Teksti Hanna Nikkanen

Perättömät herjaussyytökset voivat olla haitaksi bisnekselle.

Tänne Fifin ja Voiman toimistolle siis on saapunut postia Volvolta. Tai oikeastaan asianajotoimisto Hannes Snellmanilta. Tässä se teillekin luettavaksi.

sivu 1 – sivu 2 – sivu 3

Saamamme kirje on keskeytyskehotus, cease and desist letter. Sellainen sisältää tavallisesti syytöksen esimerkiksi herjauksesta tai tekijänoikeuden loukkauksesta ja lupaa, että asia voidaan ratkaista ilman käräjöintiä, jos vastaanottaja toimii lähettäjän vaatimusten mukaisesti.

Ja miksi kirjeen lähettäjä ei halua raastupaan? No siksi, että syytökset eivät siellä kestäisi. Lähettäjä kuitenkin tietää, että vastaanottajan on usein helpompi niellä ylpeytensä kuin lähteä puolustamaan oikeuksiaan pitkässä ja mahdollisesti kalliissa oikeusprosessissa.

Kiristystä siis.

Yhdysvalloissa tätä tietenkin tapahtuu tämän tästä. Siellä perin tavallinen maalitaulu keskeytyskehotuskirjeitä laativille asianajajille ovat elokuvien ja tv-sarjojen fanit. Harva fanisivuston ylläpitäjä uskaltaa lähteä käräjöimään jättimäistä mediayhtiötä vastaan – vaikka tietäisikin olevansa lain silmissä oikeassa. Vastapuolella on rahaa ja asianajajien armeija, joka voi venyttää tyhjänpäiväisen oikeusjutun kestämään vuosikausia. Uhkauksen todellinen sisältö ei silloin olekaan ”voit joutua edesvastuuseen”, vaan ”voimme tehdä elämästäsi helvettiä.”

Niin parodiat kuin tribuutitkin siivotaan verkosta isolla luudalla. Mitä enemmän yhtiöllä on varaa törsätä asianajajien palkkioihin, sitä totaalisemmin se voi hallita julkisuuttaan uhkauksin. Cease & desist -kirjeiden käyttöä sananvapauden rajoittamiseen dokumentoi muun muassa yhdysvaltaisten yliopistojen ja aktivistien yhteinen Chilling Effects -projekti.

Mutta on tässä iloinenkin puolensa. Varsin usein nämä muskeleitaan pullistelevat yhtiöt nimittäin valitsevat kohteensa aivan väärin. Se, mikä näyttää juristin silmissä mainolta julkisuudenhallintakikalta, onkin kriisiviestinnän emämoka. Yritys vaientaa epämiellyttävä viesti johtaa vain viestin voimistumiseen. Amerikassa kutsuvat tätä Streisand-ilmiöksi.

Vuonna 2005 Helsingin Töölössä sijaitseva ravintola Lehtovaara pillastui blogikirjoituksesta, jossa huomautettiin, ettei ravintola ollut vastannut sille aikaisemmin tehtyyn reklamaatioon. Ravintolan juristit vastasivat uhkauskirjeellä [PDF], jossa vaadittiin tekstin poistamista blogista sekä 80 000 euron korvausta ravintolalle aiheutetusta vahingosta.

Bloggaaja oli Herkko Hietanen, silloin oikeustieteen kandidaatti ja internetin sananvapautta ajavan Electronic Frontier Finland ry:n perustajajäsen. Ehkä huono kohde tällaiselle pelottelulle. Hietanen vei asian julkisuuteen, juttu levisi ulkomaille asti eikä ravintolan maine ole oikein vieläkään toipunut tästä seuranneesta mylläkästä. Hietasen alkuperäisestä huono-onnisesta ravintolakäynnistä tulee viikon päästä kuluneeksi viisi vuotta.

Tätäkö Volvo hakee? Luulisi firmalla olevan akuutimpaakin mietittävää.

Nyt odotellaan, pitääkö seuraavaksi lähteä esittelemään Voiman Volve-vastamainosta raastupaan. Siinä välissä muistutettakoon, että vastamainosta saa meidän puolestamme levittää ihan vapaasti.