Kesäyön uni
William Shakespeare & Esa Leskinen
Ryhmäteatteri Suomenlinnan kesäteatterissa
☆☆☆☆
Yli 400 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Kesäyön uni on eurooppalaisen kulttuuriperinnön kovaa ydintä. Siinä teatterin ylittämätön oppi-isä William Shakespeare käsittelee näennäisen kepeän parisuhdesolmuilun kautta seksuaalisten halujen ja tietoisten valintojen ristiriitaa, yhteiskunnallisia valtarakenteita, sukupuolten moninaisuutta, komedian ja tragedian eroja sekä taiteen suhdetta todellisuuteen.
Ainakin neljällä sisäkkäisellä tasolla kulkevassa näytelmässä on sija myös kehnolle teatterille vinoilevalle mininäytelmälle, jonka esittämisen kohdalla yhteiskunnallinen jännite venyy luokkasatiiriksi.
Esa Leskisen Suomenlinnan kesäteatteriin ohjaama versio perustuu Lauri Siparin nykykieltä mukailevaan suomennokseen. Esitys jatkaa kunnialla Ryhmäteatterin kesäteatterilleen viime vuosina taiten muokkaamien verevien klassikojen sarjaa.
Käsillä olevassa sovituksessa päällimmäiseksi nousee jo alkutekstin sovinnaisuuden rajoja kolkuttelevien sukupuoliroolien ja seksuaalisuuden käsittelyn nokkela jatkojalostaminen entistäkin iloittelevampaan suuntaan.
Pyry Äikään dragpastissi rakkaudessa pettyneenä Helenana on mainio ja Noora Dadun housurooli nuorta miehisyyttä uhoavana Lysanderina täysin aseistariisuva. Perinteisen kesäteatterin parodioinnin hengessä Dadu onnistuu riemastuttavasti jopa kompastumaan henkseleihinsä.
Queer-hupailuna hyvin toimii myös Walt Disneyn seitsemän kääpiön tapaan laulaen sisään ja ulos marssivien raavaiden käsityöläisten (Aarni Kivinen, Jarkko Pajunen, Mikko Penttilä, Juha Pulli ja Marko Tiusanen) liki saumaton metamorfoosi metsänkeijuiksi ja himokkaaksi aasiksi.
Nuorten rakastavaisten sarjassa Anna-Riikka Rajanen pitää mainiosti puoliaan nuorten miesten huomion hetkeksi kadottavana hemaisevana Hermiana. Samalla Henri Tuominen haastaa Demetriuksena sattuvasti Dadun Lysanderia.
Nuorten rakkaushuolien ja käsityöläisten teatteritalkoiden äärellä koheltamisen viedessä päähuomion jää keijujen kuningasparin (Minna Suuronen ja Robin Svarström) jännitteinen suhde etäisemmäksi ja siihen liittyvä valtapeli osin avautumatta. Toisaalta vaikka Sari Mällisen lavakarisma ei ole kadonnut minnekään, hänen Puckinsa kohdalla ei täysin kiteydy se tulkintaanko esityksen alteregohahmo tässä sovituksessa pohjmmiltaan hömelönä koheltajana, ilkikurisina juonittelijana vai piruilevana ilkimyksenä.
Kaikkiaan Ryhmäteatterin esitys on erinomaisen tyylitajuista, älykästä ja viihdyttävää teatteria, missä osaava ensemble laittaa parastaan peliin. Hyvin hanskassa pysyvän ohjauksen puolelle lisäkiitosta voi jakaa ajankohtaisen queer-teeman salaviisaan käsittelyn ohella myös satiirisen luokka-asetelman oivaltavasta terävöittämisestä.
