Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Emmi Kantti
Flunssainen duunari kokee ylellisyyttä.
Sain flunssan. Asiakasrekisterin päivittämisen sijasta jäin kotiin haaskaamaan paperinenäliinoja. Syysflunssassa sinällään ei ole mitään harvinaista: tämähän on noin sadaskahdeskymmenes lentsu elämäni aikana, jos ajatellaan, että jonkinlainen nuha/yskä/kurkkukipu-yhdistelmä iskee noin neljästi vuodessa. Poikkeuksellisen tästä vilustumisesta kuitenkin tekee se, että kyseessä on ensimmäinen flunssa jota poden sairaslomalla.
Olen tähän saakka tehnyt töitä aina osa-aikaisuuteen tai freelance-järjestelyihin perustuvina projektihommina, jolloin pelin henki on ollut se, että vasta valmiista työstä maksetaan. Flunssan vuoksi viivästyneestä lehtijutusta tai peruuntuneesta oppitunnista on ollut turha odottaa liksaa ja sairastelusta on saanut ainoastaan epäluotettavan maineen, jolloin uusia pestejä on ollut turha odotella. Etenkin järjestöjen leivissä on ollut ylellistä jo se, jos on saanut luvan kanssa jäädä kotiin sairastamaan. Yleensä kuitenkin on täytynyt kuumeessa ja räkäisenä vähintään raahautua johonkin palaveriin. Järjestöjen epämääräiset työajat ovat puolestaan mahdollistaneet sen, että niiltä päiviltä jolloin en ole ollut työkunnossa ei ole tarvinnut nostaa myöskään palkkaa.
Niinpä minun on edelleenkin vaikea uskoa, että työnantajayritys (jota muuten ei voi väitää turhan avokätiseksi) maksaa minulle palkkaa näistä kahdesta päivästä, jotka vietän sängynpohjalla niistäen ja lukien Ulrike Meinhofin elämäkertaa! Rahan saaminen ei edes edellyttänyt lääkärintarkastuksen lisäksi mitään ylimääräistä kyykytystä, jollaiset kuuluvat jokseenkin itsestäänselvinä asiaan kun jotain etuisuutta haetaan Kelan tai sosiaalitoimiston kautta.
Monen työssäkäyvän mielestä palkallinen sairasloma on varmasti oikeus ja kohtuus, mutta ainakin omassa tuttavapiirissäni kyseessä on enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja usein se asettaa jopa samassa työyhteisössä toimivat ikävän eriarvoiseen asemaan: jos esimerkiksi IT-firmassa leviää flunssaepidemia, niin tismalleen samaa hommaa tekevistä koodareista työsuhteessa olevat saavat sairaspäiviltään palkan ja freelancerit eivät. (Voi vain arvata kummat palaavat kiireemmin takaisin työpöydän ääreen.)
Mutta itselläni ei siis ole valittamista. Jos ei oteta lukuun tukkoista nenää, kurkkukipua, särkeviä lihaksia, kuumeista vapinaa ja ylipäätään paskaa oloa, niin tässähän tuntee itsensä etuoikeutetuksi!