Elu pärast supipurki, eli Life After the Soup Can -näyttely Pärnussa sukeltaa Andy Warholin leffa- ja videoteoksiin – eikä pääsymaksu museoon ole kuin neljä euroa (hyvä järki!).

Kaupallisuudesta ja monimielisistä merkityksistä intoillut Andy Warhol (1928–1987) olisi innostunut Pärnun museon seudusta. Ihmisvirrat seikkailevat pois hiekkarannalta ja terasseilta kohti taide-elämyksiä megalomaanisten, nyky-Viron tyyliin ankaran jyhkeiden kauppakeskusten välistä. Jos harhautuu sivukadulle, maisema on kuin pohjoissatakuntalaista jättömaata, seutua jossa taloilla on vain takapihaa.

Warholin videoihin, filmeihin ja installaatioihin keskittyvän näyttelyn saaminen Pärnuun osoittaa, miten pienikin museo voi tehdä kaikenlaista kunnianhimoista ja arvokasta, kunhan kuraattoreiden taidot riittävät ja mesenaatit osuvat kohdalle – tässä tapauksessa ainakin Viron ja Yhdysvaltain pienet ja suuret valtiolliset rattaat.

Warhol on töidensä kautta tämän päivän kulttuurihäiriköitä. Hassua: vaikka pop-taiteen piti monen mielestä olla ohimenevä ilmiö, koska se kommentoi kertakäyttökulttuuria ja pinnallisesti objektivoituja selluloiditähtiä, Warhol jättikin taiteeseen pitkään kestäviä jälkiä.

”Tulevaisuudessa jokainen on 15 minuutin ajan maailmankuulu”, on yksi hänen siteeratuimpia heittojaan – vaikka on myös kiistetty Warholin ikinä sanoneen moista, kuten tässä Smithsonianin jutussa. Niin tai näin, oraakkelinomainen Warhol olisi varmasti innostunut digitaaliajan verkkojen mahdollisuuksista.  Youtube, blogialustat sekä miljardiyleisöille saavutettavissa olevat jakelukanavat Facebook ja Twitter osoittavat, että pandojen ja kissojen ohella maailmanmaine on monen alun perin tuntemattomankin  ihmisen ulottuvilla.

Pärnun Warhol-näyttelyn mainos mukailee yhtä artistin tunnetuimmista pop-taideteoksista. Warhol oli ihastunut Campbell’s -keittojen tölkkeihin niin paljon, että halusi maalata kaikki sarjan maut. Vuonna 1962 valmistunut Campbell’s Soup Cans koostuu 32:sta akryylivärillä kankaalle maalatusta pikkutarkasti ja tietenkin kaksiulotteisesti kuvatusta soppatölkistä. (Teoskokonaisuus on esillä New Yorkissa Modernin taiteen museossa Momassa.) taiteilija innostui teoksestaan niin, että vedosti siitä kohta julisteita.  Keitto oli aluksi ikonisoitu teokseksi museon seinälle ja pian julisteena se palasi yhä useamman ulottuville.

Warhol näytti taiteellaan konkreettisesti mitä popkulttuuri on: hirviö oli luotu, pop oli myös populismia – töistä oli tullut kaiken läpäisevää valtakulttuuria. Kaikille tutut visuaaliset elementit Marilyn Monroen loputtomiin hyväksikäytetyistä kasvoista unohtumattoman kurvikkaaseen limupulloon tasa-arvoistivat tasapäistämällä kansakuntaa: kokispulloja Warhol kopioi taideteokseensa, koska hänestä oli mahtavaa että niin tavallinen kansa kuin mailman mahtavimman maan, Yhdysvaltain presidentti ja jopa – ooh ja aah – Liz Taylorkin tiesivät mitä se on ja joivat samaa juomaa.

Mick Jaggerin vaimo, artisti itsekin ja supermalli Jerry Hall. Poptähti Debbie Harry. Supermalli Paulina Porizkova. Poppari Bryan Adams. Vasta paljon myöhemmin supermaineeseen nousseet kitaristilegenda Frank Zappan jälkikasvut Moon ja Dweezil Zappa. Suloinen 80-luvun tyyppirockbändi Curiosity Killed the Cat.

Muun muassa he  saivat Warholilta palan maailmanmaineen makeaa kakkua Pärnu Muuseumissa esillä olevassa elokuvassa Andy Warhol’s 15 minutes (1986).

Warhol oli tsekkiläissyntyisen kaivosmiehen poika Pittsburgista, ja poptaide nosti hänet New Yorkin kuumimman taidepöhinän ja jetsetklubielämän keskelle. Amerikkalaisia unelmia innoituksenaan käyttänyt ujo kriitikko eli unelmaa totisesti itsekin.

Kuten Pärnun näyttelystä käy ilmi, 1980-luvulla Warhol keskittyi elokuvataiteeseen. Hänen työpajansa oli nimeltään ”Factory”, tehdas, koska teokset syntyivät kuin liukuhinalta. Artisti suolsi ulos uusia teoksia lähes päivittäin.

Pärnun näyttelyn kuraattorit Marian Kivila ja Sandra Jõgeva ovat haastatelleet Warholin ystäviä näyttelyä varten. Näitä hulppean hauskoja keskusteluja voi seurata näyttelyssä luurit korvilla tallennetta katsellen, 1960-luvun nojatuolissa istuskellen.

Toimittaja John Giorno antaa tallenteessa hyvän syyn Warholin tuotteliaisuudelle: ”Hän pelkäsi kuolemaa.”

Pärnu Muuseum, os. Aida 3.  Kyseessä on sekä historiallinen museo että taidemuseo. Alakerrassa on pieni museokauppakin, jossa (nyt) Warhol-tuotteita ja virolaisia käsitöitä. Ja tietysti talossa on kahvila!

Muuseum sijaitsee ihan Pärnun keskustassa lähellä Bussijaamia eli linja-autoasemaa, vanhaa keskustaa (kuten Rüütlin kävelykatua) ja infernaalisen megalomaanista kauppakeskusta Port Arturia.

Avoinna ti–su kello 10–18 ja kesäaikana elokuun loppuun kello 18.30 asti. Hinnat: aikuiset 4 e, lapset 2 e, perhelippu 10 e. Opiskelijat ja eläkeläiset 3 e.