Kyllikki Villan postuumisti viime keväänä julkaistu Myrskyssä – kolmas lokikirja on kuin yllätyslahja.

Minulla on ulkomailla aina mukanani Kyllikki Villan matkakirjoja. Viime helmikuussa kuolleen suomentajan ja kirjailijan teoksista välittyy paitsi uuden kokemisen jännittävyys myös haikeus siitä, että on kaukana kotoa. Villan kuvaukset lohduttavat samoin tuntevaa matkaajaa.

Postuumisti viime keväänä julkaistu Myrskyssä – kolmas lokikirja on kuin yllätyslahja. Saan vielä lukea rahtilaivan arjesta Atlantilla myrskyn iskiessä.

Elämä laivassa on pieniä arkisia asioita. Villa pohtii miten saa kuljetettua termospullon hyttiinsä laivan keikkuessa. Satamissa vanha rouva ei ryntää katsomaan nähtävyyksiä, vaan etsii postin, puhelimen ja paperikaupan. Lapsena Villa haaveili asuvansa matkalla. Nyt elämä rahtilaivassa on tehnyt unelmasta totta.

Toisaalta arkinenkin on Villan kirjassa vaihtelevaa: ponnistelu vieraissa oloissa opettaa luovuutta. Jos esimerkiksi kahvin himo iskee kun kuumaa vettä ei ole saatavilla, voi pikakahvin sekoittaa vichy-veteen.

Hyvässä kirjassa on monta tasoa. Vaikka Villan teoksia pidetään ensisijaisesti matkakirjoina, ne kertovat paitsi matkoista Etelä-Amerikkaan myös matkasta kirjoittajan sisimpään. Ne kuvaavat kirjoittamisprosessia, joka on myös arkipäiväinen: on oltava tarpeeksi paperia, kunnollinen lamppu ja tuoli, jossa selkä ei väsy.

Toisaalta kun Villa kääntää romaaneja ja esseitä, ei hänellä ole aikaa murheille. Villalla oli taipumusta masennukseen ja hän koki usein, ettei saanut tarpeeksi aikaan. Näitä kirjoittajalle tuttuja tunteita kirjassa pohditaan sivukaupalla. Sitten Villa mainitsee ohimennen kääntäneensä viisi liuskaa esseitä kun muuta tekemistä ei ollut.

Kerron Kyllikki Villasta irakilaiselle, kirjailijan urasta haaveilevalle ystävälleni Shadialle. Että Villa oli kääntäjä, joka teki työtään rahtilaivoilla. ”Hän kirjoitti ja matkusti, hänellä oli hyvä elämä”, Shadia vastaa.

Kyllikki Villa: Myrskyssä. Like 2010. 445 s.

Kristiina Koivunen