Do the right thing 1

Nuorekas kolmekymppinen

Kadulla, jolla Do the Right Thing -elokuva kuvattiin 30 vuotta sitten, asuu nykyään valkoinen keskiluokka.

Kolmenkympin kriisi ei näytä latistaneen Do the Right Thing -elokuvaa, se on yhä yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään. Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalilla kunniavieraana olleen ohjaaja Spike Leen maineeseen noussut teos on yksi aikakautensa merkittävimmistä Yhdysvaltojen yhteiskunnallista tilaa kommentoivista elokuvista.

Kun Do the Right Thing tuli Yhdysvalloissa teatterilevitykseen loppukesästä 1989, se osoitti, että jako valkoisen ja muun väestön välillä ei ollut poistunut mihinkään.

Elokuvan saamat reaktiot vaihtelivat rajusti. Keskiluokkaiset toimittajat kirjoittivat kilpaa elokuvan vaarallisuudesta, sillä 31-vuotiaan mustan ohjaajan teos ei ollutkaan sellaista viatonta liberaalia taidetta, johon he olivat tottuneet. Se oli erittäin poliittista aktivismia, josta moni ei-valkoinen puolestaan löysi samaistumisen kohteita.

Lee käytännössä nosti elokuvassaan esiin yhteiskunnan epäkohtia rasismista, työttömyydestä, huonoista palveluista ja näköalattomuudesta poliisiväkivaltaan, ja kirjaimellisesti poltti ne valkokankaalla.

Kirjassaan Can’t Stop Won’t Stop – Hiphopsukupolven historia toimittaja Jeff Chang luonnehtii 1980-lukua ajaksi, jolloin poliittiset radikaalit puolustivat kansalaisoikeus- ja Black power -liikkeiden saavutuksia ja samalla kulttuuriradikaalit rynnistivät myynti­koneiston kimppuun aikomuksenaan ei ainostaan viedä viestiä mediaan vaan vallata media viestillään.

Ei ole sattumaa, että hiphop-yhtye Public Enemyn yksi tunnetuimmista singleistä Fight the Power oli Leen elokuvalleen tilaama tunnuskappale.

1980-luvun lopulla kuvatussa elokuvassa voidaan jo nähdä Brooklynin gentrifikoitumisen eli työväenluokkaisen alueen keskiluokkaistumisen ensivaiheet. Tältä ei välttynyt Do the Right Thingin kuvauspaikkakaan. Katu, jolla elokuva kuvattiin, nimettiin vuonna 2014 Do the Right Thing Wayksi. Se sai kunnian olla ensimmäinen elokuvan mukaan nimetty tienpätkä New Yorkissa. Trendikkäiden kahviloiden keskellä se muistuttaa Bedford-Stuyvesantin asuinalueen työväenluokkaisesta ja etnisten jännitteiden värittämästä historiasta.

Helsingin Bio Rexissä järjestetyssä Spike Lee Masterclass -tapahtumassa puhuneen ohjaajan mukaan ­alueelle rakennettiin pitkän kamppailun jälkeen paremmat palvelut ja koulut. Tämä tapahtui kuitenkin vasta, kun niitä vuosikaudet vaatineet mustat ja puerto­ricolaiset olivat joutuneet muuttamaan pois trendikkään keskiluokan tieltä.

Lee on kuvannut tätä kehitystä ”Kristoffer Kolumbus -syndroomaksi”, jossa keskiluokka on ”löytänyt” Brooklynin ja luonut sinne kulttuuria ikään kuin siellä ei olisi aikaisemmin asunut ketään tai tapahtunut mitään.

Vaikka roskat kerätään nykyisin päivittäin ja poliisikin näkyy useammin kuin ennen, gentrifikaatiosta ei ole ollut Leen mukaan mitään iloa.

”Muuttuiko edes olut paremmaksi? Ei, koska kaikki juovat nykyään lattea,” Lee vitsaili ja heitti ilmoille kysymyksen siitä, minkä takia aluetta ryhdyttiin parantamaan vasta, kun hyvä­tuloiset muuttivat sinne.

Kommentoi Facebookissa
Educa 2019
Helsinki liikkuu