Ella Mettänen loistaa Lauri Maijalan ohjaamassa Riistapolussa, joka käsittelee pimeyden kierrettä ja tavoittaa hyvin 1970-lukulaisen epookin

Riistapolku

Franz Xaver Kroetz & Lauri Maijala

Helsingin Kaupunginteatteri pienellä näyttämöllä 28.12. asti

Riistapolku on Franz Xaver Kroetzin vuonna 1971 kantaesitetty näytelmä, joka tunnetaan myös Rainer Werner Fassbinderin vuoden 1972 elokuvasta. Vuoden 1967 todelliseen perhe­tragediaan perustuvassa näytelmässä 13-vuotias Hanni ja 19-vuotias duunari Franz ryhtyvät seurustelemaan. Tämä suututtaa Hannin vanhemmat ja johtaa Franzin lyhyeen vankila­tuomioon. Sen jälkeen suhde jatkuu, Hanni tulee raskaaksi ja välit vanhempiin kiristyvät entisestään. Pimeyden kierre lähtee lopulliselle laukalle, kun Hanni painostaa Franzin tappamaan isänsä.

Lauri Maijalan ohjaus on tarkkaa ja lavastus tavoittaa hyvin 1970-lukulaisen epookin. Samalla äänien, mimiikan ja luovan tilankäytön ratkaisut vahvistavat kohtausten intensiteettiä. Näyttelijäntyö on sisäistettyä kautta linjan, mutta erityisen vaikuttavaa on Hannia esittävän Ella Mettäsen kyky ilmentää lapsen ja etuaskelia aikuisuuteen ottaneen teinin ulkoista olemusta ja sisäistä jännitettä.

Hiukan aivojumppaa tuottaa kysymys teoksen ajankohtaisuudesta. Maijala kirjoittaa näytelmän käsi­ohjelmassa Riistapolun olevan ”laulu rakastamisen vaikeudesta”. 

Mutta onko näin? Näytelmässä on oikeastaan varsin vähän kyse rakkaudesta, mikä esityksen lopussa sanotaan suoraankin. Pikemminkin Kroetzilla (ja Fassbinderilla) reilusti alaikäisen Hannin hahmossa on metaforisesti kyse Saksan sodanjälkeisen sukupolven kapinasta, joka vanhem­pien horjuvaa auktoriteettia ja kollektiivista natsi­traumaa työstäessään päätyi itsekin väkivaltaan ja umpikujaan. 

Tekstin pääpointti ei taivu jäännöksettä tähän aikaan. Vaikka nykyisen grooming- ja metoo-keskustelun keskellä on hyödyllistä ymmärtää, ­että jopa 13-vuotias voi olla itsekin seksuaa­lisesti aloitteellinen, vanhempien ja yhteiskunnan pyrkimys puuttua kuvatun kaltaisiin suhteisiin näyttäytyy nyt enemmän muuna kuin natsismin varjosta nousevana kontrollinhaluna.

Kommentoi Facebookissa
Tuomas Rantanen