Esittävä taideKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Kuvakaappaus Room of Organs -esityksestä

Ilmastokirkon tee-se-itse-messu kokoaa identititeettipalapeliä pyhitetyistä esineistä

Bergenin kansainvälisillä festivaaleilla kantaesitetty virtuaaliteos on kekseliäs esimerkki korona-ajan esitystaiteesta

Lukuaika: 2 minuuttia

Ilmastokirkon tee-se-itse-messu kokoaa identititeettipalapeliä pyhitetyistä esineistä

Room of Organs  – Do It Yourself Performance

Ilmastokirkko

Ruudulla näkyy kaksi puhuvaa hahmoa, jotka istuvat lattialla hassun näköisten pikkuesineiden keskellä. He kertovat käynnistymässä olevasta Ilmastokirkko-taiteilijaryhmän tee-se-itse-performanssista.  Se etenee niin, että osallistuja seuraa tekstin ja äänen muodoissa annettavia ohjeita.

Esityksen ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus valita esineitä omalle alttarille. Ensin ajattelen, että vain stalkkaisin ulkopuolisin silmin mitä tuleman pitää, mutta päätän pian heittäytyä tehtävään oikeasti. Alkuun hiukan vaivaannuttava asetelmallisuus alkaa haihtua puuhailun mukana.

Kun alttarille tarvitaan esine, jonka kanssa minulla on pitkä yhteinen historia, tulkitsen sellaiseksi hattutelineellä kummittelevan faijan vanha borsan. Kun pyydetään etsimään jotain, joka on tullut tänne hyvin kaukaa, haen keittiöstä purkin sahramia. Roskana alttarille nostan käytetyn teepussin, ja rikkinäisenä esineenä pyhityksen kohteeksi päätyy vanha levysoittimeni, josta puuttuu toimiva neula.

Vastaavasti valitsen television kaukosäätimen esineeksi, jota osaan käyttää, mutta jonka toimintaperiaatetta en osaa selittää ja orgaaniseksi materiaaliksi mantelin. Paperilapulle kirjoitettavaksi asiaksi, joka on kadonnut, mutta jota ehkä saatan kaivata, raapustan hetken tuumittuani lapsuuteni rakkaan Takku-nallen nimen.

mainos

Ohjeiden jatkuessa käy ilmi, että näiden esineiden äärelle pysähtymisen avulla on tarkoitus etsiä yhteyttä oman yksilöllisyyden muodostumisen materiaalisiin perusteisiin, ihmisyyteen yleensä ja lopulta maailmankaikkeuden biologisiin ja kosmisiin rakenteisiin.

Kuulostaa suureellisen hurjalta, mutta eksistenssiharjoitus toimii käytännössä ja tekee tehtävänsä.

Kyseessä on esitystaidekollektiivi Ilmastokirkon Room of Organs – Do It Yourself Performance, joka on koettavissa netissä. Korona-ajan esitysrajoituksiin taitavasti sopeutettu teos sai ensi-iltansa 30.5. osana Bergen International Festivalin ohjelmistoa.  Tänä vuonna tämä Pohjoismaiden suurin monitaidetapahtuma toteutettiin täysin digitaalisena.

Ilmastokirkko on Laura Marleena Halosen ja Ronja Louhivuoren vuonna 2017 perustama taitelijaryhmä, joka tutkii pyhän ja ekologisen kriisin välistä suhdetta sekä niiden kokemusta ruumiissa. Tekijöiden näkökulma on uskonnollisesti sitoutumaton, mutta esitykset ovat vahvasti maailmassa olemisen kokemuksen perusteita luotaavia.

Room of Organs -esitystä tekemässä on ollut perustajatyöparin ohella myös äänisuunnittelija Ville Kabrell. Se kuuluu Ilmastokirkon ilmastomessujen sarjaan.

Ensimmäinen ilmastomessu, Hybris (Mars on niin kaunis) oli paikkasensitiivinen ulkotilateos, joka tarkasteli ekologista kriisiä liioitellun itseluottamuksen ja ylimielisyyden harhan kautta. Se kantaesitettiin syyskuussa 2018 Tarvon saarella Helsingissä.

Riippuvainen – esitys G#-duurissa tutki puolestaan  tuntemattomia aikoja, paikkoja ja lajirajat ylittäviä yhteisöllisyyksiä kasaantuvien ympäristöuhkien aikakaudella. Teos nähtiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2019 Kansallisteatterin Lavaklubilla osana Tieteiden yön ilmastokeskustelua.

Nyt esillä oleva, vajaan tunnin kestävä Room of Organs on sympaattinen, muodoltaan kekseliäs ja filosofisesti puhutteleva teos.  Siihen heittäytyminen antaa välineitä omaan elämään liittyviä esineellisten kiinnekohtien ja ajallisten jatkumoiden pöyhimiseen.  Samalla kokija voi aktivoida suhdettaan oman kehonsa materiaalisuuteen ja ylipäänsä olemassaolon arvoitukseen.

Ilmastokirkko: Room of Organs  – Do It Yourself Performance

Koko esityksen voi kokea osoitteessa www.roomoforgans.com. Lisätietoa ja linkki esitykseen löytyy myös  Bergen International Festivalin sivuilta.

www.ilmastokirkko.fi

  • 8.6.2020
  • Kirjoittanut Tuomas Rantanen
  • Kuvat Kuvakaappaus Room of Organs -esityksestä