Yukio Mishima haaveili samuraikunniasta & päätti päivänsä harakiriin. Kuin oireena hän kirjoitti näytelmän sadistin vaimosta, Madame de Sadesta.

Harrastin aikoinaan japanilaista miekkailua, iaidoa. Toistin kahtena päivänä viikossa loputtomat kerrat kahtatoista liikesarjaa eli kataa. 

Yhdessä niistä harjoiteltiin japanilaisen rituaali-itsemurhan, seppukun (tai harakirin) avustamista. Liikkeen saattoi tehdä oikein tai väärin. Väärin se oli silloin, jos sen teki toisin kuin japanilainen pääopettaja.

Luovuin lajista, mutta monet ystäväni harrastavat edelleen kamppailulajeja tai erilaisia ryhmämeditaation muotoja. Niille on yhteistä itsekurin etsiminen ohjatusti ja usko parempaan itseymmärrykseen ja itsensä hallintaan loputtoman toiston avulla.

Myös japanilainen kirjailija Yukio Mishima uskoi tähän. Yksi sodanjälkeisen Japanin kansainvälisesti arvostetuimmista kirjailijoista harrasti viimeiset 15 elinvuottaan kamppailulajeja ja kehonrakennusta.

Mishima haikaili takaisin Japanin keisarilliseen menneisyyteen ja samuraiden kulta-aikaan.

Vuonna 1968 Mishima perusti yksityisarmeijan, joka harjoitteli kamppailulajeja ja fyysistä kuria. Kaksi vuotta myöhemmin viisi sen jäsenistä hyökkäsi Japanin puolustusvoimien päämajaan, jossa Mishima suoritti seppukun. Mishiman lähin mies ei ollut taitava miekan käsittelijä, joten niskaa ei saatu heti katkaistua.

Harjoitus olisi kai tehnyt mestarin.

Elokuussa Mishiman hahmo saapuu Helsinkiin Ooppera Skaalan näyttämölle, joskin sivuosassa. Skaala esittää Mishiman 1965 valmistuneen näytelmän, Madame de Sade, oopperana, jonka on säveltänyt Juha T. Koskinen.

Oopperan tekstin eli libreton ytimessä on ranskalaisen seksimaanikkofilosofi Markiisi de Saden (1740–1814) vaimo, Renée, jonka osan laulaa sopraano Essi Luttinen.

Myös muut laulajat ovat naisia – naista esittävää kontratenoria lukuun ottamatta. Viisi naista ja yksi naiseksi pukeutunut mies tekevät lavalla hieman samaa kuin feministinen kulttuurintutkimus: he näyttävät miehisen (kulttuuri)historian kääntöpuolen ja kertovat tarinan miestään loputtomasti odottavasta naisesta.

Näin Madame de Saden libretto on kuin Mishiman elämän ja miekkaharrastukseni toinen puoli. Itsekurin ja päivästä toiseen toistuvan odottamisen vastinpariksi rakennetaan itsensä täydellinen vapauttaminen kaikista koodeista, auktoriteeteista ja käskyvallasta.

Markiisi de Sade on tehnyt irstailufilosofiallaan itsestään vapaimman ihmisen koko maailmassa, mutta samalla hän on vanginnut muut. 

Renéen mukaan vankilaan teljetty markiisi ”vain ajatteli ajattelemistaan, kirjoitti kirjoittamistaan ja vangitsi minut kertomukseensa. Me vankilan ulkopuolella olleet jouduimmekin tyrmään.”

Irstailu ja itsekuri tuntuvatkin usein kulkevan käsikkäin. Kurinalaista Mishimaa innoitti holtiton de Sade, ja naapuriseurani miekkailunopettaja neuvoi mielellään meitä teinityttöjä liikeratojen kanssa ja ehdotti shiatsu-hoitoja harjoitusten jälkeen.

Samuraikoodiston oli tarkoitus jalostaa kykyä ymmärtää raja oikean ja väärän välillä, mutta se näyttikin johtavan häilyvälle rajalle, joka kulki irstauden ja itsekurin välillä.

Se, joka joutui tyrmään ja lopettamaan harrastuksen, olin minä, ei naapuriseuran opettaja.

Tätä häilyvää rajaa etsitään myös Skaalan oopperan libretossa.

Renée laulaa: ”Te ette tiedä mitään siitä maailmasta jossa ruusu ja käärme ovat sydänystäviä. Yöllä ne vaihtavat hahmoa keskenään: käärmeen posket alkavat rusottaa, kimmeltävät suomut peittävät ruusun.”

Ainakin libreton maailmassa markiisin metafyysinen vapautuminen kytkeytyy vankiloihin, markiisittaren uskollisuuteen ja koiranelämään, sillä Renéen äiti epäilee tyttärensä muuttuvan vaikka koiraksi, jos aviomies tätä vaatii. 

Oopperaryhmän ja säveltäjän mukaan Madame de Sade käsittelee metamorfooseja ja tukahdutettuja tunteita – ehkä sellaisia, joihin itsekurin harjoittaminen usein johtaa tai joita irstailu jättää alleen.

Koskisen säveltämän oopperan kantaesitys tuo markiisia tunnollisesti odottavan markiisittaren rinnalle tanssivan Mishiman hahmon.

Näin kurinalainen japanilaiskirjailija kohtaa vapautuneen ranskalaisesikuvansa naisiin jättämät jäljet, kun miehen odottaminen nousee yhdeksi libreton pääteemoista.

Musiikillisesti Koskinen lupaa bel cantoa muistuttavaa laulua – eli laulua, joka korostaa vokaalista virtuositeettia sekä sulavaa kauneutta. Juuri kauneutta irstauden ja itsekurin välimaaston ymmärtäminen ehkä kaipaakin.

Ainakin Madame de Saden harjoituksia kuunnellessa kaunis laulu tuntui paljon paremmalta tieltä ymmärrykseen kuin väkivaltalajit.

Hanna Kuusela

Ooppera Skaalan Madame da Sade Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla 11.–15.8.

_______________

Oopperan hysteerikot

Psykoanalyysi syntyi 1800-luvulla paljolti siksi, että riittävän suuri osa porvarillisista naisista kärsi hysteriasta. Sama vuosisata oli sattumoisin myös hysteerisistä naisista kertovien oopperoiden vuosisata. 

Savonlinnan oopperajuhlilla on tänä vuonna edustava kokonaisuus naisten kärsimyskokemuksia, joiden aiheuttajia ovat miehet. Seurauksena on tyylitelty itsemurha, eräälainen seppuku. Ainoastaan yhdessä oopperassa pääosanainen selviää hengissä. 

Ooppera eroaa elokuvista siinä, että katsoja-kuulija saa tietää tarinan ja lopun jo ennalta. Oopperassa pääosassa onkin se, miten tarina esitetään ja lauletaan. 

Madame Butterfly kertoo japanittaresta, joka saa lapsen amerikkalaisen upseerin kanssa. Mies jättää naisen, nainen odottaa tämän paluuta. Mies palaa, mutta ei halua enää naista vaan ainoastaan lapsen. Nainen tekee itsemurhan. 

Lucia di Lammenmoor kuvaa veljen yritystä järjestää sisarelleen avioliitto. Sisar tulee hulluksi, tappaa aviomiestyrkkynsä ja kuolee sitten itse. 

Elektra kertoo tyttärestä, joka veljensä kanssa kostaa isänsä kuoleman tappamalla äitinsä. Lopussa Elektra tanssii itsensä kuoliaaksi.

Hieman edistyksellisempää naiskuvaa edustaa Tosca. Mustasukkainen poliisi haluaa teloittaa Toscan rakastajan. Tosca tappaa poliisin, mutta hänen rakastajansa teloitetaan kuitenkin. Tosca tekee itsemurhan.

Täysin emansipoitunutta naista kuvaa Carmen, jonka nimihenkilö ei taivu miesten omaksi. Lopussa mustasukkainen mies tappaa Carmenin vanhan kunnon kunniamurhan tyyliin. Carmen kuolee kuitenkin vapaana.

Vapaamielisestä 1700-luvusta muistuttaa Figaron häät, joka kertoo aristokraattien halusta ja oikeudesta käyttää naispalvelijoihin isännän oikeutta. Narriksi osoittautuva kreivi päätyy pettämään salaa vaimoaan. Kukaan ei kuole. 

Kimmo Jylhämö

Savonlinnan Oopperajuhlat 2.–31.7. 

Fifi seuraa hysteeristen naisten liikkeitä heinäkuun lopussa Savonlinnassa.

_______________

Hanna Kuusela