Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Anna Palmén
Ben Gurionin lentokentän turvatoimet ovat yhdet maailman tiukimmista.
Ystävällinen mieshenkilö kävelee minua kohti Ben Gurionin lentokentällä Israelissa. Tiedän jo kokemuksesta, mitä tuleman pitää. Kello on kolme aamuyöllä ja olen lentämässä lomalle Suomeen. Tel Avivin lähellä sijaitsevalle kentälle täytyy saapua kolme tuntia etukäteen, koska turvatarkastukset Israelissa ovat tiukat ja vievät aikaa.
Alkaa kysymystulva matkani tarkoituksesta, työstäni, kotiosoitteestani, mahdollisesta arabipoikaystävästäni ja Suomessa asuvasta perheestäni. Vastausteni perusteella virkailija rankkaa minut asteikolla 1–6. Ykkösen ja kakkosen saavat yleensä diplomaatit ja perheelliset, vitonen ja kutonen kuuluu epäilyttäville henkilöille, jotka työskentelevät ja ovat tekemisissä palestiinalaisten kanssa. Minä kuulun sektoriin kuusi eli terroristiosastoon.
Työskentelen isolle kansainväliselle järjestölle, mutta henkilökortin näyttäminen ei muuta virkailijan suhtautumista minuun. Olen epäilyttävä pohjoismaalainen nainen, joka tekee hämäräperäisiä töitä Länsirannalla. Suutun miesvirkailijalle ja kerron mielipiteeni hänen toiminnastaan. Kyse on mielestäni kiusaamisesta ja nöyryytyksestä, ei Israelin turvallisuudesta, johon virkailijat aina vetoavat.
Matkalaukkuni läpivalaistaan ja avataan. Tavarat pengotaan ylösalaisin, kolikot siirretään lompakosta erilliseen kuppiin, koska myös rahapussukka pitää läpivalaista. Nainen, joka tarkastaa laukkuani ei osaa käyttää sanaa please. Kutsun hänen päällikkönsä paikalle ja kerron alaisen epämiellyttävästä käytöksestä. Päällikön mukaan Ben Gurionilla ei harrasteta asiakaspalvelua, mutta hän suostuu pyytämään anteeksi sitä, että alainen ei ole erityisen mukava minulle.
Alainen jatkaa nöyryytystä ja päättää, että palestiinalaiset olutpullot täytyy pakata isoon pahvilaatikkoon ja viedä erillisenä matkatavarana ruumaan. Miespuolinen virkailija näyttää olevan pahoillaan ja yrittää hymyillä minulle. Kysyn häneltä, onko hän koskaan maistanut kyseistä olutta. Mies vastaa kieltävästi, jolloin kehun oluen maasta taivaaseen. Hän sanoo naisvirkailijalle jotain hepreaksi ja lopulta saan luvan pakata oluet takaisin matkalaukkuuni.
Seuraa takahuoneleikki, jossa nainen kopeloi muovihanskoilla vartaloni ja hiukseni. Kenkäni viedään läpivalaisuun, ja minut jätetään koppiin istumaan 15 minuutiksi. Kysyn virkailijalta, miltä hänestä tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samalla tavalla Euroopan kentillä. Hänen ei tarvitse kuulemma ajatella sitä, koska olemme nyt Israelissa.
Aikaa on kulunut pari tuntia ja lopulta minut kiikutetaan lähtöselvitykseen. Sieltä kaksi naista kävelyttävät minut lähtöportille, jotta en tee matkalla jotain peruuttamatonta tai tyhmää. Aikaa tax free -ostosten tekoon ei jää, mutta vastalahjaksi kolmen tunnin kuulusteluista saan toivotuksen tulla takaisin Israeliin. Seuraava kerta on taas seikkailu, jota en odota innolla.
