Teksti Häirikkö

Helsingin Back to (the) Square 1 -taidenäyttelyssä seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Osa vuonna 2011 koetun niin sanotun arabikevään antia oli vallankumouksellinen taide, joka oli yhtä aikaa sekä taidetta että aktivismia. Arabikevät levisi kattamaan useita maita Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Yleisöllä on vielä hetken aikaa mahdollisuus tutustua tuon hulinan keskipisteessä olevien taiteilijoiden teoksiin Helsingissä galleria Forum Boxissa.

Back to (the) Square 1 siirtää vallankumouksen tunnelman turvalliseen galleriaympäristöön, kuitenkaan sitä täysin latistamatta. Tunnelma ja merkitykset välittyvätkin taiteen keinoin jopa tehokkaammin kuin lehtiartikkelien tai videoklippien välityksellä, joiden kautta tietomme yleensä saamme.

Teräsvaijerista, pumpulista ja kyynelkaasukanistereista saa aikaiseksi vaikuttavan installaation.

Forum Boxin näyttelyn lisäksi yleisölle tarjoutuu myös mahdollisuus nähdä Kino Engelissä torstaina 27.3. dokumenttielokuva The Square, joka kuvaa Egyptin diktatuurin kaatumista mielenosoittajien sitkeyden edessä. Dokumentti seuraa muutamia aktivisteja, jotka osallistuvat Kairon keskustassa sijaitsevan Tahrir-aukion valtaamiseen ja heidän kauttaan kuvaa Egyptin vallankumouksen vellomista puoleen ja toiseen. Tahrir-aukio toimi Egyptin vallankumouksen nollapisteenä, jonka tapahtumat heijastuivat koko yhteiskuntaan dramaattisin seurauksin.

Kansannousun alkuhetkien epäusko siitä, että olisi ylipäätään mahdollista nousta maata vuosikymmeniä hallinnutta diktatuuria vastaan muuttuu lopulta euforiaksi Hosni Mubarakin erottua presidentin virasta. Euforiaa kuitenkin seuraa tuskastuminen ja pettymys vallankumouksen ainoan organisoidun ryhmän – Muslimiveljeskunnan – kaapattua vallankumouksen itselleen. Tuokin pyrkimys kahmia valtaa tosin kuivui lopulta kasaan.

The Squarea voi perustellusti moittia turhan henkilökeskeiseksi, mutta samalla se on myös elokuvan vahvuus. Vaikka dokkarin perusteella on mahdotonta arvioida seurattujen henkilöiden todellista merkitystä Tahrir-aukion tapahtumien kulkuun, tapahtumat tulevat iholle yksilötasolla tapahtuvan tarkastelun kautta. Valloittamalla yhden aukion nämä yksilöt valtaavat itselleen ensimmäistä kertaa elämässään omaksi kokemansa tilan.

Vaikka Muslimiveljeskunnan rooli vallankumouksessa on ristiriitainen, eikä se edusta selvästikään ohjaaja Jehane Noujaimin maailmankatsomusta, tuo hän myös veljeskuntalaisen näkemyksiä hyvin esille. Yksi dokumentin keskushahmoista, veljeskuntalainen Magdi Ashour, on joutunut useita kertoja Mubarakin hallinnon kaappaamaksi ja kiduttamaksi. Hän toteaa toisaalta vieroksuvansa Veljeskunnan ratkaisua anastaa vallankumous itselleen, mutta samalla kuitenkin kannattavansa sitä. Ashourin perustelut ovat ymmärrettäviä. Hän haluaa elää yhteiskunnassa, jossa hänen ei tarvitse pelätä pidätetyksi tulemista – Veljeskunnan valta olisi taannut hänen turvallisuutensa.

Nähtyäni elokuvan pressinäytöksessä maanantaina tarkastin viimeisimmät uutiset puhelimestani päästyäni sporan kyytiin Senaatintorin laidalla. Ensimmäisenä vastaan tuli uutinen siitä, kuinka 529 vallasta syöstyn Muslimiveljeskunnan kannattajaa on saanut kuolemantuomion Egyptissä. Ashourin pelot osoittautuivat oikeiksi. Samoin oikeiksi osoittautuvat elokuvan toisen keskushahmon, Khalid Abdallan, ennustus siitä, että vallankumouksen onnistumista voi arvioida vasta vuosikymmenten päästä.

Taiteilija pääsi pidätysselliinkin näiden teostensa ansiosta.

Dokumenttielokuvan katsottuani kävin Forum Boxin näyttelyssä vielä uudemman kerran, ja näyttelykokemus täydentyi merkittävästi dokkarin tukemana. Näyttelyn ripustus on runsaudessaan ylitsepursuava ja näyttelykokemus klaustrofobinen. Tila henkii samaa tunnelmaa, joka välittyi dokumentista – kaoottinen sekamelska on juuri oikea tapa tarkastella taideteoksia, jotka olivat osa vallankumousta ja jotka sitä kuvastavat.

Näyttelytilan halki lentävät kyynelkaasukranaatit tuovat kauhun iholle ja aktivistitaiteilija Ganzeerin Kairon seinille liisteröimät julisteet muistuttavat aktivistien viestineen toisilleen ja kaupungin muille asukkaille kaikin käytettävissä ollein keinoin. Viime kesänä tekemäni Ganzeerin haastattelun voitte lukea täältä.

Yleisö on saanut osana näyttelyä siirrellä kuutioita haluamallaan tavalla ja rakentaa mielensä mukaan muureja.

Hamdy Redan styroksiset ”betonikuutiot” katkaisevat näyttelytilan samoin kuin hallintokoneiston oikeat betonikuution katkaisivat Kairon asukkaiden etenemisen.

Gallerian seiniä taas peittävät värikkäät ja katutaiteelta muotonsa lainaavat maalaukset, jotka hyökyvät päälle vallankumouksen vääjäämättömyydellä. Niiden keskellä on hyvä syventyä näyttelyn lukuisiin videoteoksiin, joissa on dokumentoituna tapahtumien kulkua.

Ammart Abo Bakrin teoksessa Zim Zala Bim iloiset värit ja väkivaltainen kuvasto luovat ristiriitaa kerrakseen.

Egyptiläistaiteilijoiden joukossa on mukana myös palestiinalainen Khaled Jarrar, joka muistuttaa osaltaan ongelmien liittyvän muihinkin maihin kuin Egyptiin. Samojen eristetyksi tulemisen ongelmien ja itsemääräämisoikeuden vaatimusten viesti kulkee läpi Jarrarin tuotannon. Kheled Jarraria olen haastatellut kahdesti, nuo haastattelut löydät löytyvät täältä: Muuri murtukoon ja Leima hanuriin.

Khaled Jarrarin teos Nälkämuuri levitti näyttelyn gallerian seinien ulkopuolelle ja katkaisi Helsingin keskustan läpi kulkevan pyörätie Baanan hetkeksi. Täysin sattumanvaraiselta ja perusteettomalta tuntunut performanssi sai monet raivon valtaan. Muutaman minuutin kestänyt katkos liikkumisen vapaudessa muistutti, että toisaalla nämä liikkumisen rajoitukset ovat merkittävän paljon pidempiä: taiteilijan kotimaassa palestiinalaisalueita halkova ja eristävä muuri on kovin pysyvä rakennelma.

Back to (the) Square 1, 30.3. asti Helsingin Forum Boxissa.

The Square -dokumenttielokuva Kino Engelissä 27.3. kello 17. Näytös on maksuton. Elokuva on nähtävissä myös Netflixissä.

Checkpoint Helsinki tuo elokuussa osana Juhlaviikkojen ohjelmaa näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden uusia installaatioita Helsinkiin.