Talous

Mafia tekee rahaa roskastakin

Lukuaika: 2 minuuttia

Mafia tekee rahaa roskastakin

Teksti Veera Vehkasalo

Rikollisjärjestöt ovat löytäneet Italiassa uuden tulonlähteen: ympäristörikokset. Ympäristöjärjestö Legambienten arvioiden mukaan rikolliset nettoavat niillä yli 20 miljardia vuodessa.

Jätteitä kaadetaan meriin, jokiin ja ruokaa tuottaville pelloille. Maanviljelijöille maksetaan viljelysmaan käyttämisestä jätevarastona, laittomia kaatopaikkoja on ympäri maata. Myrkkyjätteitä valetaan teihin. Järviä imetään tyhjäksi vedestä yritysten tarpeisiin.

Italialainen ympäristöjärjestö Legambiente on lanseerannut termin ekomafia kuvaamaan ympäristöön liittyvää järjestäytynyttä rikollisuutta. Järjestön mukaan rikoksia tapahtuu jopa 80 päivässä, liki kolme joka tunti. Vajaa puolet niistä keskittyy klassisille mafia-alueille: Sisiliaan, Campaniaan, Calabriaan ja Pugliaan. Rooman alue, Lazio, nousi Legambienten viime raportissa rikosten määrässä toiseksi.

Esimerkiksi ongelmajätteiden laiton hävittäminen on suuri bisnes, koska teollisuudelle on paljon halvempaa maksaa hämärämiehille tavaran piilottamisesta kuin sen oikeaoppisesta hävittämisestä. Ongelmajätteestä ”katoaakin” mafian avittamana vuodessa jopa viidesosa, 31 miljoonaa tonnia. Yhteen kerättynä jäte muodostaisi noin tulivuori Etnan kokoisen kummun.

Erityisen huonosti ympäristölainsäädäntöä seurataan Italiassa rakennusalalla. Pahimmillaan koko rakennusketju on mafian hallussa: laittomat louhokset tuottavat materiaalia luvatta rakennettaviin taloihin ja tuotannon jätteet hävitetään miten sattuu. Koteja rakennetaan paikoille, joista mutavyöryt tai vesi ne vievät, tai laimennetuista materiaaleista, jotka eivät kestä maanjäristyksiä.

Vuonna 2009 Italiassa uutisoitiin jopa kymmenistä Välimereen upotetuista radioaktiivista jätettä sisältävistä laivoista, joiden olinpaikkaa ei tiedetä. Legambiente on yrittänyt jo pitkään saada selvyyttä kadonneista laivoista. Ympäristörikosten seurantaryhmän koordinaattorin Antonio Pergolizzin mukaan myrkkylastissa olleiden laivojen upottaminen mereen oli 90-luvulle asti parempien keinojen puutteessa tavallista. Jotkut epäilevät sitä tapahtuvan vieläkin, mutta todisteita ei ole.

Napolin seutu Campania on eräs pahamaineisimmista alueista jätehuollon ja siihen sekaantuneen mafian, Camorran, suhteen. Lakkoileva kunnallinen jätehuolto tunnetaan ulkomaillakin. Vielä vakavampi ympäristöongelma on kuitenkin alueen itälaidalla sijaitseva kuoleman kolmio. Kuoleman kolmio on alue, jolla varsinkin maksasyöpään kuolee poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Maailman terveysjärjestö WHO ja Italian terveysministeriö epäilevät osasyyksi laittomia jätteitä, joita mafia on kaivanut maaperään jo vuosia.

”Ongelma on se, että nämä ovat rikoksia ilman uhreja – tai ainakaan selviä uhreja ja selviä syyllisiä”, muistuttaa Pergolizzi. Ympäristölle aihetettujen vahinkojen todistaminen on vaikeaa ja vielä vaikeampaa on saada niistä ketään vastuuseen. Ympäristörikokset luokitellaan pääasiassa rikkomuksiksi ja ne vanhenevat nopeasti. Rikokseksi laki määrittelee käytännössä vain jätteiden salakuljetuksen. Jätteiden organisoitu salakuljetus on ainoa rikostyyppi, josta syyllisiä voi saada oikeuden eteen kohtuullisen helposti.

Yritykset saada tilanne kuriin ovat vähintäänkin haparoivia. Italian ympäristöministeri Stefania Prestigiacomo kertoi hiljattain uuden jäteajoneuvojen kontrollisysteemin, Sistrin, ottamisesta käyttöön kesäkuussa.

Italialaiselehti Il Fatto Quotidianon mukaan ministeri toivoo Sistrin pysäyttävän laittoman jätekaupan. Jokainen jätteitä kuljettava ajoneuvo varustetaan USB-tikulla ja mustalla laatikoilla, joiden avulla ympäristöpoliisi monitoroi sen liikkeitä.

Pergolizzi on hyvin pessimistinen hankkeen onnistumisen suhteen, sillä kuten Il Fatto Quotidianokin muistuttaa, laitteet ovat kiinni ajoneuvossa, eivät sen kuormassa. Käytännössä trailerit jätteineen voi siis vaihtaa toisiin pysähdysten tai katvealueiden kohdalla. Pahimmassa tapauksessa ekomafian toiminta siis vain hieman hidastuu.

  • 23.5.2011