Vielä Mannerheim-ristillä palkitsemisensa jälkeenkin Lauri Törni oli epätodennäköistä sankari­ainesta. Sotilaana hän oli pelkäämätön ja suoraviivaisen aggressiivinen. Viina teki hänestä kuitenkin arvaamattoman ja väkivaltaisen. Muitakin kiusallisia piirteitä löytyi. Törni oli ehtinyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi Suomesta keväällä 1941 koottuun SS-pataljoonaan. Hän vietti pataljoonan koulutusajan SS:n Schönbrunnin kasarmeilla, kunnes hänet palautettiin Suomeen juomisen ja tappelemisen takia.

Kummallisin vaihe liittyi Suomen vastarintaliikkeeseen, jonka tavoitteisiin kuuluivat tiedustelutiedon hankinta Suomen alueelta, sissisota neuvostojoukkoja vastaan ja tarvittaessa vallankaappaus, joka nostaisi valtaan Hitlerille lojaalit suomalaiset aktivistit. Törni liittyi joukkoon ja lähti tammikuussa 1945 Saksaan saamaan koulutusta viesti- ja sabotaasitoiminnassa.

Sota ehti päättyä ennen kuin päästiin tositoimiin. Törni palasi Suomeen ja jäi kiinni, kun valtiollinen poliisi pääsi salahankkeen jäljille. Vihollisen puolelle siirtymisensä takia hänet tuomittiin maanpetoksesta. Kun presidentti J. K. Paasikivi pian armahti hänet, Törni pakeni Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin. Hän otti nimekseen Larry Thorne ja katosi Yhdysvaltojen armeijan upseerina Vietnamin ja Laosin välisellä rajaseudulla lokakuussa 1965.

Kuolemansa jälkeen Törni aloitti matkansa yhdeksi parhaiten tunnetuista suomalaisista sotasankareista. Tarina alkoi kehkeytyä Jukka Tyrkön vuonna 1975 julkaiseman ensimmäisen elämäkerran ilmestyttyä. Tyrkön Lauri Törnin tarina – Vapaustaistelijan vaiheita Viipurista Vietnamiin -teos on avain Törnin sankarimyytin ymmärtämiseen.

Ennen sotaa Tyrkkö oli Aamulehden toimittaja Valkeakoskelta. Aamulehti oli Kokoomuksen äänenkannattaja, ja sen poliittisesti valikoitunutta toimittajakuntaa johti toimitussihteeri Eero Rekola.

Rekola oli paitsi toimittaja myös heimosoturi ja Vapaussodan Rintamamiesten Liiton pitkäaikainen sihteeri. Liitto ei ollut mikä tahansa yhdistys, vaan vuoden 1918 valkoisen armeijan ja heimosoturien radikaaleinta laitaa edustanut organisaatio, joka kokosi piiriinsä myös käytännössä kaikki suomalaisen fasismin kärkinimet. Kun SS-värväys keväällä 1941 tuli ajankohtaiseksi, liitto kokosi valtakunnallisen järjestökenttänsä avulla noin puolet kaikista tarjokkaista.

Aamulehdestä ­Rekola värväsi sopivia nuoria toimittajia, kuten Jukka Tyrkön, joka palveli SS-rintamakirjeenvaihtajana ja Suomeen palattuaan SS-Aseveljet ry:n sihteerinä.

Sodan päätyttyä Vapaussodan Rintamamiesten Liitto ja SS-Aseveljet lakkautettiin aselepoehtojen nojalla, ja Tyrkkö palasi toimittajan ja kirjailijan työhön. Vuonna 1960 ilmestynyt Suomalaisia suursodassa oli puolusteleva ja kaunisteleva kertomus SS-vapaaehtoisten vaiheista Saksan itärintamalla. ­Kauko Kareen omistaman Alea-­kirjan kustantama Lauri Törnin tarina (1975) oli kuulopuheina kerätyille jutuille ja kirjoittajan omille näkemyksille perustuva mytologisoiva sankaritarina Törnistä.

Tyrkön kirja oli myös pamfletti vallitsevaa järjestystä vastaan, tietoinen vastaveto Urho Kekkosen Suomen henkiselle ilmapiirille. Maalina oli sodan jälkeen kehkeytynyt suomalainen valtaeliitti. Se käsitti kaikki ne, jotka puoluekannasta riippumatta olivat valmiit nielemään Paasikiven hahmotteleman ”rauhan, sovun ja luottamuksellisen naapuruussuhteen Neuvostoliittoon” edellyttämät myönnytykset.

Paasikiven jälkeen Paasikiven–Kekkosen linjasta tuli käsite. Kaikki eivät kuitenkaan kokeneet oloaan tässä Suomessa kotoisaksi. Heihin kuuluivat Rekolan kaltaiset valkoistakin valkoisemmat Suomen veteraanit ja Tyrkön kaltaiset kiertoilmauksiin ja hiljaisuuteen pakotetut, esikoisoikeutensa menettäneet perilliset.

Neuvostovastaisuudella elämöinti ei enää ollut viisasta. Törnin nostaminen sankariksi Alea-kirjankin kaltaisen vastavirran kustantamon kautta edellytti SS-taustan ja maanpetoksellisen vehkeilyn selittämistä parhain päin ja häivyttämistä sankarin luonne­kuvasta.

Jukka Tyrkkö onnistui aloittamaan linjan, jota myöhemmät Törnin elämäkerturit kyseenalaistamatta jatkoivat: Waffen-SS oli puhtaasti sotilaallinen organisaatio, sen jäsenet eivät olleet vastuussa Hitlerin hallinnon rikoksista vaan ”sotilaita siinä missä muutkin”. Törnin maanpetostuomio oli ”sepitetyn syytöksen” perusteella ”näytösoikeudenkäynnissä” langetettu poliittinen tuomio, Törni oli ”vain tehnyt velvollisuutensa suomalaisena upseerina”.

Törniä ihailtiin, koska Tyrkön kertomana hänen tarinallaan oli selvä piilosanoma. Kertomuksen ytimessä oli radikaalipiireissä tuttu teema isänmaan uhanalaisuudesta. Kommunismi ja juutalaisuus olivat palvelleet maailmansotien välisenä aikana Euroopan radikaalia kansallismielisyyttä ja fasistisia liikkeitä sisäisinä ja ulkoisina viholliskuvina. Ne olivat kulttuurisen rappion ja yhteisöä uhkaavan tuhon symboleita ja toteuttajia.

Fasistiset liikkeet kaikkialla Euroopassa tukeutuivat viholliskuvilla lietsottuun paniikkimielialaan hankkiak­seen kannatusta ja viedäkseen läpi kansalliset vallankumoukset.

Tämän tarinakehyksen mukaan Suomen olivat vuoden 1944 jälkeen kaapanneet samat rappion voimat, kommunistit ja juutalaiset. Törnin tuominnut Suomi oli mätä ja epälegitiimi. Tällaista valtiota kohtaan ei ollut syytä tuntea mitään lojaaliutta, vaan oli käytettävä kaikkia keinoja todellisen isänmaan puolustamiseksi. Törni oli ehkä rikkonut lain kirjainta vastaan, mutta puolustanut isänmaan todellista, antikommunistista henkeä.

Se oli tuttu väite jo Lapuan liikkeen aktivistien suusta: isänmaallinen laittomuus oli aina parempi kuin isänmaaton laillisuus.

Tyrkön hahmottelema, kaikista todellisen Törnin ristiriitaisista ja kielteisistä piirteistä riisuttu sankarihahmo kohosi uusien elämäkertojen vuoksi 1990-luvun Suomessa uuteen tunnettuuteen. Törnin ovat halukkaimmin ottaneet omakseen ne, jotka vaalivat epälegitiimin Suomen tarina-aihetta. Törni-hahmo on sujuvasti siirtynyt uuden sukupolven radikaalien kansallismielisten ja valtaeliitin vastaisten joukkojen sankariksi ja jatkaa pitkää marssiaan ruumiinryöstäjiensä ­hyväksi.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, jonka väitöskirjaan perustuva teos Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuus­poliisiyhteistyö 1933–1944 ilmestyi vuonna 2008 (Otava). Hänen yhdessä Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kanssa kirjoittama tietokirja Suomalaiset ­fasistit – Mustan sarastuksen airuet ilmestyi 2016.