Teksti Hannele Huhtala

Miten Fifissä sujui vuosi 2013?

Olin syksyllä 2013 Fifistä ja toimituksesta poissa kolme kuukautta, opintovapaalla. Palasin kaksi viikkoa sitten ja huomasin, että kaksi asiaa pyörivät mielessäni. Ensinnä se, miten ihmiset jaksavat sekä Voimassa että Suomessa, jonka arvot tuntuvat kovilta. Toisaalta se, millaisessa mediatilanteessa olemme sekä Voimassa että Suomessa.

Ensin niistä ihmisistä. Viimeisen vuoden aikana olen kohdannut kaksi ystävää surullisina ja epätoivoisina. Heidän maailmantuskansa on ollut niin kovaa, että se on vaikuttanut hyvinvointiin. Toinen vaelsi mustassa pilvessä, josta ei näyttänyt pääsevän ulos, toinen kuihtui surressaan maailman nälkää ja epätasa-arvoa. Heillä oli huono omatunto siitä, että täällä Suomessa, keskellä kaikkea yltäkylläisyyttä, meidän ei tarvinnut tuntea nälkää eikä juuri kenenkään vilua. Silti omat voimavarat eivät riittäneet parantamaan kenenkään muun oloa.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Jonkinlaisen kuvan maailmantilasta antoi laulaja Anna Abreu Vain elämää -ohjelmassa. Hän sanoi eräässä jaksossa, että onneksi tästä ohjelmasta ei voi tippua, vaikka suoritus menisi kehnosti. Abreu on sen ajan kasvatti, joka on joutunut kilpailemaan kaikesta: oma ammatti-identiteetti on rakennettu sen kautta, että on selvinnyt yhdestä kilpailusta. En voi riittävän tarkasti ehkä kirjoittaa toistamatta kuluneita fraaseja, mutta kilpailuyhteiskunta tekee meistä sokeita ja kipeitä.

Mitä sitten tulisi tehdä? Koitin kehottaa toista ystävääni syömään ja pitämään itsensä vahvana. Vain sillä tavalla voi taistella maailman vääryyksiä vastaan. Jos olo on heikko eikä jaksa itsekään lähestulkoon selviytyä seuraavaan päivään, mitä ihmettä jaksaisi tehdä toisten vuoksi. Miksi olemme niin kiinnostuneita muiden oloista? Omat ongelmat ovat pieniä: valmistunko koskaan, vaikka olen saanut kouluttautua ilmaiseksi niin paljon kuin pehva tunneilla istumista kestää. On tietenkin totta, että myös suomalaisten elämissä on isoja ongelmia, apua ei tarvitse suunnata vain Afrikan nälkäisten ruokkimiseen: työttömyyttä, köyhyyttä ja asunnottomuutta. Masennusta ja pahaa oloa. Osallistava sosiaaliturva, pakkotyö, jota sosiaali- ja terveysministeriö suunnittelee työttömien pään menoksi, siitä Susanna Kuparinen kirjoitti uuteen Voimaan 10/2013 kattavan paketin, kärkenä ministeri Risikon haastattelu Risuja, prkl.

Sitten siitä mediasta. Fifin luetuin juttu tänä vuonna oli Erick Cabreran blogikirjoitus maahanmuuttajien kielenopetuksesta, Me laiskat maahanmuuttajat. Siinä Cabrera kyseenalaistaa maahanmuuttajan näkökulmasta opetuksen. Lähtökohta on hyvin henkilökohtainen ja teksti loi sitä kautta laajaa keskustelua aiheesta. Luetuimpia ovat olleet myös Teemu Muhosen blogikirjoitus Älä herjaa Merjaa, jossa Muhonen purkaa Kuntien eläkelaitoksen Kevan johtajakohua: ”Kevan tapauksessa olennaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat: kuka toimitusjohtajan valitsee, ja mikä hänen roolinsa laitoksessa ja koko kuntakentässä on?”

Luetuimpien kärkeen kiitävät myös Jorma Ollilan seikkailut, joita seurattiin koko vuosi. Mikä Ollilan rooli on arktisten merialueiden tuhoamisessa, missä sisäpiirikaupoissa Ollila on mukana? Hyvin luettu on myös artikkeli Rankaisemattomat, jossa toimittaja Mikko Niskasaari käy läpi poliisien tekemää väkivaltaa.

Näitä juttuja yhdistää se, että ne koskevat isoja rakenteita ja laajoja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Uudessa Voiman pääkirjoituksessaan Kimmo Jylhämö kertoo, että Voimaakin, kuten muuta media-alaa tulee ensi keväänä koettelemaan leikkaukset. Kun Voima saa lisää tilaajia, ei rahoituksen tarvitse pohjautua niin paljoa mahdollisesti hiipuvalle mainosmyynnille.

Mitä tulisi sitten tehdä? Pohdin muutaman some-koulutuksen jälkeen, pitäisikö Voiman ja Fifin mennä Pinterestiin ja miten meidän pitäisi näkyä Twitterissä tai Instagramissa. Mutta nyt ajattelen, että tässäkin kannattaa pysyä vahvana. Kuten ystävieni pitää syödä, nukkua ja hengittää, median pitää keskittyä olennaiseen ja penkoa rakenteita. Ei hajaantua somesilppuun tai loputtomaan maailmanparannuksen suohon ja voimattomuuden tunteeseen, vaan tehdä sitä mitä osaamme parhaiten – juttu kerrallaan.

• 19.12.2013
• Kirjoittanut Hannele Huhtala