Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Aija Salo
Kuka saa EU-kriittiset äänet Ruotsissa? Vai saako kukaan?
Eurovaalikampanja vaikuttaa Ruotsissa laimealta. Kotiimme on kyllä tullut postilähetyksenä jo sosiaalidemokraattien, moderaattien ja kristillisdemokraattien vaalimainoksia, ja rappukäytävämme ja pyykkitupamme ilmoitustauluilla on moderaattien Jag ska. Ska du? –mainoksia. En ole kuitenkaan törmännyt kadulla yhteenkään vaalimainosten jakajaan tai vaalitelttaan.
Listavaali, jossa äänestäjä äänestää vain puoluetta ja puolue päättää ehdokkaiden välisen sisäänmenojärjestyksen, ei innosta yksittäisiä ehdokkaita organisoimaan tukiryhmiään kaduille Suomen malliin. Nykyisin Ruotsin vaaleissa voi myös ruksata puolueen listalta ehdokkaan, jota haluaa erityisesti kannattaa. Jos ehdokas saa vähintään 5 % puolueen koko maassa saamista äänistä, hän ohittaa ennalta laaditun järjestyksen. Ehdokkaiden mainoskylttejä on räiskitty nippusiteillä sinne tänne tolppiin ja pylväisiin.
Yksittäiset ehdokkaat ovat sivuosassa Ruotsin eurovaalikampanjoissa. Siellä täällä näkyy nippusiteillä pylväisiin kiinnitettyjä ehdokasmainoksia.
Sosiaalidemokraattien puheenjohtajan Mona Sahlinin kasvot julistavat metroaseman seinällä tuoreesti Jobben först (Työpaikat ensin). Junilistan kysyy bussin ikkunassa, tiesitkö, että jokainen ruotsalaisperhe maksaa EU:lle vuosittain 12000 kruunua (noin 1150 euroa). Uusille moderaateille eli Ruotsin maltilliselle kokoomukselle on annettava pisteitä ainakin suomalaisittain harvinaisesta esteettömyyden huomioon ottamisesta vaalimainonnassa: Puolueen sivuilta löytyy vaalimateriaalia niin pistekirjoituksella, viittomakielellä, selkokielellä kuin tekstitettyinä videoina ja äänitiedostoina.
Eurovaalien asetelmassa jännitetään etenkin kolmea asiaa: oikeisto- ja vasemmistoblokkien keskinäistä suhdetta, viime vaaleissa kolmella paikallaan läpimurron tehneen EU-kriittisen Junilistan-listan kykyä uusia mandaattinsa ja uuden, vain tekijänoikeusasioissa profiloituvan Piratpartietin menestystä. Junilistanin arvellaan putoavan, mikä tuo liikkuvia osia vaalien kokonaistulokseen: kenelle kriittiset äänet valuvat vai putoaako äänestysprosentti vuoden 2004 38,9:stä. Kommunistinen puolue ajaa vaaliboikottia ja Ympäristöpuolue Vihreät luopui vasta viime vuonna puolueohjelmansa vaatimuksesta, että Ruotsin pitäisi erota EU:sta. Voi kuitenkin olla, että suuri osa kriittisistä jättää äänestämättä Junilistan-ilmiön mentyä menojaan.
Piratpartietilla lienee realistiset mahdollisuudet saada edustaja Brysseliin, vaikka se kieltäytyy ottamasta kantaa useimpiin keskeisiin EU-teemoihin. Yhden asian puolueen suosiota tosin saattaa nakertaa sen johtohenkilöiden keräämä kyseenalainen julkisuus seksistisenä äijäporukkana.
Kaiken kaikkiaan eurovaalikampanjointia ja -keskustelua tuntuu Ruotsissa leimaavan sisäpolitiikka. Ruotsin alkava EU-puheenjohtajuus tuo hallitusta johtaville moderaateille lisänäkyvyyttä juuri EU-asioissa, mutta puheenjohtajuuden varjolla nostatetaan myös kansallista konsensushenkeä, joka ei liene omiaan lisäämään kiinnostusta vaaleihin. Porvari- ja punavihreän blokin valtasuhde tuntuu olevan tärkeämpi ensi vuoden valtiopäivävaalien lähtöasetelmia ajatellen kuin itse EU-politiikan kannalta. Näin asia toki lienee Suomessakin, vaikka eduskuntavaaleihin on vielä puolitoista vuotta.
***
Kirjoitin toukokuussa ruotsalaisesta moraalisesta ylemmyydentunnosta: ajatuksesta, että Ruotsissa on jo toteutettu ne tasa-arvon ja demokratian ihanteet, joista muualla vain haaveillaan.
Tällä viikolla sain uuden esimerkin tästä: tuttavani osallistui erään lastentarvikefirman järjestämälle perhelehtien toimittajien matkalle Ruotsiin. Ohjelmassa oli teema Being a dad in Sweden, jossa neljä ruotsalaista isää (”with their kids!”) kertoo vanhempainvapaan pitämisestä ja muutenkin ruotsalaisesta isyydestä. Voisiko vastaavaa kansallista isyyden brändäystä kuvitella Suomeen?
