Voisi kuvitella, että isyys on kivaa ainakin Karri Laitisen ensimmäisen sarjakuvakirjan Kafkan tutti perusteella. Teos on päiväkirjamaisesti tuotettu tarina Karrin isyydestä ja perhe elämästä esikoisensa, vaimonsa sekä perheen koiran Podin (erittäin keskeinen hahmo) kanssa aina toisen lapsen syntymään saakka. Eletään perheonnellista elämää vanhassa puutalossa, jota remontoidaan ja korjaillaan aina tilanteiden salliessa.

Teoksen nimi on Kafkan tutti, vaikka erityisen kafkamainen se ei sävyltään ja viittauksiltaan olekaan lukuun ottamatta aloitussivun vertausta Muodonmuutos-novelliin. Päivän yksittäisiä tapahtumia esille nostava sarjakuvakirja on mieltä lämmittävä ja leppoisa lukukokemus. Tässä on nyt sitä näkökulmaan vanhemmuuden arkeen jos sellaista itseltään puuttuu.

Teoksen puolivälissä – aina kun kuljin kotini peilin ohi – oli pakko luoda mielikuva siitä, miltä itse näyttäisin pitelemässä omaa esikoistani sylissä. Tai vaihtoehtoisesti lukiessa kohtaa, jossa metsälenkillä kulkiessa olkapäillä istuvalle vauvalle tulee kakat housuihin, voisi monelta vannoutuneelta poikamieheltä nousta pala kurkkuun. ”Siis tätäkö? No ei perkl..!”

Sarjakuvataiteiluja Karri Laitisen viiva on karheaa mutta rentoa. Selkeästi piirretty raukea hymy huulilla ja niinhän se pitää. Mitään kärjistyksiä tai suurta draamaa ei tarvitse odottaa, vaan kirja pysyy alusta loppuun tyylilleen uskollisena perheonnenkuvauksena. Hieman lakoninen ote ja kuvausten runollinen luonne toimii hyvin suomalaisessa sarjakuvassa, siitähän täällä tykätään. Vertailuksi ottaisin Jeffrey Brownin, Haparointia -parisuhdepäiväkirjan, joka erittäin onnistuneena teoksena on Kafkan tuttia lähellä. Sama lämmin, arkinen ote välittyy kummastakin teoksesta poikkeuksellinen hyvin.

Joskin Kafkan tutissa on onnistuttu luomaan moninaisempia kuvakulmia suurilla yleiskuvilla poiketen ajoittain stirppityylistä. Säilyttämällä suuremman kuvauksellisen vapauden Kafkan tutti ei riko yleisilmettä vaan tämä moninaistaa visuaalista kerrontaa ja välittää voimakkaammin yksittäisiä hetkiä.

Itse kirja on ulkoasultaan nätti. Miellyttävät kansivärit ja pisteet kerätään vielä kovakantisuudella ja lankasidonnalla. Aika harvinaista nannaa suomisarjakuvan julkaisuissa. Vaikka kyseessä onkin esikoiskirja on Laitiselta ilmestynyt yksittäisiä sarjakuvia jo vuodesta 1982 lähtien muun muassa Vesipuvelikaljaa (1995) Turhaluulo(1997), Uimakaveri (2000) ja Luonnoskirja (2005). Hän piirtää myös Pauli Kallion käsikirjoittamaa Sarjakuvantekijä seikkailee -sarjaa, josta julkaistu yksi kokoelma (Suuri Kurpitsa, 2001).

Ei Kafkan tutista nyt oikeen keksi pahaa sanomista. Onnistunut kokonaisuus. Varoituksen sananen kuitenkin niille, jotka eivät siedä esimerkiksi Jukka Pojan pehmeiden arvojen saundeja: he varmasti myös turhautuvat Kafkan tutin lässyilyyn. Voisin samaan hengen vetoon mainostaa tätä oivaksi kuittailulahjaksi kaikille uraorientoituneille vanhemmille. Oma yleisönsä tällekin teokselle olisi olemassa. Tai siis olisi jos joku suomessa muuta sarjakuvaa, kuin tusinamangaa ostaisi.

Karri Laitinen, Kafkan tutti. Kreegah Bundolo 2008. 128 s.