VUONNA 2013Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Anni Venäläinen perustivat taiteilija-kuraattorikollektiivi Porin kulttuurisäädön. Ryhmä tutkii taidemaailman ja yhteiskunnan rakenteita taiteen ja tieteen kautta. Kesällä 2017 ryhmä järjestää Totuus Suomesta -näyttelyt sekä Helsinkiin että Poriin.
Näyttelyiden nimi on ironinen, eikä ryhmä oikeasti usko yhteen totuuteen.
”Tarkoituksena on tuoda esille Suomi-kuvan rakenne ja mekanismit, joilla sitä on rakennettu. Olimme aluksi mukana Suomi 100 -hankkeen virallisessa ohjelmassa, mutta en tunnistanut saunoista, villasukista ja auringonlaskumaisemista sitä Suomea, jossa itse olen kasvanut ja elänyt”, Jensen kertoo.
Suvanto kertoo että Totuus Suomesta oli alkujaan työnimi juuri sen paradoksaalisuuden takia, mutta hankkeen edetessä se on saanut uusia ulottuvuuksia. Vitsinä keksitty nimi on osoittautunut osuvaksi.
Niko Tii Nurmi Sipiläinen kysyy Totuus Suomesta -näyttelyssä, missä ja mikä on Suomi. Hän myös pohtii sitä, mitä tarkoittaa juhlia satavuotiasta Suomea Onko Suomi todella 100-, vaiko vain 98-, vai peräti 862-vuotias?
Näin satavuotisen Suomen juhlavuonna sopiikin muistella kansallisvaltion syntyä ja ensimetrejä. On hyvä muistaa, kuinka tarinaa Suomesta ja suomalaisuudesta rakennettiin taiteen avulla, ja samalla voi tarkastella kansallisen identiteetin rakentamista tänä päivänä.
”Taide syntyy ajassa ja paikassa ja suhteessa vallitseviin olosuhteisiin, joten se tietoisesti tai tiedostamattaan aina kommentoi niitä”, Jensen toteaa ja jatkaa: ”’Suomalaisen identiteetin’ rakentaminen on ollut tietoinen prosessi, jossa taidetta on käytetty hyväksi.”
Tämä rakentaminen ei ole mitenkään sattumanvaraista tai mennyttä maailmaa, kuten Suvanto huomauttaa.
”Tuore kulttuuriministeri puhui ’kansallismielisestä kulttuurista’, jota tulisi tukea. Samassa yhteydessä hän viittasi sekä Suomen juhlavuoteen että ’kansaan’, jota lähellä taiteen tulisi olla.”
Kuten todettua, ajatus yhdestä totuudesta on pähkähullu. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Totuus Suomesta -näyttelyn teokset antaisivat enemmän tai vähemmän todellista kuvaa Suomesta kuin virallisen juhlaohjelman puitteisiin putoava taide. Ne kuitenkin rikkovat illuusion yhtenäiskulttuurista.
”Totuus Suomesta -hankkeesta toivottavasti välittyy kuva, että totuus Suomesta ei ole yksiselitteinen, yksinkertainen, pelkästään positiivinen tai negatiivinen. Ja että keskustelulle tulee aina olla tilaa”, Suvanto kertoo.
Liisa Lounilan teos Expats muistuttaa siitä, kuinka läpeensä tuotteistettu ajatus suomalaisuudesta on. Voimmeko tosiaan viedä palasen kotimaata mukanamme ostamalla karkkia ja näkkäriä?
Kulttuurisäädön projekteissa on yhdistetty taidetta ja akateemista tutkimusta, eikä työryhmä näe näitä asioita erillisinä. Historiallisesti niiden tehtävät ovat olleet yhteneväisiä: molemmat tutkivat maailmaa ja tuottavat sekä välittävät tietoa siitä.
Tietoa maailmasta on luvassa myös kesäkuussa Kallio Kunsthallessa järjestettävässä näyttelyssä, jossa muun muassa tuodaan esiin Helsingin julkisiin veistoksiin liittyviä tilastoja, jotka kertovat, mistä aiheista ja kenelle ne on toteutettu – eli mitä arvoja ja viestejä julkisessa tilassa halutaan korostaa.
Samassa yhteydessä julkaistaan myös kirja, jossa yhdistyy yli sadan tutkijan ja taiteilijan näkemykset Suomesta.
Artor Inkerö tutkii kehollisessa teossarjassaan identiteetin rakentumista ja sitä, kuinka fyysiset ominaisuuden vaikuttavat meihin suhtautumiseen. Teoksessa Justin, Inkerö poseeraa teini-idolli Justin Bieberiltä lainatussa poseerauksessa ja vaatetuksessa. Onko Inkerön omakuva yhtään uskottavampi kuin kuva, joka meille tarjotaan satavuotiaasta Suomesta?
Jos Totuus Suomesta -näyttelyn nimi on suureellinen, niin ei ole ryhmä aikaisemminkaan pyydellyt anteeksi. Takana ovat niin Porin Maailmannäyttely kuin Porin Biennaalikin. Nimeämisfilosofia on mietitty, ja projektit ovat lähteneet aina jostakin konkreettisesta kysymyksestä. Erityisesti biennaalit ja maailmannäyttelyt ovat kiinnostavia tapahtumia taidemaailman inklusiivisuuden ja ekslusiivisuuden kysymyksiä pohdittaessa.
Rakenteiden tarkastelun kautta on ollut mahdollista avata konventioita ja mekanismeja, joiden puitteissa suureellisia taidetapahtumia luodaan ja markkinoidaan. Täysin ryppyotsaisesti tätä nimeämislinjausta ei myöskään ole tehty.
”Ymmärrämme huumorin arvon välineenä, kun asioita halutaan tehdä kohdattavaksi, saavutettavaksi ja ymmärrettäväksi”, Jensen toteaa.
Suvanto toivoo nimien antavan kokijalle myös signaalin käsiteltävistä teemoista.
”Projekteissamme liikutaan taiteen esittämisen lisäksi muun muassa edellä mainittujen konventioiden tarkastelussa. Miellämme itse hankkeemme kokonaistaideteoksiksi niin sanotun.perinteisen näyttelytoiminnan sijaan.”
Kun puhutaan yhteiskunnan ja taidemaailman rakenteista, ei kaupallisuutta voi ohittaa. Kysymys Porin kulttuurisäädön toiminnan vuonna 2013 käynnistäneestä Sponsori-näyttelystä saa Jensenin suorastaan nauramaan.
”Saimme Sponsori-näyttelyyn muun muassa nahanpaloja, kaiuttimen, karkkia ja kyniä. Esimerkiksi Campari sen sijaan ei halunnut lähteä sponsoriksi, koska koki, ettei juoma sovellu kyseiseen taidetapahtumaan. Näyttelyssä järjestettiin asiakaskysely, jossa kävijöille tarjoiltiin Camparia ja tiedusteltiin juoman sopivuutta tapahtumaan. Useimmat kävijät olivat sitä mieltä, että Campari sopi erinomaisen hyvin näyttelyyn.”
Ville Vuorenmaan Tehty jossakin -teos herättää pohtimaan, että missä ja mistä on Suomi rakennettu.
Ryhmän näyttelyitä on tarkoituksellisesti järjestetty paikoissa, jotka eivät välttämättä ole perinteisiä gallerioita. Taide on tuotu suuremman yleisön kohdattavaksi. Tänä kesänä tämä strategia näyttää paljastavan jotain kiinnostavaa myös siitä, millä ehdoilla kaupunki toimii.
Totuus Suomesta -näyttelyn on tarkoitus levitä julkiseen tilaan Poriin Jazzien aikana. Jazz-viikolla Porissa järjestetään myös SuomiAreena, joka tunnetaan maamme poliittisen ja taloudellisen eliitin jokakesäisenä maailma kylässä -festivaalina.
Porin kaupungin kanssa jo viime vuonna sovittu näyttely on kuitenkin vaakalaudalla kaupungin luovutettua SuomiAreenalle oikeuden määrätä tapahtumaviikon aikana kaupunkitilan käytöstä myös tapahtuman ulkopuolella. Täysin selvää ei ole, kuka ja millä valtuuksin on moisen oikeuden mediayhtiö MTV:n ja kaupungin yhdessä järjestämälle SuomiAreenalle luovuttanut.
Työryhmän mielestä Porin toiminta vaikuttaa huomattavan oudolta.
”Meille on ehdotettu ainoastaan vaihtoehtoja, jotka joko siirtäisivät meidät syrjään keskustasta tai vaatisivat isoja investointeja ja liittäisivät meidät osaksi SuomiAreenan ohjelmaa, mitä emme missään nimessä halua”, Jensen kertoo.
Hans-Peter Schüttin teos Liputuspäivä juhlistaa sitä todellista Suomea. Hurraa! Suomi kuntoon.
Satakunnan Kansan haastattelussa SuomiAreenan tuottaja Kristian Vainio linjasi, että Porin kulttuurisäädöllä on ”ilkeät tarkoitukset”.
Yrityksistä huolimatta keskusteluyhteyttä sen enempää Vainion kuin kaupunginkaan suuntaan ei ole saatu luotua. Jensen epäilee, että hiljaisuuden myötä aiheen toivotaan unohtuvan. Suvanto puolestaan teroittaa, että tarkoituksena ei edelleenkään ole solvata Suomea eikä suomalaisuutta vaan tehdä rakenteita näkyviksi.
Työryhmän mielestä Vainion lehdessä esittämien väitteiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei hän ole projektiin perehtynyt. Kommentti koetaan ilkeämieliseksi ja pöyristyttäväksi. Keskustelun sijaan on tyydytty tuomitsemaan – ja kieltämään – näyttely.
”On lähtökohtaisesti hämmentävä asetelma, että sadan eri näkemyksen esille nostaminen nähtäisiin solvauksena keskustelun avaamisen sijaan”, Suvanto summaa.
Totuus Suomesta Kallio Kunsthallessa 2.–23.6. ja Porissa (ehkä) 8.–16.7. Totuus Suomesta – The Truth About Finland. 221 sivua, Porin kulttuurisäätö 2017.
Banksy kaapattiin museoon, ja hyvä niin Parhaiden tietojen ja taiteilijan oman todistuksen mukaan Englannin Bristolista kotoisin oleva Banksy on aiheuttanut hämmennystä ja sekoilua taidemaailmassa 2000-luvulla. Taiteilija…
Mitä saamelaiset haluavat ”Sanoisin, että sisäinen itsemääräämisoikeus on se keskeinen vaatimus”, toteaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Helga West. Utsjoen Tenojokilaaksosta kotoisin oleva West tutkii…
Graffiti politiikan ja byrokratian pyörteissä Graffiti saapui Suomeen moniin muihin Euroopan maihin verrattuna hieman jälkijunassa. Sen ympärille syntyi kuitenkin 1980-luvun lopulla hyvin innokasta liikehdintää: tekijöitä…
