Jos ei kykene hallitsemaan makean kulutustaan, niin se näkyy vyötäröllä. Kuinka moni hallitsee salakavalampaa informaation kulutustaan? Väestöstä 90 prosenttia vajoaa television ääressä kolmeksi tunniksi sohvaperunamaiseen olotilaan. Kuinka ihmisillä riittää tahdonvoimaa hallita yhä parempia laitteita, joissa yhdistyvät niin viihde, työviestit, sosiaalinen media ja uutiset?

Uudet nettiverkostot tuottavat mielihyvää ja niihin muodostuu tunnesidos ja riippuvuussuhde. Yhdysvalloissa teini-ikäiset lähettävät ja vastaanottavat yhteensä yli 2 270 tekstiviestiä kuukaudessa, mutta sikäläiset toimistotyöntekijät ovat vielä pahemmin koukussa. Tutkimuksessa paljastui työntekijöiden tarkistavan 30–40 kertaa tunnissa sähköpostinsa. Lisäksi aikaa kuluu twitterissä, uutisten ja suosikkiblogien seuraamisessa sekä sosiaalisen median uusimmissa sovellutuksissa.

Informaatioteknologian herkuilla mässäileminen voi johtaa mielen ”sohvaperunoistumiseen”, mikä voi vähitellen heikentää koko yhteiskunnan älykkyystasoa. Internet sukupolven älykkyystaso on alkanut madaltua 1990-luvun puolivälistä lähtien jo Yhdysvalloissa, Britanniassa, Tanskassa ja Norjassa. Erityisesti ovat heikentyneet monet kieleen perustuvat älylliset kyvyt. Yhdysvalloissa kirjallisuuden lukemisen taso laski koulunsa päättäneillä peräti 12 prosenttia vuosien 1992–2005 välillä.

Hyvä lukija voi uppoutua kirjaan vaikka rautatieasemalla, mutta jos perinteisen romaanin teksti alkaisi yhtäkkiä vilkkua mainoksista, värillisistä linkeistä ja ponnahdusikkunoista, niin ne tunkisivat uudenlaisen ärsykehälyn lukijan tietoisuuteen. Näin on käynyt näyttöpäätteille, joissa ilmoitukset uutisista, s-postista ja sosiaalisesta mediasta vaativat kukin osan käytössä olevasta huomiotilasta. Nettiin on syntynyt villi länsi, jonka hypertilassa huomio ohjautuu jatkuvaan klikkausten ja mainosten täyttämään surffailuun.

Mitä vaikutuksia on hyperlinkeillä ja nettilehtien silmille ponnahtelevilla mainoksilla? Hyperlinkit alkoivat ilmaantua oppilaitosten tietokoneiden myötä teksteihin jo 1980-luvulla. Aluksi hyperlinkkien oletettiin tukevan oppiprosessia, kun lukija saisi nopeasti apua vaikeiden käsitteiden ymmärtämiseksi, mutta Nicholas Carrin esittämät tutkimukset teoksessa Pinnalliset (Terra Cognita 2010, 264 s.) lyövät pöytään aivan päinvastaisia tuloksia. Tutkija Erping Zhoun kokeissa huomattiin luetun ymmärtämisen heikkenevän sitä mukaan kuin linkkien määrä kasvoi. Kahdessa kanadalaiskokeessa hyperlinkitettyä kaunokirjallisuutta lukevista 75 prosenttia koki tekstin seuraamisen vaikeana ja he ilmoittivat vähemmän yksityiskohtia kuin vertailuryhmä, josta vain kymmenen prosenttia valitti seuraamisvaikeuksia saman, mutta linkittömän tekstin seuraamisessa.

Osa tutkijoista olettaa hyperlinkkeihin liittyvien valintatilanteiden lisäävän kognitiivista kuormitusta. Jos on ratkaistava klikkaako tärkeältä vaikuttavaa linkkiä, sisältöön keskittynyt ajatus hetkeksi irtaantuu varsinaisen tekstin seuraamisesta. Linkin avaaminen johtaa hetkeksi pois kappaleen ääreltä ja silloin kadottaa sen käsitteiden loogisen virran.

Netti voi vaikuttaa aivoihin ja lukutapaan, joista Pinnallisessa on lukuisia kiinnostavia esimerkkejä. Kahdessa kokeessa havaittiin nettilukijoiden lukevan vain kaksi tai kolme ensimmäistä riviä, sitten he hyppäävät muutaman rivin ja lukevat vain puoleenväliin kahta riviä ennen kuin sukeltavat alaspäin. Netissä lukeminen muistuttaa siis F-kirjainta. Nopeaan surffaamiseen liittyvä sivuston ja linkkien hyödyn arviointi, klikkaaminen ja F-lukutapa vaikuttaa jo niin paljon tottumuksiin, että se on havaittavissa aivojen magneettikuvauksella.

Carr esittelee, kuinka netissä surffatessa tarvitaan nopeaa arviointia sivun ja linkkien hyödyllisyydestä, jolloin aivoissa aktivoituu päätöksentekoon ja ongelmaratkaisuun osallistuva prefrontaalinen aivoalue. Vähän surffaavilla vastaavaa aktiviteettia ei havaittu, mutta aivot ovat niin joustavia, että surffaamalla vain tunnin viitenä päivänä, synnyttää tälle alueelle uusia yhteyksiä. Aivojen käyttäminen muovaa neuronisia yhteyksiä. Usein toistetut toiminnot vahvistavat toisiaan, tulevat vaivattomiksi ja vähitellen automatisoituvat kuin autolla ajaminen, polkupyöräily tai lukeminen. Jos opettelee tietyn ajotyyliin, niin siitä muodostuu tapa, jota jokapäiväinen ajaminen vahvistaa. Carr epäilee vahvasti, että jokapäiväinen netissä surffaaminen vahvistaa vilkuilevaa F-lukemista ja samalla heikentää niitä neuroneja, joita tarvitaan keskittyneeseen lineaariseen lukemiseen.

Työpaikoilla vaaditaan jatkuvaa ajan tasalla pysymistä ja tutustumista raportteihin, esitelmiin ja kirjoihin. Siis usein hyvää lukutaitoa. Jos lineaarinen lukukyky heikkenee, niin se vaikeuttaa uuden tiedon omaksumista.

Kun näytöllä huomioita vaativien ohjelmien, viestien ja ärsykkeiden määrä kasvaa, niin ne saattavat rasittaa työmuistia yli äärirajojen. Silloin voi hoitaa vain rutiinitoimintoja ja keskittyminen heikkenee ja ärsytyskynnys nousee. Siksi työ pitäisi suunnitella ihmisen työmuistin kannalta järkevästi eikä vain alistua tietoteknologian vietäväksi.

Työmuisti säilyttää yksityiskohdat kirkkaina vain lyhyen hetken (muutaman sekuntin tai minuutin), jonka jälkeen valtaosa yksityiskohdista häviää. Perinteisesti työmuistin kokona on pidetty noin seitsemää, mutta joidenkin Carrin esittelemien asiantuntijoiden mukaan tutkimukset osoittavat, että nykyihmisellä on kykyä keskittyä enää vain 2 – 4 asiaan kerrallaan.

Kun painaa tärkeimmät asiat pidempikestoiseen muistiin, on Nicholas Carrin esittelemien asiantuntijoiden mukaan oltava voimakkaasti keskittynyt tai innostunut. Tulisi keskittyä pääasiaan, jolloin kaikki työmuistissa olevat seikat keskittyvät vain pääasian ympärille. Muistojen lujittamiseen tarvitaan lisäksi noin tunnin vakaantumisvaihe, kertausta ja mielellään yön yli nukkumista.

Carr osoittaa, kuinka pitkäaikaiseen muistamiseen tarvittava aktiviteetti muuttaa aivoissa hermojen yhteyksiä ja luo täysin uusia synapsisia yhteyksiä. Pitkäaikaisen muistin harjoittaminen kehittää fyysisiä aivoja paremmiksi ja harjaannuttaa hermoratojen aktiviteettia, niiden ”muskeleita”. Jos aivot eivät saa riittävästi harjaannusta keskittymiseen ja pidempiaikaiseen muistamiseen, niin siitä vastaavat hermojen synapsit veltostuvat. Silloin pidempään tekstiin keskittymisestä tulee epämieluisan vaikeaa, koska ei kykene enää muistamaan tekstin alkua ja pitämään mielessään asiaan kuuluvia käsitemalleja.

Tietoteknologia tarjoaa loistavia työkaluja ihmiskunnalle ja on erinomainen apuväline. Lähes kaikilla teknologisilla harppauksilla on myös haitallinen puolensa. Auto on jo vanha keksintö, mutta silti töihin matkustavista moni jumiutuu kaupunkiruuhkiin, jotka pysähtelevät tai matelevat jalankulkijan tahtiin, kun kaupunkien liikennettä ei kyetä järjestämään järkevästi.

Jotta samoin ei kävisi tietotekniikan alueella, on ymmärrettävä kuinka estää sen haittavaikutuksia kasvamasta liian suuriksi. On opeteltava säätelemään informaatiota, niin että tietoliikennehäly ei häiritse keskittymistä, ei ylirasita työmuistia eikä hidasta oppiprosessiin tarvittavaa pitkäkestoista muistia.

Lähitulevaisuudessa tarvitaan ehkä luomutietokoneita, johon voi säätää sopivia rajoittimia työn, sosiaalisen median ja viihteen järkevälle käytölle. Itse pitäisin ideaalina sähköistä mustetta käyttävää värähtelemätöntä näyttöä, joka on jo käytössä sähkökirjojen lukulaitteissa. Jos se saadaan myös työkoneisiin ja lisäksi ilmoittamaan järkevin välein tärkeimmistä viesteistä ja erottelemaan mainokset pois ruudulta, niin voidaan maksimoida hyvään työhön tarvittava keskittyminen ja siihen sopivin välein lepoa ja sosiaalisuutta. Lisäksi sähköistä mustetta käyttävä luomutietokone kuluttaisi huomattavasti vähemmän sähköä.

Kirjoittaja on pohtinut aiheita artikkelissaan Kieli ja tekoäly tietoteknisessä kulttuurissa, teoksessa Informaatioteknologian filosofia, Rovaniemen yliopisto, 2011.