Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Miksi vastustin kotikaupunkini huippuhetkeä?
Paralympialaiset ovat vielä edessä, mutta suurin sirkus on poistunut Lontoosta. Kirjoitan tätä Helsingistä käsin, sillä lähdin itsekin kisakaaosta pakoon.
Eiköhän suurinta osaa lontoolaisista ottanut pannuun, kun kaupunki vedettiin täyteen vip-kaistoja kisaliikenteelle, johon toki kuuluivat myös sponsorien viralliset edustajat. Kaupungin infrastruktuuri kun ei arkenakaan riitä ihan niin monelle miljoonalle, kuin kaupungissa on asukkaita. Liikennelaitos mainosti monta kuukautta, että kisojen aikana käveleminen saattaa olla nopein tapa päästä paikasta toiseen.
Pienet arjen harmit jäivät kuitenkin taka-alalle, kun avajaisseremonia pyörähti käyntiin ja urheilijat valmistautuivat huippusuorituksiinsa. Media tietenkin ruokki hypetystä, ja tähän kuvan kiillottamiseen kuului kaikenlaisten soraäänten kuoliaaksi vaientaminen. Olin järjestämässä Counter Olympics -verkoston mielenosoitusta ensimmäisenä kisalauantaina, ja vaikka tv-kameroita oli paikalla Kiinasta asti, brittimedia loisti pienellä edustuksellaan.
Olen kirjoittanut enemmänkin siitä, millaisia rikoksia ja epäeettisyyksiä olympialaisten sponsoreilla on kontollaan ja mikä muu kisoissa mättää. Minulta kysytään edelleen usein, miksi olympialaisia on järkeä vastustaa: Nehän ovat hieno urheilujuhla ja kansojen rauhanomainen kokoontuminen. Onhan hienoa, että ihmisillä on aihetta juhlaan. Sponsorit ovat sivuseikka, ja sitä paitsi mistään ei löytyisi maineeltaan täysin puhtaita yrityksiä. Ja tottahan Lontoon kaltaisessa kaupungissa täytyy taata noin suuren tapahtuman turvallisuus.
En väitä vastaan. Paitsi vähän.
Olympialaiset ovat monessa mielessä hieno urheilutapahtuma – tähän ei tarvitse hakea perusteluja kauempaa kuin palkintokorokkeilla seisovien urheilijoiden liikutuksen kyynelistä. Kisat ovat kuitenkin paljon muutakin kuin urheilutapahtuma.
Olympialaiset ovat brändi. Viisi eriväristä rengasta symboloivat yhteen liittyneitä maanosia, mutta kuvio tunnetaan parhaiten kisojen logona. Jos sen laittaa liikennemerkkiin tai mainokseen, kuka tahansa tajuaa, mistä on kysymys. Rengasbrändi on paitsi tunnettu myös hyvämaineinen, joten siihen assosioituminen on muille brändeille kultaakin kalliimpaa – se on täydellistä viherpesua McDonald’sille, öljyjätti BP:lle tai kemikaaliyhtiö Dow’lle.
Britanniassa keksittiin myös ovela lainsäädännöllinen jippo suojelemaan tätä brändiä: olympialaisiin liittyvien sanojen luvattomasta käytöstä mainonnassa saattoi mätkähtää mojovat sakot. Näin siis kiellettiin lausumasta turhaan sellaisia sanoja kuin Lontoo, kisat tai 2012.
Se, onko jonkun pakko sponsoroida kisoja, on kiinnostava kysymys. Urheilukisoihin toki tarvitaan stadion. En kuitenkaan suhtaudu ihan varauksetta siihen, että stadionin ja sitä ympäröivien palvelujen, taiteen tai kulutusmahdollisuuksien on aina neljän vuoden välein oltava suuremmat ja paremmat kuin edellisissä kisoissa. Jos olympialaisten pihvi tosiaan on toisistaan mittaa ottavat urheilijat, tämä pihvi ei löytyne 3000 neliön hampurilaisravintolasta tai valtavasta taidemonumentista, joka on nimetty sen rahoittaneen yrityksen mukaan. Jatkuvan kasvun logiikka vaikuttaa kuitenkin pätevän myös spektaakkelien näyttävyyteen.
Naomi Kleinin tunnettua väitettä, jonka mukaan kapitalistinen talousjärjestelmä pysyy pystyssä kriisien ja shokkien voimin, voikin helposti laajentaa koskemaan olympiakisojen kaltaisia spektaakkeleja. Olympialaiset oikeuttavat köyhän Itä-Lontoon ”kehittämisen” – maailman käytetyin kiertoilmaus kapitalismin levittäytymiselle.
Jotkut hyötyvät siitä, että köyhän alueen parantaminen johtaa suurten kauppakeskusten kaltaisiin investointeihin, mutta monet joutuvat muuttamaan kodeistaan vuokrien noustessa. Sähköaidat ja valvontakamerat rakennetaan kisojen varjolla, mutta valvonta ja hintatason nousu eivät katoa kisaturistien ja väliaikaisten työpaikkojen mukana.
Mutta onko tätä kaikkea pakko ajatella, jos on kiinnostunut urheilusta tai sattuu nauttimaan kisojen tarjoamasta viihteestä? Vastaukseni on kyllä ja ei. Vaikken itse ymmärrä, miksi minun pitäisi olla innoissani siitä, että joku kanssani samasta maasta kotoisin oleva tekee jotain nopeammin kuin kukaan muu, en vastusta urheilukisoja itsessään.
En kuitenkaan tunnusta kahtiajakoa olympialaisten puolella tai vastaan. Olympialaismielenosoituksen yhteydessä annoin haastattelun kisojen epäkohdista, ja oikein mukava ja ammattitaitoinen BBC:n toimittaja kysyi useampaa kautta, enkö pidä siitä, että ihmiset nauttivat kisoista, ja enkö itse aio katsoa kisoja.
Pidin kiinni vastauksestani. On hienoa katsoa, kun Usain Bolt juoksee, mutta toivoisin, ettei se veisi ihmisten huomiota kokonaan pois tärkeästä tosiseikasta: sirkushuvit eivät naurata pitkään, jos leipää ei ole.
