Teksti Maria Pettersson

Maria Pettersson liittyi enkeliparannusryhmään naureskellakseen valopalloille. Kävi ilmi, että ryhmän auttajat eivät ole mielikuvitusta.

”Olen tehnyt ryhmäläisille Voimallisen Hoitopallon. Sen voi vastaanottaa kahden viikon aikana niin usein kun haluaa. Hoito aktivoituu heti, kun lausut, että haluat vastaanottaa Energiahoidon.

Hoidossa mukana ovat Arkkienkeli Rafael, Äiti Maria ja Kultasäteen Parantajaenkelit. Hoito sisältää Reikiä, Kristusvaloa, Karunaa, Violet Flame Reikiä, Kundaliinireikiä, Gold Reikiä, Purple Reikiä, Golden Shaktia ja Atlantislaisia Voimamantroja.”

Ystäväni oli liittynyt Facebook-ryhmään nimeltä Enkeleitä, keijuja ja yksi­sarvisia. Se on ”ryhmä kaikille niille, jotka tuntevat näiden valo-olentojen opastuksen, läsnäolon tai haluavat oppia tuntemaan”.

Ystäväni uskoo atlantislaisiin voimamantroihin yhtä paljon kuin minä, eli ei yhtään. Suhtaudumme erilaisiin yksisarvishoitoihin ja kristalliparannukseen huvittuneen uteliaasti: kaikkeen sitä ihmiset uskovatkin!

Minäkin liityin ryhmään syistä, jotka eivät olleet erityisen yleviä. Halusin tietää, mitä ”valo-olentoihin” uskovien päässä liikkuu, sekä nähdä Voimallisen Hoitopallon kaltaisia avauksia, joita sitten äimistelisin ja joille voisin hymähdellä.

Voimallinen Hoitopallo oli saanut 470 tykkäystä, ja yli 350 kommentissa sen alla ryhmän jäsenet kertoivat halua­vansa saada osansa pallo­energiasta.

”Kiitos, otan vastaan!”

”Kiitos, kiitos, kiitos!”

”Kiitos, mielelläni otan.”

”Olet aivan ihana valon auttaja, otan vastaan.”

Kommentteja lukiessani pyörittelin vielä silmiäni. En arvannut, että parin kuukauden kuluttua en enää nauraisi.

Jokainen sosiaalisen median käyttäjä on törmännyt nettivihaan, jossa tuntemattomat syytävät toisilleen lievimmillään epäystävällistä naljailua, pahimmillaan uhkauksia väkivallasta ja kuolemasta. Tuntemattomiin kohdistettavasta nettivihasta on olemassa tutkimusta, mutta vähemmän on tutkittu tuntemattomiin netissä kohdistuvaa ystävällisyyttä ja avunantoa. Mikä saa ihmiset kannustamaan ja auttamaan tuntemattomia netissä? Miksi joku lahjoittaa nimimerkin takaa aikaa tai rahaa toiselle nimimerkille, jota ei koskaan tule tapaamaan?

Monet tutkijat esimerkiksi psykologian, taloustieteen ja evoluutiobiologian aloilta uskoivat pitkään, että ihmiset auttavat toisiaan ainoastaan, mikäli kannustin on riittävän suuri tai rangaistus liian pelottava. Ajateltiin, että ihmiset ovat valmiit tarjoamaan apuaan, mikäli saavat siitä vastineen, esimerkiksi rahaa.

Nykyään teoriat on monelta osin hylätty. Tiedämme nyt, että ihminen on luonteeltaan avulias ja yhteistyökykyinen. Ihmisen evoluutio on suosinut yksilöitä, jotka ovat tulleet toimeen muiden kanssa ja osanneet tarjota ja saada apua.

Tutkimukset osoittavat, että halu auttaa on hyvin syvällä ihmisen perusluonteessa. Taaperoita tutkittaessa on käynyt ilmi, että alle puolitoista­vuotiaat pikkulapset auttavat toista ihmistä pyyteettömästi. Koeolosuhteissa taaperot nostavat aikuisen ”vahingossa” pudottaman tavaran, auttavat näitä kurottamaan esineitä, joihin aikuiset eivät paikaltaan yllä, ja availevat kaappeja, joihin aikuinen on aikeissa panna tavaraa. Taaperot tekevät näin riippumatta saamastaan palk­kiosta – itse asiassa palkkio heikentää auttamishalua.

Vanhemmissa lapsissa ja aikuisissa auttavaisuuteen liittyy myös toiveita vastavuoroisuudesta tai tunnustuksesta, mutta jo hyvin pienet lapset auttavat toisia siitä yksinkertaisesta syystä, että auttaminen on mukavaa. Monet ovat empiirisesti havainneet, että olemalla kiva toisille saa itselleen hyvän mielen, mutta asia on todistettu myös kymmenissä erityyppisissä vertaisarvioiduissa tutkimuksissa.

Onnellisuustutkimuksesta tiedämme, että toisen ihmisen auttaminen lisää auttajan onnellisuutta.

Tutkimuksissa on havaittu, että rahan antaminen hyväntekeväisyyteen aktivoi aivoissa hyvin alkukantaisia osia, samoja kuin seksi ja syöminen. Mitä enemmän ihminen tutkimuksessa lahjoitti, sitä onnellisemmaksi hän tuli. Lisäksi kävi ilmi, että muiden hyväksi käytetty raha lisäsi onnellisuutta enemmän kuin omaksi hyväksi ­käytetty.

Kolmas ja netin kannalta olennainen tutkimustulos on tämä: toisten auttaminen lisää onnellisuuden tunnetta riippumatta siitä, millaisessa kunnossa tai elämäntilanteessa auttaja on.

Netissä auttaminen on helppoa ja vaivatonta. Ihmiset, joilla ei ole aikaa, varaa tai voimia lähteä kodin ulkopuoliseen avustustyöhön, voivat netissä auttaa ja päästä osaksi avun aiheuttamasta onnellisuuden tunteesta. Ihminen voi istua netissä auttamassa ja aiheuttamassa toiselle hyvää mieltä – ja saamassa pieniä onnellisuussykäyksiä myös omille aivoille.

Kuukausien ­kuluessa selailin silloin tällöin Enkeleitä, keijuja ja yksisarvisia. Pääosa postauksista oli piirrettyjä kuvia keijuista ja enkeleistä. Mukana seurasi usein toivotus: Hyvää yötä! Huomenta ryhmäläisille!

Yksinkertainen hyvän huomenen toivotus poiki kymmeniä kommentteja. ”Huomenta sinullekin!” ”Ihana kuva, kiitos!”

Sitten olivat avunpyynnöt.

”Mieheni joutui tänään sairaalaan tutkimuksiin. Tarvitsemme voimia!”

Yli 150 ihmistä jätti kommentin. Niissä toivottiin tuntemattomalle avunpyytäjälle jaksamista, jaettiin virtuaalihalauksia ja toivotettiin pikaista paranemista. Yli 250 oli tykännyt tai lähettänyt sydämen.

”Ei tahdo jaksaa, kaikki painaa hartioita rankasti”, kirjoitti toinen. Syynä olivat taloushuolet. Kymmenet kommentoijat toivottivat voimia, rakkautta ja jaksamista. He eivät viisastelleet siitä, että köyhän kannattaisi ostaa kausijuureksia, niistä kun voi tehdä halpaa ruokaa, tai alkaneet tentata, polttaako avunpyytäjä kenties tupakkaa, sehän on iso rahareikä. Ihmiset lähettivät sydämiä ja olivat avunpyytäjän tukena, ehdottivat juttelemista ammattilaisten kanssa ja auttoivat itse.

Hiljalleen ryhmälle naureskelu alkoi hävettää. Siellä ei kaupattu mitään, enkeliuskoa ei tuputettu kenellekään, eikä kukaan ehdottanut sairaalahoidon korvaamista yksisarvishoidolla. Voimapallerot olivat mielestäni edelleen höpöjttuja, mutta oli hyvin vaikea löytää syytä paheksua tai pilkata ryhmää, jossa ihmiset tukivat toisiaan pyyteettömästi ja selvästi saivat apua. Ryhmästä ei tuntunut olevan haittaa kenellekään – ellei haitaksi lasketa epätieteellisen maailmankuvan ylläpitoa ja levittämistä – mutta apua monelle tuhannelle.

Tsemppipeukutus on helppoa, vaivatonta ja ilmaista. Entäpä kun on kyse rahan tai ajan lahjoittamisesta tuiki tuntemattomalle?

Internet-kuvagalleria Imgurissa on järjestetty kahtena jouluna tempaus, jossa ihmiset lähettävät tuntemattomia jouluksi kotiin. Runsaasti lentävät ihmiset lahjoittavat pois lentoyhtiöiden bonuspisteensä, jotka voi vaihtaa lennoiksi, ja mahdollistavat näin jonkun heille tuntemattoman vähävaraisen ihmisen matkan kotiin joulunviettoon.

Internet on täynnä tarinoita köyhistä tai kärsivistä, jotka ovat saaneet apua internetin tuntemattomilta: kadulla läksyjään tekevälle pikkulapselle perustettiin koulurahasto; koditon isä ja tämän kaksi lasta saivat vuokrarahat; joukkorahoituspalveluissa pyydetään vierailta ihmisiltä taloudellista apua milloin opintoihin, milloin syöpähoitoihin.

Miljoonat ihmiset tekevät vapaaehtoistyötä Wikipediassa tarjotakseen tuntemattomille tietoa. Be My Eyes -applikaation avulla näkövammaiset voivat soittaa lyhyitä puheluja tuntemattomille vapaaehtoisille, jotka auttavat näitä esimerkiksi lukemalla tuoteselosteen tai kuvailemalla maisemaa. Auttaminen ja kilttinä oleminen internetissä ei merkittävästi poikkea auttamisesta ja kiltteydestä muussa elämässä. Se on vain helpompaa ja nopeampaa.

Mielikuvitusolentoja kuten enkeleitä kutsutaan joskus nimellä ”tuntemattomat auttajat”. On kuitenkin olemassa myös todellisia tuntemattomia auttajia, jotka haluavat vieraille ihmisille hyvää. Se on viisasta niin sosiaalisesti kuin biologisesti, sillä auttaminen ja kiltteys nostavat statusta, tuottavat iloa sekä tekijälle että kohteelle ja tuovat auttajalle tyydytystä jopa biologisella tasolla. Enkeleitä, keijuja ja yksi­sarvisia -ryhmän jäsenet saattoivat olla pihalla monista asioista, mutta kiltteydessä he olivat erittäin fiksuja.