Ennen kuin eduskunta päätti Kreikan tukipaketista, sanottiin, että kyse ei ole pankkien pelastamisesta. Päätöksen jälkeen on todettu, että kyse on ollut juuri siitä.
Kreikkalainen tragedia syntyi poliittisesta kamppailusta. Apolloninen papisto sai taltutettua villin Dionysos-jumalan palvontakultin ja kansanliikkeen joskus 2 500 vuotta sitten.
Kamppailun seurauksena syntyi eurooppalaisen kulttuurin eräs korkeimmista luomuksista ennen demokratiaa: teatteri. Näin teatteri korvasi kansanliikkeen.
Keskustelussa Kreikan finanssitragediasta ja sen vaikutuksista Euroopan talouteen keskiössä eivät ole olleet kansanliikkeet tai kansalaiset.
Teatteria taas on nähty sitäkin enemmän.
Ennen kuin eduskunta päätti Kreikan tukipaketista, sanottiin, että kyse ei ole pankkien pelastamisesta. Päätöksen jälkeen on todettu, että kyse on ollut juuri siitä.
Jos EU olisi oikeasti halunnut pelastaa kreikkalaiset, olisi Kreikka erotettu eurosta ja annettu Kreikan oman valuutan devaltoitua.
Eurojärjestelmässä on niin sanotusti valuvika. Erikokoiset ja -vetoiset taloudet toimivat saman valuutan sisällä, systeemissä, jossa pankit lainoittavat ylivelkaantuneita talouksia tarkastamatta, ovatko lainojen vakuudet kunnossa.
Kriisin ratkaisemiseksi on ehdotettu, että EU:n komissio valvoisi euromaiden budjetteja. Uusien verojen ja varojen keräämistä EU:lle on vaadittu yhtä lailla.
Kaikki nämä pelastusehdotukset tiivistävät euromaiden yhteistyötä. Kuitenkaan suuri osa meistä eurooppalaisista ei tiedä, mitä mieltä olla EU-politiikan suunnasta. Vielä harvempi toivoo julkisesti liittovaltion syntymistä.
Samalla puhe nationalismista tai euroalueen hajoamisesta herättää meissä edistyksellisissä pelkoa, vaikka ilman euroakin pärjää. Norja, Ruotsi ja Tanska eivät ole luopuneet omasta valuutastaan.
Nationalismi ei ole siis pelkästään pahasta, mutta se ei ole myöskään ratkaisu Euroopan ongelmiin, väittää ranskalainen filosofi Étienne Balibar.
Liittovaltio ja federalismi voivat olla vaihtoehtoja, mutta vain jos niihin päädytään demokraattisesti: jos kansalaiset haluavat.
”Federalismi ei edisty Euroopassa, jos demokraattiset prosessit eivät saa otetta nykyisistä rakenteista. Kansalaisten vaikutusvaltaa pitää lisätä ylikansallisissa instituutioissa. Tarkoittaako tämä sitä, että muuttaaksemme lähihistorian suuntaa ja ravistellaksemme mätänevien poliittisten rakenteiden horrosta tarvitsemme eurooppalaista populismia?”, Balibar kysyy Guardian-lehdessä ja vastaa: ”Kyllä”.
Se tarkoittaisi ”samanaikaista liikehdintää ympäri Eurooppaa tai rauhanomaista kapinaa, jossa massat näkisivät itsensä kriisin uhreina, suuntaisivat vihansa sen tekijöihin ja myötävaikuttajiin ja vaatisivat markkinoiden, pankkien ja valtioiden salaisten lehmänkauppojen ja diilien valvontaa ruohonjuuritasolla”.
Balibar saattaa toivoa mahdottomia, kun tällä hetkellä kansanvaltaa EU:ssa puolustavat vain rasistit ja kansallismieliset. He näkevät, että ainoa realistinen vaihtoehto on paluu kansallisvaltioon.
Meidän edistyksellisten pitäisi kuitenkin samaan aikaan sekä vaatia kansanvaltaa että vastustaa muukalaisvihaa.
Tämä on mahdollista vain, jos Euroopassa syntyy uudestaan demokratiakultti, joka tuo kansalaiset eurooppalaisen politiikan keskiöön. Tätä pitäisi edistää Suomessakin kaikilla politiikan tasoilla.
Kimmo Jylhämö
