IMG_2433

Valtteri tarvitsee lekaa kun mikään muu ei auta.

Pyöräpajan ekoprotesti

Tarjolla on oppia, seuraa ja menopeli!

Teksti ja kuvat Iida Simes

Poljen taaksepäin jyrkässä alamäessä toivoen, että takapyörän jarru ottaisi kiinni.

Mitään ei tapahdu, jarrut ovat kadonneet. Roikun pyörän ulkopuolella.

Aikoinaan romukasasta löydetty Nopsa on vasta parikymmenvuotias mutta hengenvaarallisessa kunnossa. On käännyttävä asiantuntijoiden puoleen.

Helsingin Pyöräpaja on fillareiden korjausta järjestävä ja sitä opettava yhdistys.

Pyöräpaja on asuintalon alakerrassa kävelykadulla. Ulkopuolella on kosolti fillareita telineissä.

”Täällä Pasilassa puitteet ovat vähän erilaiset kuin Kalasatamassa, jossa toimimme ennen. Enää ei voida levittää romuja yötä myöten pitkin pihaa, etteivät asukkaat häiriinny”, kertoo paikalla oleva aktiivi Valtteri.

Nähtyään pajan ulkopuolella olevat keskeneräiset fillarit pasilalaiset aluksi kummeksuivat pajan meininkiä, mutta vierailtuaan sisällä hekin alkoivat innostua. Nykyään naapurit piipahtavat paikan päällä mankeleidensa kanssa.

Sisällä on fillariharrastajien työkalutaivas. Kaikkialla on myös monet pientareet kokeneista fillareista irroitettuja ja putsattuja runkoja, vanteita, ketjuja, levyjarruja, rattaita, ruuveja ja muttereita. Monet sisäkumit ja renkaat lienevät uusia.

Tilan ikkunalla on kokonaisia fillareita kuin vakuutena siitä, että ahkeran korjaajan into palkitaan.

Sääntöjen mukaan pajan työkaluja saa käyttää ja osat ovat ilmaisia, mutta niitä ei saa viedä mukanaan: menopeli on korjattava tai rakennettava Pyöräpajassa.

Tavarat ovat hyvässä järjestyksessä.

Valtteri löytää laatikosta mötikän, joka paljastuu napa- eli rumpujarruksi. Hänen havaintoesityksensä kertoo, miten takapyörän navan sisälle rakennetut rumpujarru alkaa toimia, kun yrittää polkea taaksepäin. Silloin se pullistuu ja törmää rummun reunoihin, jolloin pyörän liike hidastuu ja pysähtyy.

”Voi olla, että jarruun on päässyt rasvaa”, pohtii Valtteri. ”Voi myös olla, että rumpu on hajonnut”, hän jatkaa. ”Ei näitä yleensä paljon korjata. Mieluiten käytetään levyjarruja.”

Valmistaudun ensi kerralla opiskelemaan niiden asentamista.

Valtteri on ammatiltaan polku­pyörien korjaaja ja yksi paikkaa pyörittävistä vastuullisista vapaa­ehtoisista. Pyöräpaja on auki varmasti kaksi kertaa viikossa, sunnuntaisin ja keskiviikkoisin.

Kaikkein innokkaimmat jäsenet pääsevät pajaan muulloinkin fiksaamaan omia pyöriään. Avaimia on jaettu jopa 15, eli pajalla saattaa käydä kuhina normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.

Työ ei ole pelkkää raatamista. Musa soi ja välillä syödään, kun joku innostuu kokkaamaan pajan keitto­komerossa.

”Täällä on jonkin verran banaanikärpäsiä, mutta ne kuuluvat tähän tilaan”, kommentoi Valtteri zen-henkisesti.

Ohjesäännön mukaan, kun kokataan, kokataan kaikille, ja silloin ruoka on vegaanista.

”Tosin on täällä joskus käristetty ryynimakkaraakin”, Valtteri tunnustaa. Pajan ruokaostoksiin saa käyttää yhteisiä varoja, joita on saatu vapaaehtoismaksuina.

Viikoittain kävijöitä on kymmeniä, ja väkimäärät heittelevät vuodenaikojen mukaan. ”Ensimmäisenä aurinkoisena kevätpäiväna on hirmu ryysis”, kertoo Valtteri. ”Talvella tää on lämmittelypaikka, jonne talvipyöräilijät voivat tulla juomaan kupin teetä.”

Kaikki toiminta ei ole vain korjaamista ja rakentamista, vaan silloin tällöin tehdään myös pyöräretkiä yhdessä.

Onko jokin asia kielletty? Valtteri pohtii pitkään.

”Eräitä koneita ei kannata käyttää, jos ei osaa. Jotain voi mennä rikki.”

Vaikka luulisi, että ilmastonmuutoksen ehkäisy ja luonnonvarojen säästäminen olisivat ihmiskunnan arvoasteikossa korkeassa kurssissa, talouskasvun logiikka toimii aivan päin­vastoin: yhä useampia teknisesti monimutkaisia laitteita ei voi korjata, kun ne rikkoutuvat.

Pyöräpaja taistelee kerskakulutusta vastaan. Onko tämä fillarikommunistinen vallankumous?

”Mitään poliittisia ideologioita meillä ei ole”, painottaa Valtteri. ”Paja on kaikille avoin, ja tänne kyllä mahtuu mielipiteitä.”

Seinillä on sodan ja aseiden vastaisten pyöräilymielenosoitusten julisteita, eli fillaroijien joukossa kytee ainakin rauhanaatetta.

Joskus saatetaan yhdessä korjata fillareita myyntiin ja maksaa tuloilla vuokraa. Kaikkeen ei Helsingin nuorisoasiainkeskuksen avustus riitä. Ja jos ei asiantuntemus riitä fillareiden fiksailuun, aina voi siivota tai kokata. Valtteri mainitsee myös, että paja tekee syrjäytymistä ehkäisevä työtä: ilmaiseen ja avoimeen pajaan on helppo tulla.

Koska mahdollisimman paljon hankitaan lahjoituksena, pajalla on lista tällä hetkellä kaivattavista asioista:

”Teepannuja, monitoimiöljyä, käsienpesumömmöä (ei muovikuulia), RCA-miniplugipiuhoja, kynsiharjoja, työkaluja (kiintoavaimia, kuuskulma-avaimia, pihtejä, ruuvimeisseleitä), iso valkokangas ja sohva.”

Tuon pajalle teepannun. Tarvitsen vielä apua jarrujen asentamisessa. Pajalla käy kuhina, miehet ja naiset tekevät hommia, rokki soi.

Porukka on pukeutunut rennosti ja urheilullisesti. Tosin jotkut kuulemma tulevat puku päällä ja kravatti kaulassa. Autolla kulkevia taitaa olla vähemmistö.

”Usein tänne tullaan pyörällä risa fillari selkään köytettynä”, kertoo Valtteri.

Mikä Pyöräpajan toiminnassa on ollut yllättävintä?

”Se, miten erilaiset ihmiset voivat tulla hyvin toimeen keskenään. Olin kuvitellut, että olisi enemmän konflikteja, mutta tosi hyvin kaikki ottavat toisensa huomioon.”

Pyöräpaja, Pasilan puistotie 12, Helsinki.

Club Mate -limu 2,5–3,5 €. Kahvia, teetä ja ruokaa tarjolla silloin tällöin. Maksu vapaaehtoinen.

Työkaluja, neuvontaa ja korjausseuraa sunnuntaisin klo 14–18 ja keskiviikkoisin
klo 16.30–20.

Nettisivut: pyorapaja.info

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *