Miksi rikkaat ovat kiinnostuneet hyväntekeväisyydestä? Ehkäpä he haluavat keventää huonoa omaatuntoaan siitä, että ovat rikkaita.

Elokuussa uutisoitiin, että 40 amerikkalaista miljardööriä on luvannut lahjoittaa puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Heitä ovat muun muassa New Yorkin pormestari Michael Bloomberg, mediamoguli Ted Turner ja elokuvaohjaaja George Lucas.

Tempauksen takana ovat sijoittaja Warren Buffett ja Microsoftin perustaja Bill Gates.

Lupaus lahjoituksesta – jota lahjoittajan ei tarvitse tehdä vielä elinaikanaan – annetaan kirjallisesti kampanjan verkkosivulla, jossa on myös nähtävissä lista lahjoittajista.

Samaan aikaan on menossa laajempi yhteiskunnallinen muutos, jota myydään kansalaisyhteiskunnan, sosiaalisten yritysten ja innovaatioiden yhteispelillä.

Britanniassa pääministeri David Cameron ajaa radikaalia muutosta valtiontalouteen, leikkaukset ovat kautta linjan lähes 25 prosenttia. Cameron harppoo kohti ”suurta kansalaisyhteiskuntaa”, jossa valtion määräysvaltaa vähennetään ja kansalaisten omaa toimintaa aktivoidaan.

Tavoitteena on se, että vapaaehtoiset alkavat hoitaa yhä enemmän valtion töitä.

Vähemmällä rahalla.

Uudistajia ajaa eteenpäin ajatus, että valtiot ovat kasvaneet liian suuriksi. Valtion tehtäviä halutaan jakaa uskonnollisille yhteisöille, vapaaehtoistyötä tekeville, sosiaalisille yrityksille, hyväntekeväisyysjärjestöille, yksityisille yrityksille ja filantroopeille.

Miksi rikkaat ovat kiinnostuneet hyväntekeväisyydestä? Ehkäpä he haluavat keventää huonoa omaatuntoaan siitä, että ovat rikkaita. Vai parantavatko he imagoaan, helpottaakseen uuden rahan tekemistä? Kyynisimmät sanovat heidän lahjoittavan iltapäivällä pois osan siitä, minkä he ovat köyhien kustannuksella aamupäivällä tienanneet. Olennaista on kuitenkin se, että he eivät halua antaa rahaa valtiolle, joka päättäisi rahasta demokraattisesti.

Ei toki pidä vähätellä mitään annettavaa apua, mutta pitää varoa luomasta rakenteita, jotka tuottavat kasvavia tuloeroja.

Hyväntekeväisyysajattelun ansa on siinä, että apua saavat ne yksittäiset tarvitsijat, joita hyväntekijä sattumalta haluaa auttaa. Rakenteet taas jätetään tuottamaan köyhyyttä ja uusia köyhiä filantrooppien hoivattavaksi.

Suunta on ongelmallinen, joskaan ei täysin väärä. Samaahan ajavat myös ruohonjuuritason aktivistit.

”Haluamme ottaa mukaan vahvemmin solidaarisuustalouden käsitteen. Muutos, jota etsimme, ei ole ehkä yhden yön vallankumous. Mukaan tarvitaan eri instansseja, jotka voivat rakentaa yhteistyöhön perustuvaa taloutta, joka taas mahdollistaa autonomian ja solidaarisuuden; on oltava tasa-arvoa mutta sallittava myös diversiteetti. Esimerkiksi aikapankit, paikallisrahat ja ruokapiirit ovat työkaluja tällaiseen”, aikapankkiaktivisti Ruby van der Wekken linjaa (s. 26).

Aikapankkiajattelussa vaihdon välineinä ovat ei-materialistiset asiat ja alueina koti, perhe, naapurusto ja pienet yhteisöt. Aktivistit reagoivat siihen, että valtio ja kaupunki eivät tee sitä, mitkä niille lain mukaan kuuluisi.

Saman maailman haluaisivat pelastaa myös superrikkaat, jotka ovat rikkaita vain siksi, että oikeudenmukainen verotus ei ole toteutunut.

Vaikka tavoitteet kuulostavat samalta, niissä on vissi ero.

PS. Kannattaa katsoa Youtubesta englanninkielinen animaatio, jossa filosofi Slavoj Žižek kiteyttää osuvasti hyväntekeväisyysideologian (löytyy halusanoilla RSA zizek).

Kimmo Jylhämö