Vapaat Vibat -taidenäyttely nähtävillä Metropolia ammattikorkeakoulun Myllypuron kampuksella 11.12.2024–23.1.2025! Näyttely on esillä HyMy-kylän aulatilassa (B-talo). Näyttely järjestetään yhteistyössä Olo-Tila – Osallisuutta, osaamista ja toiminnallisuutta- hankkeen kanssa (ESR+).
Taide- ja mielenterveysjärjestö Taiteen Sulattamolla käynnistyi syyskuussa 2024 taiteellinen ryhmätyöskentely, jossa mielenterveystoipujat työstävät teoksia taidenäyttelyyn. Projektin virallinen nimi ja teema on valikoitunut yhdessä osallistujien kanssa sen pohjalta, millaisia teemoja he ovat kokeneet tärkeäksi. Taiteellisen prosessin lähtökohtana on, että jokaisella yksilöllä tai yhteisöllä on olemassa sisäisiä voimavaroja ja kykyjä, joita on mahdollista käyttää positiivisten muutosten aikaansaamiseksi.
Projektissa on työstetty teemoja, jotka nousevat osallistujista taidetyöskentelyn aikana liikkeen, kuvan ja kirjoittamisen kautta. Osallistujien henkilökohtaiset teemat yhdistyivät ryhmäprosessin myötä yhteiseksi kattoteemaksi: ”irti päästämisen vapaus” ja näyttelyn nimeksi äänestettiin “Vapaat Vibat”. Taidenäyttelyssä on nähtävillä audiovisuaalista, maalaus- sekä tilataidetta.
Taidenäyttelyn ajankohta Metropolian Myllypuron kampuksella
Taidenäyttely on avoinna Metropolian aukioloaikojen mukaisesti: ma-pe klo 7:30–21, la klo 10–17. Poikkeavat joulunajan aukiolot 23.-31.12. klo 8-16. Näyttely on suljettuna 24.-26.12., 28.-29.12., 1.1. sekä 6.1. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Osa taiteilijoista on paikalla kertomassa omista teoksistaan to 12.12.2024 klo 14-16. Tilaisuus on kaikille avoin. Lämpimästi tervetuloa!
Taiteen Sulattamo tuottaa kaikille avointa ja maksutonta taidetoimintaa mielen hyvinvoinnin tueksi joka arkipäivä. Yhtenä toiminnan kulmakivenä ovat ammatillisesti toteutetut taiteelliset produktiot yhteistyössä ammattitaiteilijoiden kanssa. Taiteen Sulattamon toimipiste sijaitsee Helsingissä Malmilla. Taidenäyttely mahdollistaa osallistujilleen tilaisuuden merkitykselliseen tekemiseen, tuoda taiteen kautta oma ääni kuuluvaksi yhteiskunnassa sekä vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta. Näyttely oli esillä marras-joulukuussa 2024 myös Malmin Varustamolla.