Nuori nainen matkustaa raitiovaunussa valtiollisen poliisin kuulusteluun, johon hänet on jälleen kutsuttu. Matkalla sinne hän katselee muita matkustajia ja miettii oman elämänsä tapahtumia. Niistä kerrotaan epäkronologisesti. Vuosista tai peräti vuosikymmenistä toisiin hypitään vailla aikajärjestystä.

Herta Müller on punonut yhteen poukkoilevista tapahtumista mielenkiintoisen ja lopulta yhtenäisen tarinan, joka kertoo elämästä diktatuurivaltiossa, alituisen pelon vallassa. Pelon, jota täytyy hallita ja jonka kanssa on elettävä.

Tiettyä tapahtumapaikkaa tai -aikaa ei suoraan mainita. Edellisissä teoksissaan kirjailija on kuitenkin käsitellyt paljon Nicolae Ceau?escun aikaa Romaniassa. Hän kuuluu itsekin Romanian saksalaisvähemmistöön.

Müllerin kirjoitustyyli on luettaessa keskittymistä vaativaa, paikoin jopa uuvuttavaa. Runollinen, kuvaileva, kysymys- ja huutomerkkejä vailla oleva teksti tuntui aluksi yhdeltä valtavalta pötköltä, tekstitunnelilta, jonka päässä ei näy valoa. Kirjaan kuitenkin huomasi jääneensä koukkuun, sillä nimenomaan tämä tekstin runollisuus teksti tekee siitä mielenkiintoisen ja erilaisen.

Tapa, jolla Müller kertoo diktatuurista ja sen aiheuttamasta pelosta on loistava. Kirjan loputtua se jää mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Mässäilemättömyys saa aiheet tuntumaan monin kerroin kamalammilta ja ahdistavimmilta, kuin jos niistä kerrottaisin päivitellen. Kirja sai ymmärtämään, miltä elämä ja arki todella tuntuisivat, jos yleistunne olisi pelko – jos joutuisi miettimään tarkkaan kaiken, mitä sanoo ääneen.

Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni. Tammi 2010. 242 s.