utopia_VALMIS-01CMYK

Utopian ja demokratian leikkauspisteitä

Teksti Keijo Lakkala Kuvat Annika Pitkänen

Utopiat voivat tarjota kriittisen katseen vallitsevaan yhteiskuntaan.

Margaret Thatcherin kuuluisaa There Is No Alternative -slogania voidaan pitää eräänä aikakauttamme edelleen kuvaavista ideoista. Ajatus siitä, että olemme tulleet historian päähän ja että mahdollisuutta kuvitella vaihtoehtoja olemassa olevalle yhteiskuntamuodolle ei ole, että utooppiset, maailmaa radikaalisti muuttamaan pyrkivät energiat ovat sammuneet, on edelleen valitettavan yleinen tapa ajatella maailmaa.

Brittiläinen kulttuurikriitikko Mark Fisher ajatteli meidän omaksuneen niin sanotun ”kapitalistisen realismin”, jossa kapitalismi sekä sen yhteiskunnallinen logiikka nähdään ainoaksi tavaksi hahmottaa maailma. Vaihtoehtoja hakevaa, utooppiseksikin kutsuttua ajattelua pidetään lähtökohtaisesti epäilyttävänä ja potentiaalisesti totalitaristisena ja terroristisena.

Maailma ei kaipaa uusien yhteiskuntien pohjapiirroksia eikä väkivaltaisia vallankumouksia näitä pohjapiirroksia toteuttamaan.

Kylmän sodan yhteydessä etenkin sellaiset ajattelijat kuin Isaiah Berlin, Karl Popper ja J. L. Talmon yhdistivät utooppisen ajattelun Neuvostoliiton kaltaisiin diktatuureihin ja tuomitsivat siten utooppisen ajattelun sinällään. Esimerkiksi Isaiah Berlinille utopia merkitsi dogmaattista moraalista monismia, joka oli Berlinin mukaan suoraan vastakkainen ja jopa vihamielinen liberaalin demokratian pluralismille, sen moniarvoisuudelle.

Myös niin sanottu postmoderni teoria hyökkäsi kehittyessään utopioita vastaan. Utopian katsottiin (osittain oikein) edustavan modernin länsimaisen yhteiskunnan rationalistista edistyskertomusta, joka oli nyt asetettu kyseenalaiseksi.

Totalitarismin ja utopian yhdistäminen perustuu perustavanlaatuiseen utopioita koskevaan väärinkäsitykseen. Utopioista saadaan hyvin erilainen käsitys, kun niitä tarkastellaan niiden funktioiden eikä niiden oletetun pohjapiirrosroolin kautta.

Utopioita tutkinut sosiologi Ruth Levitas on omassa tuotannossaan eritellyt utopioiden erilaisia funktioita, joista kaksi on mielestäni tärkeintä: ­fasilitoiva ja kriittinen funktio. Uto­pian fasilitoivalla funktiolla tarkoitetaan yhteiskunnalliseen muutokseen innostavaa ja yhteiskunnallis-poliittiselle toiminnalle tavoitteen tarjoavaa funktiota. Utopioiden kriittisellä funktiolla tarkoitetaan puolestaan sitä, kuinka utopiat väistämättä aina johdattavat meitä suhtautumaan kriittisesti vallitsevaan yhteiskuntaan.

Näistä kahdesta funktios­ta tärkein demokraattisen keskustelun kannalta on mielestäni utopioiden kriittinen funktio. Utopioita kehittelevä filosofia ja utopioita kirjoittava kirjallisuus pyrkivät paitsi esittämään hypoteettisia vaihtoehtoja vallitsevalle myös osoittamaan, että vallitseva yhteiskuntamme ei ole ainoa mahdollinen vaan yksi monista mahdollisista maailmoista.

Sosiologi ja filosofi Zygmunt Bauman esitti vuoden 1976 teoksessaan Socialism. The Active Utopia ajatuksen siitä, että yksi utopian tarkoituksista on ”suhteellistaa nykyisyys”, tehdä nykyisyys vain yhdeksi mahdollisista maailmoista. Voi olla yllättävää, mutta juuri tämän idean voidaan katsoa olevan demokratian ja sen kehittämisen kannalta kaikkein tärkein.

On tärkeää muistuttaa, että uto­pioi­den kriittisyyden ei tarvitse olla ensisijaisesti teoreettista vaan se voi olla myös käytännöllistä ja kokeilevaa. Tähän on kiinnittänyt huomiota esimerkiksi sosiologi Lucy Sargisson, joka ymmärtää historiallisen todellisuuden olevan jatkuvassa muutoksessa ja pyrkii suhteuttamaan utooppisen ajattelun tähän tosiseikkaan. Olennaista kuitenkin on, että se pyrkii ylittämään kulloisenkin historiallisen tilanteen rajat.

There Is No Alternative -demokratian, jossa tällä hetkellä elämme, keskeisiä piirteitä ovat ajatus yhdestä mahdollisesta maailmasta sekä yhä etenevä politiikan ja siten demokra­tian teknokratisoituminen.

Teknokraattisessa There Is No Alternative -demokratiassa yhä useampi kysymys epäpolitisoidaan ja siirretään demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle asiantuntijoiden ratkaistavaksi.

Näin on käynyt esimerkiksi talouspolitiikassa, jossa demokraattinen päätöksenteko on kaventunut ja yhä suurempi rooli kasautunut erilaisille talouspolitiikan asiantuntijoille, ”talousviisaille” ja virkamiehille. Yhä useampi meitä kaikkia koskettava kysymys on siirretty tekniseksi asiantuntijakysymykseksi.

Demokratian ja politiikan teknokratisoitumisella on ollut pitkällä tähtäimellä globaalia kapitalistista yhteiskuntamuotoa lujittava ja lukitseva vaikutus. Kun yhteiskuntamme keskeisiä periaatteita ei voida asettaa demokraattisen keskustelun alaiseksi, olemme vangittuja, lukittuja olemassa olevaan. Tällaisen ideologis-poliittisen umpikujan ylittämisen kannalta on tärkeää ymmärtää utooppisen ajattelun merkitys.

Kun Thomas More kirjoitti vuonna 1516 klassikkoteoksensa Utopia, hän päätti jakaa kirjan kahteen osaan. Teoksen ensimmäinen osa keskittyi lähinnä esittelemään Moren ajan Englannin yhteiskunnallisia epäkohtia: eriarvoisuutta, köyhyyttä sekä näistä kahdesta juontuvaa rikollisuutta.

Kirjan toisen, itse Utopian saarta kuvaavan osan tarkoituksena oli puolestaan moraalisesti tuomita Englanti. Kun More tässä toisessa osassaan asettaa Utopian saaren 1500-luvun Englannin viereen, syntyy kontrastivaikutus, joka ohjaa lukijaa suhteuttamaan Englannin vain yhdeksi mahdolliseksi asiantilaksi ja siten raivaamaan tilaa vaihtoehtoisten mahdollisten maailmojen kuvittelulle.

Utopian saarta koskevan kuvauksen tehtävä oli herättää epäilyksiä Moren oman yhteiskunnan moraalista ylemmyyttä kohtaan.

Utopioiden kriittisen funktion yksi pyrkimys on auttaa lukijaa havaitsemaan nykyisen olemassaolon puutteita ja tiivistää joukko nykyisyydestä esitettyjä kritiikkejä. Utopiat toimivat erityisen arvokkaina kritiikin välineinä niin kauan kuin ne onnistuvat tekemään nykyisyyden vieraammaksi ja etäisemmäksi.

Utopia on aina suhteessa omaan yhteiskuntaamme. Se vieraannuttaa ja etäännyttää meitä olemassa olevasta yhteiskunnasta. Utooppinen ajattelu rakentaa tilan, joka ei ole (ainakaan vielä) olemassa. Tämä fiktiivinen tila on vastakohtasuhteessa sen olemassa olevan tilan kanssa, jossa utopian kirjoittaja tai lukija elää. Kun kykenemme utopian keinoin etäännyttämään nykyisyyden, voimme asettaa kysymyksen nykyisen yhteiskunnallisen todellisuuden oikeutuksesta. Politiikan tasolla se nostaa keskustelun keskiöön yhteiskuntamme oikeutuksen sekä sen, millaista yhteiskuntaa oikein tavoittelemme.

Demokratia voidaan tietyssä mielessä ymmärtää yhteiskunnal­liseksi tilaksi, jossa erilaiset visiot yhteiskunnassa törmäävät toisiinsa, kiistelevät, kamppailevat ja kilpailevat. Demokratia voidaan ymmärtää kyvyksi kuvitella yhdessä nyky-yhteiskunnallemme vaihtoehtoja, vastakuvia.

Kun demokratia ja utopia lähenevät tältä osin, tullaan samalla kiistäneeksi utopioiden puhdas ideaalisuus ja niiden epähistoriallisuus. Utopiat ymmärretään demokraattisen kiistelyn välityksellä uudelleen neuvoteltaviksi. Ne ovat suhteessa oman aikansa ongelmiin, toiveisiin ja mahdollisuuksiin.

Kirjoittaja on Utopia metodina -hankkeen ­tutkija Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella. Hän on kirjoittanut Utopia tänään -tietokirjan.

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu