big_fimage.jpg

RRRIOT!

Teksti Jari Tamminen

Taidekentän vapautusrintamana aloittanut taiteilijaryhmä Guerrilla Girls on herättänyt pahennusta jo 25 vuotta. Nyt he ovat täällä.

”Kun perustimme ryhmämme, määrittelimme itsemme guerrilloiksi, sisseiksi. Kaikilla sisseillähän oli salanimet, joten mekin halusimme sellaiset. Päätimme käyttää kuolleiden naistaiteilijoiden nimiä”, kertoo Guerrilla Girls -ryhmän perustajajäsen Frida Kahlo.

”Olin tuolloin todella vaikuttunut Fridasta. Hänessä oli – ja tämä on nyt kauhean seksististä – munaa.”

Sen lisäksi, että kaikilla ryhmän jäsenillä on salanimi, he myös esiintyvät julkisesti aina gorillanaamarit kasvoillaan. Tämä haastattelukin tehtiin Skypen videopuhelutoiminnon avulla – mutta ilman sitä videota.

Frida Kahlo perusti kavereineen vuonna 1985 New Yorkissa poliittisen Guerrilla Girls -taiteilijaryhmän kyllästyttyään taidekentän vääristyneeseen sukupuoli- ja rotujakaumaan. Sittemmin asiat ovat muuttuneet, ainakin vähän.

”Nyt naisten – ja tummaihoisten taiteilijoiden – asema New Yorkin taidepiireissä on parempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta ongelmiakin riittää. Kehitys tuntuu aina kulkevan kolme askelta eteen ja kaksi taakse”, Kahlo pohtii.

”Nykyään gallerioiden täytyy esitellä myös naistaiteilijoiden töitä ollakseen uskottavia. Kuitenkin tummaihoisia ja naistaiteilijoita rajoittaa edelleen lasikatto. Eteneminen tietyn pisteen editse on heille lähes mahdotonta ja onnistuessaankin vaikeampaa kuin valkoihoiselle miehelle. Jos katsot esimerkiksi museoiden retrospektiivejä, yksityisnäyttelyitä ja erityisesti huutokauppojen valikoimia – jotka tosiasiallisesti määräävät taidemaailman suunnan – törmäät hyvin harvoin naistaiteilijoiden töihin.”

Kahlo kavahtaa ajatusta, että taiteen ja taiteilijan arvo mitattaisiin pelkästään rahassa. Raha kertoo kuitenkin taidekentän arvostuksista sekä nokkimisjärjestyksestä.

”Hinnat, joita naistaiteilijoiden töistä maksetaan, ovat luokkaa 15 senttiä miesten dollaria kohden. Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta taidemaailmassa juuri raha ratkaisee. Jos työsi eivät myy, sinulle ei tarjoudu työmahdollisuuksia.”

Kulttuurikentällä raha määrittelee sen, mitä ja miten taidetta kerätään, esitetään, taltioidaan ja säilytetään. White Male Billionaire’s Club, kuten Kahlo sanoo. ”Me kannustamme taiteilijoita käyttämään vaihtoehtoisia jakelukanavia. Meidän töitämme ei ole koskaan myyty huutokaupoissa.”

Guerrilla Girlsin toiminta rahoitetaan luentopalkkioilla ja myymällä taidetta edullisesti. Ja tietenkin lahjoituksin. Pienistä puroista koostuva rahoitusmalli poikkeaa vallitsevista käytännöistä.

”Jos sinulla on 10 dollaria, lähetämme sinulle julisteemme. Jos 20 dollaria, saat t-paidan, ja niin edelleen. Olemme myös kiertäneet paljon kouluissa ja luennoineet yliopistoilla. Olemme luoneet oman rahoitusmallimme ja olisi hienoa, jos se toimisi mallina muillekin.”

Rahoituspohjan varmistamisen lisäksi kyse on myös laajan yleisön tavoittelusta. Jokaisella on varaa ostaa juliste.

”Jos julisteemme löytyy jokaisen yliopiston asuntolasta, olemme paljon onnellisempia kuin siinä tapauksessa, että muutama työmme roikkuisi muutaman varakkaan keräilijän seinällä.”

”Olemme varmaan ainoa nykytaideryhmä, jota ei ole edustettu tai jonka töitä ei ole koskaan esitetty gallerioissa. Sen sijaan töitämme on käytetty useissa oppikirjoissa.”

Guerrilla Girlsin viesti leikkaa yllättävän ajankohtaisesti myös suomalaisen taidekeskustelun kanssa. Yksityisen Guggenheim-museon rantautuminen Suomeen on taidekentän virallinen kuuma peruna.

”Yhdysvalloissa valtaosa museoista on yksityisessä omistuksessa. Ne ovat toki voittoa tavoittelemattomia, mutta taidekeräilijät ja sijoittajat pyörittävät noita instituutioita. He päättävät näyttelyiden ja taidehankintojen kautta, mitä taidetta arvostetaan”, Kahlo sanoo.

Guerrilla Girlsin mukaan kyse on korruptoituneesta järjestelmästä.

”Eettisesti arveluttava kähmintä on arkipäivää taidemaailmassa. Kukaan ei kyseenalaista sitä ja taiteilijatkin alistuvat siihen. Yksityismuseoihin perustuva järjestelmä on myös johtanut tilanteeseen, jossa yksityishenkilöt lahjoittavat rahaa museorakennusten rakentamiseen, jotta he saavat nimensä talon kylkeen kiinnitettävään plakaattiin. Mutta näyttelytoimintaan ei lahjoituksia anneta ja sen seurauksena talot ovat tyhjillään tai niissä on merkityksettömiä näyttelyitä”

Vaikka Frida Kahlo on tovereineen vakavissaan ja vakavalla asialla, on viestin välittämisessä luotettu aina huumorin voimaan. Ollaan kulttuurihäirinnän ytimessä.

”Ennen Guerrilla Girlsin perustamista istuimme baareissa ja vitsailimme kaupungin kulttuurielämän kustannuksella. Tuntui voimaannuttavalta nauraa asioille, jotka raivostuttivat meitä.”

Vastapuolen naurunalaiseksi saattaminen on lähes poikkeuksetta tehokas keino väittelyssä kuin väittelyssä.

”Perustettuamme taiteilijaryhmämme tajusimme että huumorin avulla pystyimme sanomaan asioita, joita ei muuten olisi voinut sanoa julkisesti. Ja mikäli saat eri mieltä olevan keskustelukumppanin tai yleisön nauramaan, he kuuntelevat sinua.”

Vuonna 1985 termiä kulttuurihäirintä ei ollut edes keksitty kuvaamaan aktivismin, taiteen ja politiikan yhdistämistä. Julisteiden luvaton levittäminen katukuvaan oli kuitenkin ainoa tapa varattomille taiteilijoille saada työnsä näkyville.

”Me vain otimme tilaa haltuun ja haimme kontaktia yleisöön suoraviivaisimmalla ja helpoimmalla mahdollisella tavalla. Ongelma luvattomien julisteiden kanssa oli se, että tunti niiden liisteröimisen jälkeen joku oli liisteröinyt omansa meidän julisteiden päälle. Olihan se myös jännittävää, mutta en ole varma, oliko se kaikista tehokkain keino levittää viestiämme.” Kahlo fiilistelee.

”Viime aikoina olemme käyttäneet laillisia ilmoitustauluja töittemme katukuvaan saamiseksi. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että en kannustaisi kaikkia, jotka valtaavat julkisia tiloja laittomasti”, Kahlo viestii taiteilija- ja aktivistikollegoilleen.

”Olemme niin onnekkaassa asemassa, että saamme lahjoituksia laittaaksemme työmme näkyville paikoille katukuvaan. Joukko naispuolisia elokuvantekijöitä lahjoitti meille taannoin rahaa, jotta saisimme Oscar-gaalan aikaan levitetyksi julisteemme juhlapaikan ympäristöön. Julisteet kiinnittivät huomion elokuva-alan mieskeskeisyyteen.”

Ryhmän alkupäivien jälkeen yhtälöön on myös astunut uusi viestintäkanava, internet.

”Meidän vuonna 1996 avattu sivumme lienee yksi ensimmäisistä taiteilijoiden omista nettisivuista. Siirryimme katutaiteesta internettaiteeseen. Siten työmme ja viestimme levisivät maailmanlaajuisesti.”

Kaikki sissityttöjen projektit palautuvat f-sanaan. Siis feminismiin. Sana on täynnä ristiriitaisia arvolatauksia, toisille se on avain pelastukseen ja toisille Mordoriin.

”Vuosien varrella meitä feministejä on tyypitelty vaikka miksi. Meidän on väitetty vaativan enemmän kuin oman osamme ja vihaavan miehiä. Tietenkään näin ei ole. Me vain pyydämme, että miehet tekisivät siellä huipulla tilaa myös naisille. Kyllä siellä on lääniä kaikille. Suomessa näin on tainnutkin jo tapahtua, teidän tulisi olla ylpeitä kehityksestä”, Kahlo toteaa viitaten naispresidenttiin ja -pääministeriin.

”Ymmärtääkseni feministit ovat saavuttaneet merkittäviä virstanpylväitä Suomessa, mutta kyllä naisia tullaan tyypittelemään jatkossakin. Feministejä on nimitelty karvaisiksi huumorintajuttomiksi naistenvapautusarmeijan rintsikanpolttajiksi, ja viime aikoina feminatseiksi. Tämä demonisoiminen on perinne, jonka avulla pyritään maalaamaan kuva vaarallisista naisista.”

”Tietenkin on vaikea jakaa saavutettua valtaa. Juuri sitä me kuitenkin vaadimme. Sanalla sanoen haluamme naisille oikeudet, homoille oikeudet, lapsille oikeudet, heikommille oikeudet. Globaali kansalaisoikeusliike jatkaa kulkuaan, eikä sitä pysty kukaan pysäyttämään. Uskon, että feminismi on yksi osa tuota liikettä.”

Suomessa niin sanotun miesasialiikkeen nimissä käyty keskustelu naisten käyttämästä seksuaalisesta vallasta saa Kahlolta osakseen hymähdyksen.

”No joo, ehkä tässä tarvitaan hieman perspektiiviä. Patriarkaatti on vallinnut vuosisatoja ja feministejä on ollut vasta 150 vuotta. Minulle feminismissä on aina ollut kysymys sellaisen maailman luomisesta, jossa mahdollisuudet ovat samat miehille ja naisille.”

Tasa-arvoa Kahlo huomauttaa vaativansa kaikille. Suomalainen vain miehiin kohdistuva asevelvollisuus on hänelle kauhistus.

”Tietenkin naisten pitäisi käydä armeija, mikäli miestenkin täytyy. Jos on yleinen asevelvollisuus, sen pitäisi olla oikeasti yleinen. Se saattaisi sitä paitsi vaikuttaa armeijan yleiseen ilmapiiriin merkittävästi.”

Oman maansa palkka-armeijan Kahlo huomauttaa olevan paitsi jatkuvan sodankäynnin väline, myös sosiaalisesti eriarvoistava laitos, joka syöttää alempien yhteiskuntaluokkien nuorukaisia tykinruuaksi.

Taidekentän vääristyneen sukupuolijakauman lisäksi osansa Kahlon kritiikistä saa viihdeteollisuus. Seksismi rehottaa ja naistaiteilijoiden menestyksen tärkein tae on ulkonäkö.

Guerrilla Girlsin The Birth of Feminism -feikkielokuvajuliste iskee tähän. Vähäisiin hepeniin verhoutuneet Pamela Anderson, Halle Berry sekä Demi Moore kannattelevat lanteillaan kylttiä, joka kiljuu ”Tasa-arvo nyt!”. Kuvitteellisen elokuvan ohjaajaksi ilmoitetaan miehisten sankaritarinoiden ja suurmiespatsastelujen tekijänä kunnostautunut Oliver Stone ja sen musiikista vastaa äitiään huoraksi haukkunut Eminem.

”Naismuusikoilta ja -näyttelijöiltä vaaditaan koko paketti, ulkonäkö ja seksikkyys muiden taitojen ohessa. Aikaisemmin naistaiteilijoilla oli enemmän mahdollisuuksia olla erikoislaatuisia tai erilaisia. Nyt naiset pystyvät vihdoin opiskelemaan mitä haluavat ja voisivat tulla miksi vain, ja yhtäkkiä he kokevat vähättelyä ulkonäkönsä suhteen. Kulttuurimme kehokuva on alistava.”

Kuitenkin jotkut naiset ovat ottaneet ohjat käsiinsä. Kuka voisi väittää yliseksuaalista Madonnaa riiston uhriksi?

Frida ei näe tätäkään täysin ongelmattomaksi toimintamalliksi.

”Tietenkin tyypittelyä voi myös käyttää hyväkseen monin tavoin. Häiritsevää on se, että muita reseptejä ei sitten tunnu olevankaan. Olkoon sitten kyse esineellistävästä miesten miellyttämisestä tai voimaannuttavasta haltuunotosta, seksikkyys on ainoa reitti menestymiseen.”

”En voi syyllistää ketään yksittäistä taiteilijaa, mutta monet lahjakkaat esiintyjät lähtevät siihen mukaan ja tarjoilevat itsensä hopeavadilta. ‘If you liked it, then you should have put a ring on it’ ei ole kovin edistyksellistä.” Kahlo siteeraa tämän hetken ehkäpä suurimman r’n’b-tähden Beyoncén kappaletta. Kappaleella Beyoncé opastaa miehiä rengastamaan naisystävänsä, jotta nämä eivät liukene omille teilleen.

”Ehkä Beyoncé voisi osallistua naistutkimuksen luennolle. Hänellä on niin paljon sanavaltaa ja silti hän menee tuohon mukaan, en tajua sitä.” Frida jatkaa. Maailmaa voi ottaa haltuun monin keinoin. Hiphop-artistit ovat omineen orjaisäntien käyttämän n-sanan omaan käyttöönsä ja homoaktivistit sanan queer. Eikä Guerrilla Girlsin nimikään ole sattuma.

”Päätimme sisällyttää sanan ‘tyttö’ nimeemme provosoidaksemme ja ravistellaksemme ihmisiä. Halusimme, että vanhemmatkin feministit kuuntelisivat meitä. Meitä edeltävä sukupolvi ei halunnut tulla kutsutuksi tytöiksi, koska tytöttelyllä vähäteltiin naisia. Mutta kun sanan ottaa haltuun ja vitsailee sillä, ei sitä voi enää käyttää sortamiseen.”

26.4. Tampere, Guerrilla Girls -luento klo 18.00–20.00. Werstas, Väinö Linnan aukio 8, vapaa pääsy; 27.4 Tampere, Guerrilla Girls työpaja klo 8.30-11.30. TAMK, Kuntokatu 3; 27.4. Helsinki, Guerrilla Girls -luento klo 16.30–18.30. Helsingin yliopiston Metsätalo, Unioninkatu 1. Vapaa pääsy. www.guerrillagirls.com

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirja:

Häiriköt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *