Suomessa ollaan hitaasti pääsemässä eroon jo ikuisuuksia valtavirtaa vaivanneesta ajatuksesta, että kaikki piirretyt elokuvat olisivat automaattisesti lapsille tarkoitettuja. Prinsessa Mononokesta lapsetkin epäilemättä pitävät, mutta toisaalta elokuvassa tapetaan ihmisiä ja jumalia, ja päitä ja raajoja irtoaa. Jo yksistään se riittää kertomaan pölvästillekin, että katsojalta vaaditaan aikuisen kykyä katsoa elokuvaa.

Toisaalta, täyden nautinnon elokuvasta saadakseen olisi eduksi, jos katsoja tuntisi Japanin historiaa ja mytologiaa. Ilmankin kyllä pärjää, mutta monet pienet viittaukset menevät ohi.

Ehkä juuri hitaanlaisesta elokuvien monimuotoisuuden ymmärtämisestä johtuen Prinsessa Mononoke tulee elokuvateattereihin Suomessa vasta nyt, 13 vuotta Japania perässä. Tästä huolimatta elokuva on ajankohtainen, ja nykymenoa katsoessa se muuttuu ajankohtaisemmaksi joka päivä.

On ihan mahtavaa, että elokuvaa ei ole dubattu englanniksi eikä varsinkaan suomeksi. Toisin sanoen elokuva nähdään ja kuullaan alkuperäiskielellä japaniksi. Elokuvien tekstityksethän ovat suunnilleen sukupolveni tärkein vaikutin siihen, että käytännössä kaikki suomalaiset kolmekymppiset puhuvat ihan hyvää englantia.

Miyazakin elokuvissa henkilöhahmoilla on moniulotteisuutta ja historiaa. Toisin kuin esimerkiksi monet amerikkalaiset ohjaaja-käsikirjoittajat, Miyazaki ei ole nähnyt tarpeelliseksi selittää kaikkia hahmojen ratkaisuja.

Prinsessa Mononokessakin monet tapahtumaketjut ovat jo kovassa vauhdissa, kun ne esitetään katsojalle ensikertaa. Hahmojen elämässä ennen elokuvaa keräämät kokemukset vaikuttavat heidän päätöksiinsä, mutta historiaa ei korosteta. Se on virkistävää.

Päähenkilö Ashitaka on todellinen outsider, joka joutuu keskelle suurempien voimien taistelua. Intensiivisen, mutta silti jotenkin mukavasti soljuvan toiminnan keskellä Ashitaka onnistuu loppuun asti olemaan valitsematta puolta: hän auttaa kaikkia pulassa olevia.

Analogioita elokuvan juonesta on helppo vetää luonnonsuojeluun, mutta myös ammattiliittoihin ja työtaisteluihin. Kun ihmisten toteuttama luonnonvarojen riisto menee liian pitkälle, metsissä rauhanomaisesti hallinneet jumalat sanovat sopimukset irti. Seuraa taistelu, jossa yhteen eivät ota vain ihminen ja luonto, vaan ihmiset käyvät ahkerasti myös toinen toistensa kimppuun – ihan niin kuin oikeassakin elämässä.

Prinsessa Mononokessa ihmiset, eläimet ja jumalat ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan ennen. Osa eläimistä on puhekykyisiä, ja jumalat ovat kuolevaisia. Mononoke itse, ihmistyttö, on vakuuttunut olevansa susi. Ashitakan ja Mononoken orastava rakkaustarina ei oikein pääse ottamaan tuulta alleen, ja ymmärtäähän sen. Kuka sitä nyt kumppanikseen tahtoisi tyyppiä, joka on täysi susi?

Elokuva on käsin piirretty, tietokoneanimaatiota 134-minuuttisessa elokuvassa on mukana vain viitisen minuuttia. Ehkä osin siksi elokuvan tekemiseen käytettiin käsittämätön määrä rahaa. Kun elokuva tuli vuonna 1997 Japanissa elokuvateattereihin, oli sen tekemiseen laitettu lähes 24 miljoonaa dollaria. Sillä summallahan esimerkiksi Renny Harlin tekisi jo kaksikin Mannerheim-luokan elokuvaa.

Ja ai niin, Mononokessa nähtävät japanilaiset taruolennot kodamat ovat ehkä coolein ja innostavin juttu taas pitkään aikaan.

Prinsessa Mononoken elokuvateattereissa nyt.