Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Paula Kultanen Ribas
Suomi on uusien teknologioiden – ja sähkön kulutuksen – suurvalta.
Barcelonassa asumieni vuosien jälkeen ajattelin, että muutto koti-Helsinkiin merkitsisi paluuta siihen paikkaan, jonka aikoinani jätin. Toistaiseksi tunnen kuitenkin olevani ulkomailla. Tämä uusi Helsinki tuntuu näin aluksi kuin välähdykseltä tulevaisuuteen sijoittuvasta tieteisleffasta. Yhteiskunnan koneisto on tehokas, automatisoitu ja läpeensä teknologian pyörittämä.
Ehkä hätkähdyttävin ero entiseen on juuri kaiken kattava sähköistyminen. Viimeisetkin virkailijat on korvattu automaateilla ja verkkopalveluilla, raha moninaisilla korteilla ja avaimet sähköisillä kulkuluvilla. Arvoa lippuihin ja maksukortteihin ladataan automaatista tai kotikoneelta. Kirjastossa lainauksesta ja palautuksista vastaavat lainausautomaatit, tyhjät pullot viedään palautusautomaattiin ja isoissa tavarataloissa jopa maksaminen tapahtuu automaattikassan avulla.
Kulkuneuvoissa vingutetaan sähköistä matkakorttia, kaupassa bonus- ja pankkikorttia ja yliopiston ruokalassa opiskelijakorttia. Ovet avataan ovikoodeilla, virasto- ja pankkiasiat hoidetaan verkossa, auton parkkiaika maksetaan kännykän välityksellä ja tupakoiminenkin tapahtuu sähkösavukkeiden muodossa.
Sähköllä suorastaan läträtään, samalla kun omaa hiilijalanjälkeä kehotetaan tarkkailemaan ja testaamaan – mitenkäs muuten kuin sähköisesti. Älypuhelimiin ei sentään vielä ole lanseerattu kyberaivoja, jotka kuljettaisivat ihmiset autopilotilla kotoa töihin ja kaupan kautta kotiin, vaikka navigointilaitteet ja online-kauppalistat ovatkin jo täyttä arkea.
Barcelona on Espanjan modernein kaupunki, mutta henkilökohtainen palvelu ja manuaalinen toiminta rehottavat siellä yhä villinä ja vapaana teknologioilta. Ovet avautuvat anarkistisesti suutarin sorvaamalla avaimella, silloin kun avautuvat. Kirjastovirkailijat leimaavat kirjastokorttiin palautuspäivän omin kätösin. Läheskään kaikissa kaupoissa ei voi maksaa kortilla, eikä ainakaan todistaa henkilöllisyyttään näppäilemällä koodeja minkään valtakunnan vempeleeseen. Verkossa asioi vain murto-osa pankkien asiakkaista; nettihän on olemassa vain sosiaalisen elämän buustaamiseksi. Metroliput sentään ostetaan jo automaateista, sillä maanalainen sopii paremmin robotin kuin ihmisen työpaikaksi.
Espanjassa arjen pyörittämiseen tärväytyy moninkertainen määrä niin virkailijoiden työtunteja kuin asiakkaiden aikaakin Suomeen verrattuna. Täällä taas sähköistä asiointia ei pääse pakoon missään. Se on läsnä kaikkialla aina uuvuksiin asti. Välimerelliseen asioiden hoitoon sopeutuneena stressaannun itse pikemmin automaatin kanssa, joka on suunniteltu säästämään minulle lisää vapaa-aikaa kuin pankkijonossa notkuessa tai kirjastovirkailijan kanssa jutellessa. Teknologiaan tottumattomana taidan toistaiseksi perustaa lähinnä ihmisten välisestä sähköstä.
