo tapahtuman olevan Suomen ainoa festivaali vankilan muurien sisällä. Bändi palasi vankilan lavalle 25 vuoden jälkeen.
”Kysyimme kesän 2011 festivaaliyleisöltä, oliko joku täällä jo edellisellä keikallamme, muistaakseni kolme kättä nousi. Tietty nämä tyypit olivat välillä olleet ulkona”, Puurtinen kertoo.
Muutaman vuoden rokiton kesä johtui siitä, että vangeille toimintaa ja ohjelmaa järjestävä vankien toverikunta oli pikkuhiljaa muuttunut vähemmän aktiiviseksi.
Karjaan Elävän Musiikin Yhdistyksen aktiivi Benny Uhlenius päätyi herättelemään SörkkaRockia uudelleen päihde- ja kriminaalihuollon työssään muodostuneiden kontaktiensa kautta.
”Soitin vankilan apulaisjohtajalle. Hän muisti minut 1990-luvulta kriminaalihuollosta, olin tuttu, luotettava naama ja entinen kollega, sitä kautta yhteistyöstä tuli mahdollista”, Uhlenius selventää.
”Vankilan työntekijöiden ja minun välillä on ollut aivan todella hieno luottamus, ja olen yrittänyt kaikilla tavoilla olla sen arvoinen.”
Kelmu tuo paikalle kaiken tarvittavan lavasta tekniikkaan ja yhdistyksellä on myös hyvät suhteet artisteihin.
”Meillä on ollut aina viisi–kuusi esiintyjää. Pyrimme saamaan paikalle mahdollisimman korkeatasoista kaartia. Artistit ovat joko pitäneet sitä suurena kunniana tai sitten ovat sanoneet heti laakista, että ne ihmiset eivät siellä ansaitse mitään viihdettä”, Uhlenius kertoo.
Aija Puurtinen kertoo miettivänsä joka vankilakeikan kohdalla tilaisuuden ristiriitaisuutta.
”Yleisön ihmiset ovat siellä kaikki jonkun rikoksen kautta. Mietin, että onko tää nyt hyvä juttu ja mitä pystyn antamaan. Toivoisin, että keikoista olisi jotain jatkokäsittelyä vangeille, että mitä he saavat siitä. Pelkkä viihdearvona oleminen ei minulle henkilökohtaisesti riitä”, hän sanoo.
Kyseessä on hyväntekeväisyyskonsertti. Tämä muuttaa järjestäjä Uhleniuksen mukaan festarin luonteen erityiseksi, koska kukaan ei osallistu rahasta, vaan hyvästä fiiliksestä. Hänen mukaansa esiintyjät myös tietävät nähdessään pihalla istuvat vangit, että seuraavaan kahteen vuoteen paikassa ei tapahdu juuri mitään. Tämänkin vuoksi heistä lähes kaikki jännittävät yleisöä.
”Yleisö ei tanssi ja fanita. He ovat selvinpäin ja kipsissä. He ovat jo sukupolvissa syrjäytyneitä, syrjittyjä, ahdistuneita ihmisiä. Eivät he osaa pitää näkyvästi ja spontaanisti kivaa. Sen sijaan istuvat hiljaa ja katsovat todella tarkkaan. He ottavat vastaan paljon syvemmin”, Uhlenius kertoo.
Paljon vankilakeikkoja tehneenä Puurtinen ei nykyään edes odota mitään muuta.
”Ymmärrän, että vankien käyttäytyminen keikoilla on heidän keskinäistä sosiaalista kanssakäymistään. Täytyy miettiä ja toivoa, että siellä menee hiljaisena tietona meidän hyvää tarkoittava työ, joka jäisi heille pohdittavaksi”, hän toivoo.
Benny Uhleniuksella on lukuisia tarinoita rokkiin liittyen.
”Minuun ollaan silloin tällöin yhteydessä ja kysytään, mistä saa ostaa lippuja. Kerron että tilaisuus on loppuunmyyty.”
Myös Aija Puurtisella on sykähdyttäviä kokemuksia vankilakeikoista.
”Olimme jo pari kertaa aiemmin esiintyneet Keravan nuorisovankilassa. Erään keikan jälkeen tuli nuori poika näyttämään itselleen veitsellä kaivertamaansa tatuointia, siinä oli minun nimeni.”
Maarit Haataja