Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Jenni Jarventaus
Amerikasta löytyi jälleen poliitikko, jolla on konservatiivin mieli mutta liberaalin penis.
Amerikassa sattui menneellä viikolla kaikkea ikävää. Täällä Washingtonissa kaksi metrojunaa törmäsi kaupungin joukkoliikenteen historian pahimmassa onnettomuudessa, jossa kuoli yhdeksän ja loukkaantui 80 ihmistä. Sitten Los Angelesissa eräs puolituntematon indiemuusikko nimeltään Michael Jackson kuoli sydänkohtaukseen.
Näin kesän kunniaksi keskityn kuitenkin myönteiseen. Perjantaina edustajainhuone hyväksyi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa lakiesityksen, joka rajoittaisi kasvihuonekaasupäästöjä ja siten muuttaisi merkittävästi amerikkalaista energiantuotantoa, maataloutta ja teollisuutta. Seuraavaksi esitys menee senaatin päätettäväksi, jossa se tulee kohtaamaan äkäistä vastustusta republikaanien taholta. Edustajainhuoneen päätös oli kuitenkin jo Obamalle suuri voitto. Hieno homma siis.
Mutta minun on pakko myöntää, että viime päivien suurimmasta piristyksestä – tai sanotaan nyt vaikka koomisesta kevennyksestä – saan kiittää erästä republikaanipoliitikkoa. Etelä-Carolinan kuvernööri Mark Sanford, yksi republikaanien toivoista vuoden 2012 presidentinvaaleihin, katosi useaksi päiväksi kertomatta henkilökunnalleen, vaimolleen tai lapsilleen minne oli matkalla. Kun toimittajat alkoivat kysellä kuvernöörin perään, tämän alaiset väittivät innokkaana erämiehenä tunnetun Sanfordin menneen Appalakkien vuoristoon reippailemaan.
Keskellä viikkoa kuvernööri bongattiin kuitenkin saapumassa lentokentälle Buenos Airesista. Kävi ilmi, että hän oli vuosikaudet elätellyt kiihkeää suhdetta argentiinalaisnaisen kanssa, jota oli käynyt tapaamassa osittain veronmaksajien kustannuksella. Perhearvoista loputtomiin paasaava ja muun muassa Bill Clintonin seksiseikkailut jyrkästi tuominnut Sanford luuli voivansa kadota romanttiselle retkelle pettämään vaimoaan – vielä viikonloppuna, jolloin amerikkalaiset juhlivat isänpäivää – jäämättä kiinni. Ironian löytäisi tästä kuusivuotiaskin.
Sanford pahensi tilannettaan entisestään pitämällä pitkän ja sekavan lehdistötilaisuuden, missä tunnelma vaihteli itkuisesta absurdiin keski-ikäisen miehen välillä katuessa, välillä kertoillessa lapsuudestaan ja välillä paljastaessa aivan liian tarkkoja yksityiskohtia syrjähypystään.
Toimittajien märkä uni vain jatkui, kun Sanfordin lemmensekaiset sähköpostit vuosivat julkisuuteen. Sanfordin tuotoksiin verrattuna Kanervan ja Vanhasen rakkausviestit ovat korkeakulttuuriproosaa. Poljin keskiviikkoiltana kuntopyörää punttisalilla, jossa on amerikkalaiseen tapaan aina televisio auki. Kun Sanfordin himokkaat meilit rävähtivät CNN:n ruudulle – sisältäen muun muuassa runoilua ”hellistä suukoista”, ”rusketusrajoista” ja ”lantion kurveista” – puoli punttisalia repesi spontaaniin nauruun. Se toinen puoli taisi olla konservatiiveja täynnä.
Sanfordin syrjähyppy kun on republikaaneille todellinen painajainen. Ei siksi, että miehen mokailu olisi jotenkin ainutlaatuista vaan nimenomaan koska siitä on tullut liiankin tavallista.
Lista republikaanimiehistä, joilla on vaikeuksia harjoittaa omia moraalisaarnojaan käytännössä on vaikuttavan pitkä. Puolisonsa pettämisestä jäi kiinni nevadalainen senaattori John Ensign, prostituoitujen käytöstä Louisianan senaattori David Vitter, teinipoikien viettelystä floridalainen kongressiedustaja Mark Foley ja homoseksin hausta lentokentän vessassa idaholainen senaattori Larry Craig, vain muutamia mainitakseni.
Kyllä demokraatitkin osaavat vaimojaan pettää ja harrastaa kaikenlaisia niljakkuuksia, kuten New Yorkin entinen kuvernööri Eliot Spitzer puuhatessaan prostituoitujen kanssa. Ja verotukseen uskovilla demokraateilla on ollut myös suuria ongelmia maksaa omia verojaan, kuten kävi ilmi Obaman joutuessa ministeripaikkoja täyttäessään hylkäämään ehdokkaan toisensa jälkeen näiden loputtomien verosotkujen takia.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, ja amerikkalaispoliitikoilla näyttää siis olevan ongelmia juuri niiden elämänalueiden kanssa, mistä he eniten moralisoivat. Jo valmiiksi suosion aallonpohjassa kykkivät republikaanit kärsivät kuitenkin keski-ikäisten miesten – toistaiseksi naispoliitikkojen seksiskandaalit tuntuvat olevan aika harvassa – töppäilyistä paljon enemmän kuin demokraatit. Sen siitä saa kun saarnaa moraalin varjolla suvaitsemattomuutta kaikkia kohtaan, joiden elämänfilosofia ei ole peräisin 1950-luvulta.
Monet republikaanit myöntävät, että puolueessa ei ole tällä hetkellä yhtäkään poliitikkoa, joka voisi todella haastaa Obaman vuoden 2012 vaaleissa. Ne entiset valovoimaisimmat toivot ovat viime aikoina jääneet kiinni lähes kirjaimellisesti housut kintuissa.
Siksi haluan osoittaa Mark Sanfordille ja kohtalokumppaneilleen lämpimät kiitokset. Heidän töppäilynsä piristävät kaltaiseni liberaalin viikkoa kummasti. Ja mikä tärkeintä, näiden miesten ansiosta mahdollisuus, että Amerikkaan palaa kuluneiden kahdeksan vuoden kaltainen konservatiivinen mielivalta, on jälleen aavistuksen pienempi. Jatkakaa hyvää työtänne, herrat.
